Minusta on jotenkin hassu väite, että Suomessa ei olisi natokeskustelua. Itse kun katson tänä päivänä sosiaalista mediaa ja siellä poliittisten toimijoiden someseiniä, minusta ilmassa ei paljon muuta olekaan kuin natokeskustelua. Vääräleukana voisin kysyä, että onko tulevista sotealuevaaleista nyt tulossa natovaalit?
Leikki sikseen. Suomi päättää omasta puolustuksestaan ja sotilaallisesta liittoutumisestaan itse. Jos se, että asian keskustelussa halutaan ymmärtää suomettumiseksi, että keskustelussa huomioidaan Venäjä, eli katsotaan karttaa ja huomioidaan se tosiasia, että Suomella on n.1300 kilometriä yhteistä rajaa Venäjän kanssa, nostan oman myös käteni pystyyn sen merkiksi, että minäkin olen sitten varmaan suomettunut. Itse kutsuisin Venäjän huomioimisen asiassa suomettumisen sijaan ennemminkin järkeväksi.
Kylmä sota on ohi. Suomettuneisuuden nostalgisoimisesta ei ole hyötyä Suomen turvallisuuspolitiikan keskustelussa, jos siitä koskaan mitään hyötyä olikaan. Mielestäni natokeskustelussa kansalaisille tulisi ennemminkin aidosti tuoda esille paitsi natojäsenyyden taloudelliset vaikutukset, kaikki mahdolliset, todennäköiset ja vähemmänkin todennäköiset uhkaskenaariot ja avata, mitä ne mahdollisesti tarkoittaisivat Suomelle Naton jäsenenmaana ja ilman natojäsenyyttä. Sitten voisimme kansalaisina aidosti verrata Naton hintahyötysuhdetta. Kansalaisten mielipiteet ja prosentit natojäsenyyden puolesta tai vastaan saattaisivat sen jälkeen paitsi näyttää toisen näköisiltä, ne perustusivat enemmän oikeaan tietoon kuin tunteeseen ja puolesta tai vastaan identiteettileireihin. Nato ei edes hyväksy jäsenmaakseen maata, jolla ei ole sotilasliitolle kansan vankkaa tukea. Ilman Suomen kansalaisten selkeää ja vahvaa tukea, Suomen on siis turha haikailla tai mennä Naton oven taakse raapimaan. Vaikka Naton jäsenyyden kannatus on hieman noussut, tällä hetkellä natojäsenyydestä Suomessa ollaan edelleen prosenteissa enemmän vastaan.
Naton puolesta minulle merkitsisi plusmerkkisenä se, että sotilaallisen uhan kohdatessa liittoutuminen olisi ehdottomasti pienen maan etu. Reservin matruusina en voi rinta rottingilla sanoa olevani sotilasasiantuntija, mutta oma ymmärrykseni on, että tänä päivänä Suomi pienenä liittoutumattomana maana, suorassa sodassa yksin suurvaltaa vastaan olisi tilanteessa, jossa meidän, pienen maamme puolustuksen pitävyys huomattavastakin puolustusinnosta huolimatta nykyteknologioin ja -asein käytävässä sodankäynnissä olisi laskettavissa vain päivissä. Minulle Natojäsenyyden plusmerkkisenä puolesta puoltaisi sotilasliiton tuoma suoja siten, että natomaana meitä Suomea vastaan ei ehkäpä uskallettaisi hyökätä ensinkään. Lisäksi Natojäsenyys integroisi meitä enemmän länteen, mikä olisi hyvä juttu. Kukaan ei enää nykypäivänä ainakaan tosissaan ole ehdottanutkaan, että Suomen tulisi liittoutua sotilaallisesti itään, Venäjän kanssa. Onneksi.
