Unelmia ja toimistohommia

Politiikka on arvovalintoja. Oluen veroa aiotaan laskea 25 miljoonalla. Veronmaksajien keskusliiton mukaan verotason alennus laskisi 33 senttilitran, 4.5 prosenttisen kaljapurkin hintaa 3 sentillä. Asumistukeen kohdistettaisiin 15 miljoonan leikkaukset. Viime hallituskaudella kokoomus ja Petteri Orpo peräänkuuluttivat priorisointia. Jos asuminen kallistuukin, ehkä se ei harmita tavallista suomalaista niin paljoa kun on kaljaa. #KalleMikkolainen

Unelmia ja toimistohommia

Kokoomus otti vaalivoiton esittämällä valtion talouden sopeutustarpeeksi 6 MRD yhden vaalikauden aikana ja, että sen tulisi tapahtua pääosin menoleikkauksin, ei veronkorotuksin. Tätä pidettiin äänestystuloksen perusteella kansalaisten mielestä kovin konkreettisena politiikkana. Hassua, sillä ainoa konkreettinen asia tässä oli luku 6 ja sen yksikkö MRD. Sitä, mistä kokoomus tämän leikkaisivat, he eivät kertoneet. Sen sijaan he kertoivat, kuin ostos-tv mainoksessa ikään, että eikä tässä vielä kaikki, kaupanpäällisiksi tulemme saamaan vielä 1MRD:n edestä veronkevennyksiäkin.

Kokoomuksen esittämien mahdollisten leikkauskohteiden ulkopuolelle karsiutuivat jo alkumetreillä sisäinen ja ulkoinen turvallisuus, eli poliisin ja puolustuksen määrärahat. Vaalikeskustelujen aikana koulutuksen rahoituksen he kertoivat olevan oikein heidän erityissuojeluksessaan.

Olin itse paikan päällä Helsingin Sanomatalolla pidetyssä viimeisessä vaalitentissä. Juontaja luetteli joukon valtionvarainministeriön esittämiä mahdollisia leikkauskohteita ja pyysi puolueen puheenjohtajia nostamaan punaisen tai vihreän lapun ylös sen merkiksi kannattaako vai vastustaako kyseinen puolue leikkauskohdetta vai ei. Kerta toisensa jälkeen jokaisen puolueen puheenjohtaja, mukaan lukien kokoomuksen Petteri Orpo nosti punaisen lapun ilmaan merkiksi, että puolue ei aio tästä kohteesta leikata. Juontaja totesi tähän, että olettepas te nyt yksimielisiä. Eikö teille käy mikään?

Samassa vaalitentissä kokoomuksen Petteri Orpo totesi, että väestön ikääntyessä sosiaali- ja terveyspalveluihin tarvittaisiin lähivuosina jopa lisää rahaa. Itse ainakin mietin, että mitä leikattavaa sinne ylipäätään nyt sitten enää jäi? Kun koulutuksesta, kaikkein heikoimmassa asemassa olevien sosiaaliturvasta ei leikata ja sotepalveluihinkin tulee kokoomuksen taholta jopa lisää rahaa ja me kaikki saamme vielä veronalennuksetkin. Miten valtion talous tässä nyt sitten oikein tulee tasapainottumaan?

Minulle jäi koko vaaliväittelykeväästä hieman sellainen kuva, että kokoomus avasi pelin heittämällä pelikentälle luvun 6 MRD, joka heidän mielestään pitäisi pääosin leikata yhdessä vaalikaudessa, kuitenkaan kertomatta, että mistä. Sen jälkeen kaikki puolueet painautuivat omiin poteroihinsa nostamaan välillä päätään huutamaan, että tuosta ei ainakaan pidä leikata. Näin alle EU maiden keskiarvon velkaantuneen maan koko vaalikevään puhutti pääosin ja pelkästään valtion velka.

Minustakaan valtion velkaantumiseen ei pidä suhtautua kevytmielisesti, mutta ei sen ehkä kannattaisi tässä vaiheessa myöskään kaiken yli ottava asiakaan olla. Suomessa on edelleen monta muutakin suurta ongelmaa. Esimerkiksi hoitajapula, varhaiskasvatuksen työntekijäpula, hoitojonot, vanhusten hoiva. Ukrainan sota ja sen myötä energiakriisi ja kiihtyvä inflaatiokaan välttämättä ole vielä kokonaan ohi.

Läpi kaikkien vaalikeskustelujen erityisesti vasemmistoliiton Li Andersson toi kaikkein johdonmukaisimmin esille, että 6 MDR menosopeutus leikkaamalla yhdessä vaalikaudessa on täysin mahdoton tehtävä toteuttaa koskematta kriittisiin palveluihin, kuten sosiaaliturvaan, terveyspalveluihin ja koulutukseen. Se ei tule onnistumaan mistään Petteri Orpon aiemmin mainitsemista kosteikkoviljelyn tuista leikkaamalla tai haittaveroja korottamalla. Samaa sanoivat myös valtionvarainministeriön virkamiehet kertoen, että 6 MRD sopeutus ei tule mitenkään onnistumaan, jos yksikään suuri menokokonaisuus aiotaan jättää leikkausten ulkopuolelle. Valtiovarainministeriön mielestä sopeutustarve on niin suuri, että myös verotusta on kiristettävä. Kokoomus kuitenkin vastustaa verotuksen kiristämistä.

