Yllätys!

Politiikka on arvovalintoja. Oluen veroa aiotaan laskea 25 miljoonalla. Veronmaksajien keskusliiton mukaan verotason alennus laskisi 33 senttilitran, 4.5 prosenttisen kaljapurkin hintaa 3 sentillä. Asumistukeen kohdistettaisiin 15 miljoonan leikkaukset. Viime hallituskaudella kokoomus ja Petteri Orpo peräänkuuluttivat priorisointia. Jos asuminen kallistuukin, ehkä se ei harmita tavallista suomalaista niin paljoa kun on kaljaa. #KalleMikkolainen

Yllätys!

Hallitusneuvotteluita on käyty nyt kaksi kokonaista viikkoa ja sinä aikana neuvottelijat ovat olleet yllätyksistä ymmyrkäisinä molemmilla viikolla. Vai pitäisikö sanoa ”ullatus”, niin kuin perussuomalaiset tapaavat sanoa.

Hallitusneuvotteluiden ensimmäisestä yllätyksestä vastasikin juuri perussuomalaiset. Ensin Sebastian Tynkkynen aiheuttamalla kohun rakentamalla omaa leikkauslistaansa YLE:n ohjelmasisällöistä yhdessä someseuraajiensa kanssa. Heti perään Mauri Peltokangas yllätti kaikki lauantain vastaisena aamuyöllä klo 2:11 haukkumalla neuvottelukumppaninsa pystyyn sosiaalisessa mediassa.

Kenellekään normaalilla järjellä varustetulle ihmiselle ei varmasti voinut tulla mitenkään yllätyksenä se, että perussuomalaiset hyödyntävät sosiaalista mediaa aggressiivisesti ja välillä taitavastikin. Taitavasti he ovat tehneet sillä aikakin oppositiopolitiikkaa, jossa voi kilpi kirkkaana huutaa ja olla asioista mitä mieltä tahansa. Nyt nähdään, toimiiko sama tyyli ja tekniikka mahdollisena hallituspuolueena, eli silloin kun pitää suurten puheiden lisäksi myös tehdä ja hoitaa asioita.

Kenellekään ei tietenkään voinut tulla myöskään minään yllätyksenä, että perussuomalaiset eivät noudata sovinnollisia normeja ja politiikan kirjoitettuja tai kirjoittamattomia pelisääntöjä. He eivät ole normipoliitikkoja. Mikäli hallitus tästä syntyy, saattaa Petteri Orpo joutua käymään perussuomalaisten kanssa vielä aika monta pelisääntökeskustelua seuraavan neljän vuoden aikana.

Perussuomalaisten perustaja ja ex puheenjohtaja Timo Soini sanoi blokissaan aika osuvasti: Tynkkynen toimii kuin tamagotchi. Elää niin kauan kuin joku klikkaa. Ei päivääkään enempää. Näin toimii itseasiassa lähes koko perussuomalaisten puolue. Tynkkysellä, Peltokankaalla ja monella muullakin perussuomalaisten kansanedustajalla on tuhansia someseuraajia, jotka odottavat heiltä räväköitä someulostuloja. Tynkkynen on tuomittu kolme kertaa rikoksesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan nimenomaan hänen käyttäytymisensä vuoksi sosiaalisessa mediassa. Kuvitteleeko joku, että esimerkiksi Sebastian Tynkkynen lopettaisi tai jotenkin edes hillitsisi omaa somekäyttäytymistänsä seuraavaksi neljäksi vuodeksi, vaikka hänestä tulisi ministeri?

Seuraavaksi Petteri Orpo kertoi Suomen medialle, että hänelle on tullut yllätyksenä, että hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveydenhuollossa on rahoitusvaje. Noin miljardin verran. Kokoomus oli soten hyvinvointialueiden vuoksi järjestettyjen aluevaalien voittaja. Suuressa osassa suomalaisten hyvinvointialueiden aluevaltuustoja on kokoomus enemmistö ja aivan kaikissa niistä kokoomuksella on vähintäänkin vahva edustus. Nukkuvatko he siellä aluevaltuustoissa kautta maan, vai eivätkö he keskustele kokoomuksessa keskenään?

Petteri Orpo on itse oman Varsinais-Suomen hyvinvointialueensa aluevaltuuston jäsen. Hän osallistui kokoomuksen puheenjohtajana lukuisiin vaalitentteihin, missä muun muassa Li Andersson (vas.) kaikkein painokkaimmin kertoi hänelle lähes jokaisessa vaalitentissä, että sosiaali- ja terveydenhuollossa ei ole mitään ylimääräisiä miljardeja, mitä voi tuosta noin leikata pois. Sosiaali- ja terveydenhoitoon on päinvastoin tarve entuudestaan lisätä resursseja erityisesti peruspalveluihin.

Rahoitusvaje ei johdu kokoomuksen väittämästä poiketen soteuudistuksesta itsestään, vaan siitä, että kunnat ovat vuosien ajan budjetoineet soteen vähemmän rahaa kuin mitä sotepalveluiden toteuttaminen vaatisi. Toteutettu soteuudistus oli alun alkujaankin hallinnollinen uudistus, joka tarvittiin juuri siksi. Petteri Orpo itse kertoi meille toistaen monta kertaa edellisen Sipilän hallituksen valtiovarainministerinä, että sote tarvitsee kuntaa leveämmät hartiat eli hyvinvointialueet. Silloin niistä vain puhuttiin nimellä maakunta. Soten rahoitus tai sen vaje ei soteuudistuksella itsessään mihinkään lisääntynyt, eikä vähentynyt yhtään. Rahoitus siirrettiin uudistuksen yhteydessä kunnilta uusille hyvinvointialueille. Koska rahoitusvaje oli olemassa jo aiemmin kunnilla, monilta kunnilta siirtyi hyvinvointialueille liian pieni rahapotti.