Suomen natojäsenyyttä vastaan miinusmerkkisenä mielestäni taas puhuu se, että meneillään olevista kriiseistä, Krimin tai Venäjän ja Ukrainan tilanteesta huolimatta tällä hetkellä on kuitenkin erittäin pieni todennäköisyys sille, että Suomeen kohdistuisi suora valtiollinen sotilaallinen uhka Venäjältä tai mistään muualtakaan. Paljon suurempana todennäköisyytenä näen sen, että sotilaallinen kriisi kohdistuisikin Suomen sijaan johonkin ihan toiseen natomaahan, ehkäpä satojen kilometrien päässä Suomesta, jolloin natomaa Suomi tulisi automaattisesti vedetyksi mukaan kriisiin.
Sivuhuomautuksena on minusta jotenkin hassua se, että monelle ihan kaikessa muussa ”oma maa ensin”-huutajalle, jotka monesti siis myös puoltavat Natojäsenyyttä, ne rahat tai suomalaisten sotilaiden henget eivät merkitsekään mitään, vaikka mahdollisesti joutuisimme toisella puolen maapalloa osallistumaan kriiseihin, jotka ilman Naton jäsenyyttä eivät muuten koskettaisi meitä millään tavoin. Sekö ei sitten olisi maailmanparantamista, jota meidän missään muissa asioissa, kuten esimerkiksi kehitysyhteistyössä, näiden samojen huutajien mielestä pienenä maana ei koskaan pitäisi tehdä?
Naton jäsenyys ja sen vaatima sotilaallinen varustelu olisi ymmärtääkseni taloudellisesti kalliimpi vaihtoehto kuin Suomen nykyinen puolueettomuuteen ja omaan asevelvollisuuteen perustuva maanpuolustuksemme nyt on. Naton Walesin huippukokouksessa 2014 sovitun tavoitteen mukaisesti natojäsenmaan tulisi käyttää omiin puolustusmenoihinsa noin 2% bkt:sta. Suomi käyttää tällä hetkellä puolustusmenoihinsa n. 1.3 – 1.4% bkt:sta. Tämä tarkoittaa sitä, että täyttääksemme tavoitteemme natojäsenmaana, meidän tulisi lähes kaksinkertaistaa oma puolustusbudjettimme. Toki on myös niin, että moni Naton jäsenmaa ei tälläkään hetkellä täytä tätä tavoitetta. Suomikin voisi tähteä mukaan kansainväliseen sotilasliittoumaan siten, että meillä ei olisi aikomustakaan pitää kiinni yhdessä sovitusta. Tämä olisi kyllä ensimmäinen kerta. Jotenkin se ei olisi mielestäni kuitenkaan Suomelle ominaista ja niin toimimalla saattaisimme samalla menettää jotain hyvin arvokasta.
Tämän hetken Suomen turvallisuusuhat ovat suoran valtiollisesti toteutetun hyökkäyksen sijaan enemmänkin terrorismi, pienet hajanaiset, poliittiset ja uskonnolliset ääriliikkeet, sekä yksittäiset hullut, joista suuri osa ovat tähän saakka olleet ihan kotoperäisiä hulluja. Kouluampujat, Myyrmannin räjäyttäjä, Hyvinkään ampuja ja Kankaanpään ryhmä, joka vastikään jäi kiinni suunnittelustaan ja varustautumisestaan tekemään asein ja pommein terroristisia iskuja omalla äärioikeistolaisella agendallaan. Uusimpina uhkina ovat lisäksi informaatiovaikuttaminen, cyberhyökkäykset ja hybridisodankäynti, jollaista olemme nähneet Puolan ja Valko-Venäjän rajalla. Hyvä kysymys on, olisiko sotilasliitto Nato paras tapa puolustautua tämän kaltaisia uhkia vastaan? Suora valtiollinen uhka Suomea kohtaan, jos se on tullakseen, tulee varmasti aina tulemaan Venäjältä. Vaikka miten päin asiaa ja karttaa koittaisi katsoa, ei ole todennäköistä, että Suomea koskaan uhkaisi sotilaallisesti Ruotsi, Norja tai Viro. Suoraa valtiolista sotilaallista uhkaa ei ole odotettavissa myöskään islamilaisista maista.
