Mihin empatiaa tarvitaan? No ihan kaikkeen. Nykyajassa välillä varsin kärjistyneessäkin some-keskusteluilmapiirissä empatia sekoitetaan monesti sääliin ja turhaan sympatiseeraamiseen. Näillä asioilla ei ole mitään tekemistä empatian kanssa.
Empatia tarkoittaa sanakirjankin mukaan myötäelämiskykyä, eli kykyä asettaa itsensä toisen henkilön asemaan. Eli kykyä ymmärtää miten toinen ihminen asian näkee ja kokee omasta näkökulmastaan.
Esimerkiksi työelämässä vastaamme tulee useita neuvottelutilanteita. Ei pelkästään heille, jotka neuvottelevat sopimuksia, vaan ihan meille kaikille ja päivittäin. Jos ei ole minkäänlaista kykyä tai halua ymmärtää aidosti, mitä keskustelun toinen osapuoli tavoittelee ja miksi, on kaikissa vuorovaikutustilanteissa hyvät epäonnistumisen mahdollisuudet. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että jotta olisit aina empaattinen, sinun pitäisi olla yhteiskunnan kynnysmattona, ja sädekehä päänpäällä aina suostua kaikkiin toisen osapuolen ajatuksiin ja tavoitteisiin säilyttääksesi sädekehäsi. Aina ei kaikessa tarvitse edes tavoitella kompromissia, mutta useimmissa asioissa se on välttämätöntä tai ainakin hyödyllistä.
Kaikki vuorovaikutustilanteet päättyvät aina jotenkin. Jos politiikassa ei ole mitään empatiakykyä ja käsitystä toisen osapuolen ajatuksista ja tavoitteista, tilanteet päättyvät enempi tuurilla, kun taidolla. Tällaiset ihmiset saattavat jäädä jälkikäteen puimaan nyrkkiään omaan taskuunsa ja pohtimaan: ”minun olisi pitänyt sanoa”. Tai tästä seuraava askel on ajatus ”vielä minä noille näytän”. Tosiasiassa, elämässä tapahtuvissa konflikteissa, jos toisella osapuolellakaan ei ollut tilanteessa empatiakykyä, hänellä todennäköisesti ei edelleenkään ole mitään harmainta aavistusta edes siitä, että hän ehkä tuli loukanneeksi sinua. En sano tätä sillä, ettenkö olisi itse koskaan joutunut vastaaviin tilanteisiin, tai että koskaan ketään loukannut, vaan nimenomaan siksi, että olen joutunut ja monesti. Ja aivan varmasti edellä kuvatun kaltaisten tilanteiden niiden kaikille eri tuoleille.
Pelkkään omien mielipiteiden julistamiseen ei tarvita vuorovaikutusta. Aito vuorovaikutus on sitä, että olemme aidosti kiinnostuneita myös toisten mielipiteistä, vaikka ne olisivat omiimme nähden joskus eriäviäkin. Jos olemme valmiita muokkaamaan omia käsityksiämme saadessamme asioihin uusia näkökulmia, saatamme joskus myös itse jopa oppia jotakin ja silloin oman mielipiteen julistamisen tarve vähenee.
Sillä on varmasti syynsä, että ihmiselle on annettu kaksi silmää ja kaksi korvaa, mutta vain yksi suu. ”Kun puhut, toistat vain sitä minkä jo tiedät. Jos kuuntelet, voit oppia jotain uutta.” – Sanoi Dalai Lama
Miksi tuon tämän asian esille tässä? Varsinkin kuntapolitiikassa tarvitaan empatiaa ja yhteistyökykyä. Kuntapolitiikassa ei ole hallitus-oppositio-asetelmaa, jossa hallituspuolueilta saadaan asioille niin sanotusti automaattinen tuki. Suurten kaupunkien, kuten Helsingin valtuustossa, meidän monipuoluejärjestelmässämme yhdelläkään puolueella ei tule olemaan selvää enemmistöä ja hyvä niin. Tämä aiheuttaa sen, että kuntapolitiikassa lähes jokaiseen asiaan pitää yrittää löytää tukea yli puoluerajojen, jotta mitään saadaan edistettyä.
Mielestäni kuntapoliitikon yksi tärkeimmistä ominaisuuksista onkin yhteistyökyky, sillä ilman sitä kunnissa kukaan ei yksin pysty kuin vastustamaan asioita. Yhteistyötä helpottaa monesti se, että kuuntelee ja välillä ymmärtää myös muiden ihmisten mielipiteitä.