Tämäkään ei kyllä yllättänyt ainakaan minua, sillä Sanna Marinin (sd.) hallituskauden aikana kokoomus syytti sdp:tä siitäkin, että hoitajamitoitus itsessään olisi aiheuttanut hoitajapulaa. Jos hoitajapulan aiheuttaja on kokoomuksen mielestä hoitajamitoitus itsessään, niin mikäpäs siinä. Asiahan luulisi sitten olevan myös hyvin helppo korjata. Ottakaa pois vaan.

Hoitajamitoitus 0,7 tarkoittaa sitä, että 30-paikkaisessa vanhustenhuollon yksikössä on joka päivä päivävuorossa 6 hoitajaa, iltavuorossa 5 ja yöllä 2. Minulla itselläni ei ole enää elossa olevia vanhempia, joista minun tulisi huolta kantaa. Te, joilla vielä on, voitte itse kukin tahollanne pohtia, mistä vuoroista haluaisit, että hoitajia otettaisiin pois. En tiedä teistä, mutta seurattuani oman isäni tilannetta hänen viimeisinä elinvuosinaan hoitokodissa ja tehtyäni vuosia hyväntekeväisyystyötä eri vanhusten hoitoyksikössä, kertaakaan minusta ei ole tuntunut siltä, että hoitajia olisi ollut yhdessäkään hoivakodissa yhtään liikaa. Toivottavasti Petteri Orpo ei tule seuraavaksi yllättymään tästä asiasta.

Yhden miljardin vajeen lisäksi Petteri Orpo on sanonut, että sosiaali- ja terveyspalveluita tulisi tehostaa miljardin verran. Lyhyellä matematiikalla voimme laskea, että yksi plus yksi on kaksi. Hallitusneuvotteluja on käyty vasta täydet kaksi viikkoa ja Petteri Orpolta on jo nyt 2 miljardia hukassa. Kun kokoomus kertoi tavoittelevansa 6 miljardin valtiontalouden sopeutustoimia, nyt kahden viikon jälkeen olemme kaksi miljardia takamatkalla. Nyt ilmeisesti pitäisi säästääkin sitten 8 miljardia?

Toivottavasti Petteri Orpo tulee yllättymään seuraavaksi siitä, että suomalaisissa yrityksissä sovitaan jo nyt paikallisesti ihan joka ikinen päivä. Tänäänkin. Ja siitä, että ansiosidonnaisella työttömyyspäivärahalla ei loju ihmisiä ollakseen tarkoituksella työttömänä.

Jaa somessa

Sinua saattaa kiinnostaa myös:

Politiikka on arvovalintoja. Oluen veroa aiotaan laskea 25 miljoonalla. Veronmaksajien keskusliiton mukaan verotason alennus laskisi 33 senttilitran, 4.5 prosenttisen kaljapurkin hintaa 3 sentillä. Asumistukeen kohdistettaisiin 15 miljoonan leikkaukset. Viime hallituskaudella kokoomus ja Petteri Orpo peräänkuuluttivat priorisointia. Jos asuminen kallistuukin, ehkä se ei harmita tavallista suomalaista niin paljoa kun on kaljaa. #KalleMikkolainen
Työehtosopimukset
Kalle Mikkolainen

Ehjää särkemässä

Sen minä olen tässä kuitenkin oppinut, että mikä kerran on rikki särjetty, sitä ei koskaan täysin ennalleen saada. #KalleMikkolainen

LUE LISÄÄ »
Politiikka on arvovalintoja. Oluen veroa aiotaan laskea 25 miljoonalla. Veronmaksajien keskusliiton mukaan verotason alennus laskisi 33 senttilitran, 4.5 prosenttisen kaljapurkin hintaa 3 sentillä. Asumistukeen kohdistettaisiin 15 miljoonan leikkaukset. Viime hallituskaudella kokoomus ja Petteri Orpo peräänkuuluttivat priorisointia. Jos asuminen kallistuukin, ehkä se ei harmita tavallista suomalaista niin paljoa kun on kaljaa. #KalleMikkolainen
Rasismi
Kalle Mikkolainen

En ole rasisti mutta

Hallituksen rasismitiedonanto sisälsi ihan hyviäkin elementtejä. Kokonaisuutena tiedonanto oli kuiteinkin kuin tiedonanto aidasta, joka sisälsi kattavasti tietoa aidan seipäästä. #KalleMikkolainen

LUE LISÄÄ »
Politiikka on arvovalintoja. Oluen veroa aiotaan laskea 25 miljoonalla. Veronmaksajien keskusliiton mukaan verotason alennus laskisi 33 senttilitran, 4.5 prosenttisen kaljapurkin hintaa 3 sentillä. Asumistukeen kohdistettaisiin 15 miljoonan leikkaukset. Viime hallituskaudella kokoomus ja Petteri Orpo peräänkuuluttivat priorisointia. Jos asuminen kallistuukin, ehkä se ei harmita tavallista suomalaista niin paljoa kun on kaljaa. #KalleMikkolainen
Arvovalinta
Kalle Mikkolainen

Olispa kaljaa

kallemikkolainen.fi