Naton jäsenyyden puolesta esitetään yleensä aina Naton artikla 5 tuomaa suojaa ja sitä, että Suomi tekee jo nyt Naton kanssa paljon yhteistyötä, mutta ilman natojäsenyyttä meiltä puuttuu vain enää artikla 5 tuoma turvatakuu. Naton 5. artikla on Naton perustamissopimuksen artikla, joka määrittää jäsenvaltioiden velvoitteen puolustaa muita jäsenvaltioita. Sen mukaan aseellinen hyökkäys Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa jotakin Naton jäsenvaltiota vastaan katsottaisiin hyökkäykseksi kaikkia liiton jäsenvaltioita vastaan. Nato on sotilasliitto. Missään ei ole olemassa ja odottamassa valmista natoarmeijaa, jonne kriisin kohdatessa yksikään Naton jäsenmaa voisi soittaa, että laittakaa tänne heti tulemaan niin ja niin monta tankkia, lentotukialusta ja lentokonetta.
Naton 4. artikla määrää, että näistä velvoitteista maat neuvottelevat keskenään. Tämä tarkoittaa sitä, että kriisin kohdatessa natojäsenmaata, Naton jäsenmaat neuvottelevat keskenään, miten ja millaista sotilaallista apua kukin Naton jäsenmaa toiselle jäsenmaalle on valmis antamaan.
Vuonna 2019 USA:n presidentti Donald Trump lausui Twitterissä: Miksi USA:n tulisi puolustaa jotain Pohjois-Makedoniaa (Naton jäsenmaa)? Luulenpa, että nähtyään tämän Trumpin lauseen, aika moni pienen natojäsenmaan päättäjä ja natojäsenyyttä harkitseva maa sovitteli oman maansa nimeä Pohjois-Makedonian tilalle. Trumppeja tulee ja menee ja tällä hetkellä onneksi USA:ssakin on vaihe, että menee. Silti USA:n Donald Trumpin presidenttikausi ei varmasti ainakaan ollut omiaan lisäämään Nato-jäsenyyden mielekkyyttä ja kannatusta monissakaan natojäsenyyttä harkitsevissa maissa.
Oma mielipiteeni natojäsenyydestä on yllä olevin perustein tällä hetkellä EHKÄ EI. Kallistuen vain aika niukasti ei-puolelle. Yhteistyö Naton kanssa ja mahdollisuus natojäsenyydelle on kuitenkin hyvä olla olemassa. Se, että joku ei ilmaise täysin kritiikittömästi haluaan liittyä sotilasliitto Natoon hinnalla millä hyvänsä, ei mielestäni suoraan tarkoita sitä, että hän olisi pasifisti saatikka Venäjämyönteinen.
Sen verran pasifistin vikaa minussakin ehkä kuitenkin on, että en keksi ihmiskunnalle paljon turhempaa asiaa käyttää rahaa ja resurssejaan kuin se, että käytämme niitä aseisiin ihmiskuntana toinen toisiamme vastaan. Uskon, että maailmanlaajuinen aseistariisunta ei kuitenkaan ole todellinen realiteetti ainakaan minun elinaikanani. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaisessa maassa on armeija. Joko se on meidän oma armeijamme tai sitten se on jonkun muun maan armeija. Kun nämä ovat todelliset vaihtoehdot, minusta se, että Suomessa on Suomen oma armeija, on kivampi vaihtoehto. Tämänhetkinen puolustuksemme ja turvallisuuspolitiikkamme on hyvä. Kehitämme omaa puolustustamme ja sitä tukevaa verkostoituvaa yhteistyötä mm. Naton kanssa, mutta pysyen kuitenkin sotilasliittojen ulkopuolella. Natoa enemmän omaa asemamme määrittää nyt ja tulevaisuudessakin jäsenyys Euroopan unionissa.