Mikäli aiomme alkaa alentamaan veroja ja leikkaamaan esimerkiksi terveyspalveluista, olisi mielestäni reilua alkaa keskustelemaan, mitkä tulisivat olemaan ne sairaudet, mitkä yhteiskunta jättäisi hoitamatta, jolloin ne hoidettaisiin ainoastaan yksityisellä puolella heille, joilla on varaa hoidosta maksaa. Sen jälkeen voimme keskustella siitä, haluammeko sellaisen Suomen ja onko verotus edelleen varkautta, kuten joidenkin mielestä tuntuu olevan.

Aivan kaikesta on mahdollista toki leikata, mutta leikkaamalla liian voimakkaasti kriittisistä palveluistamme, leikkaamme tulevaisuuden terveydestä ja kasvun edellytyksistä. Juuri se on leikkaamista tulevilta sukupolvilta.

Rinteen/Marinin hallitusohjelmaa moitittiin aikanaan kokoomuksen taholta unelmahötöksi. Koska nyt ei ole olemassa hallitusohjelmaa, eikä itseasiassa vielä koko hallitustakaan, en lähde tässä vaiheessa itse asiaa etukäteen moittimaan.

Kenelläkään ei ole varmasti mitään sitä vastaan, että valtion talous saataisiin tasapainoon Petteri Orpon sanoin leikkaamatta sotesta, koulutuksesta ja kaikkein heikommassa asemassa olevien sosiaaliturvasta ”tekemällä asioita paremmin”. Kenellekään ei ole myöskään mitään sitä vastaan, että saamme vielä kaikki veronalennuksetkin nokkiin. Lisäksi perussuomalaisten pitänee saada hallitusohjelmaan mukaan tuntuva bensaveron ale. Nähtäväksi jää, miten he aikovat tuon kaiken yhteen sovittaa. Odotan mielenkiinnolla.

Jaa somessa

Sinua saattaa kiinnostaa myös:

Politiikka on arvovalintoja. Oluen veroa aiotaan laskea 25 miljoonalla. Veronmaksajien keskusliiton mukaan verotason alennus laskisi 33 senttilitran, 4.5 prosenttisen kaljapurkin hintaa 3 sentillä. Asumistukeen kohdistettaisiin 15 miljoonan leikkaukset. Viime hallituskaudella kokoomus ja Petteri Orpo peräänkuuluttivat priorisointia. Jos asuminen kallistuukin, ehkä se ei harmita tavallista suomalaista niin paljoa kun on kaljaa. #KalleMikkolainen
Työttömyysturva
Kalle Mikkolainen

Taas huudatetaan kansaa

Aika ajoin meitä muistutetaan työttömien lähtökohtaisesta laiskuudesta ja tämän laiskuuden mahdollistavista ylisuurista tuista. Niin tänäänkin ja tänäänkin virheellisesti.

LUE LISÄÄ »
Politiikka on arvovalintoja. Oluen veroa aiotaan laskea 25 miljoonalla. Veronmaksajien keskusliiton mukaan verotason alennus laskisi 33 senttilitran, 4.5 prosenttisen kaljapurkin hintaa 3 sentillä. Asumistukeen kohdistettaisiin 15 miljoonan leikkaukset. Viime hallituskaudella kokoomus ja Petteri Orpo peräänkuuluttivat priorisointia. Jos asuminen kallistuukin, ehkä se ei harmita tavallista suomalaista niin paljoa kun on kaljaa. #KalleMikkolainen
Työehtosopimukset
Kalle Mikkolainen

Ehjää särkemässä

Sen minä olen tässä kuitenkin oppinut, että mikä kerran on rikki särjetty, sitä ei koskaan täysin ennalleen saada. #KalleMikkolainen

LUE LISÄÄ »
Politiikka on arvovalintoja. Oluen veroa aiotaan laskea 25 miljoonalla. Veronmaksajien keskusliiton mukaan verotason alennus laskisi 33 senttilitran, 4.5 prosenttisen kaljapurkin hintaa 3 sentillä. Asumistukeen kohdistettaisiin 15 miljoonan leikkaukset. Viime hallituskaudella kokoomus ja Petteri Orpo peräänkuuluttivat priorisointia. Jos asuminen kallistuukin, ehkä se ei harmita tavallista suomalaista niin paljoa kun on kaljaa. #KalleMikkolainen
Rasismi
Kalle Mikkolainen

En ole rasisti mutta

Hallituksen rasismitiedonanto sisälsi ihan hyviäkin elementtejä. Kokonaisuutena tiedonanto oli kuiteinkin kuin tiedonanto aidasta, joka sisälsi kattavasti tietoa aidan seipäästä. #KalleMikkolainen

LUE LISÄÄ »
kallemikkolainen.fi