Vielä reilu viikko sitten minä en voinut kuvitella ja luulenpa, ettei kovin moni muukaan Suomessa olisi voinut kuvitella nyt Ukrainassa tapahtunutta todeksi. Siitäkin huolimatta, että Venäjä latasi painetta Ukrainan rajalle jo kuukausia ennen kuin varsinainen sota alkoi, ainakin itse uskoin viimeiseen saakka, että Putin toistaa noin suurin piirtein edellistä kaavaansa. Uskoin, että Putin haukkaa taas ehkä jonkun pienen palan Ukrainasta, ehkä tällä kertaa sen itäiseltä separatistialueelta. Uskoin toki Putinin toteuttavan hyökkäyksensä riittävän suurena, että se riittää pönkittämään hänen omaa sisäpoliittista asemaansa, mutta kuitenkin uskoin myös hänen pitävän hyökkäyksensä riittävän pienenä, jotta länsi ei reagoi siihen kuin korkeintaan taas jollain sormenheristämispakotteilla, joille venäläiset oligarkit nauravat matkalla pankkiin. Pahoittelut jo etukäteen tässä yhteydessä vertauksesta Tapparaa kannattaville ystävilleni. Tähän saakka Putin on toiminut hieman kuin 2000-luvun alun Tappara, joka osasi koukata vastustajaansa juuri sen verran, että se riitti tavoitteeseen ottamaan vastustajalta vauhdin pois, mutta teki sen juuri ja juuri niin sääntöjen rajamailla, jotta tuomari ei pystynyt viheltämään tilanteesta jäähyä.
Toisin kävi. Ei tullut tällä kertaa pientä koukkua. Putinin Venäjä ylitti Ukrainan rajan ja hyökkäsi sinne täysimittaisella sodalla pyyhkien kansainvälisellä oikeudella jalkansa mennessään. Venäjän toiminta ei kunnioita Ukrainan itsemääräämisoikeutta eikä sen kansalaisten turvallisuutta. Venäjän toimenpiteet uhkaavat kokonaisuudessaan eurooppalaista ja länsimaista kollektiivista turvallisuusjärjestelmää. Putin ylitti paitsi Ukrainan rajan, hän ylitti rajan, jonka ylittäminen muutti maailmaa peruuttamattomasti.
Suomen aiemmat perusteet olla sotilaallisesti liittoutumaton ja olla liittymättä sotilasliitto Natoon, lakkasivat viime viikolla hyvin pitkälle olemasta enää relevantteja. Aikaisemmin Suomen natojäsenyyttä vastaan miinusmerkkisenä ovat puhuneet seuraavat argumentit:
- On olemassa hyvin pieni todennäköisyys, että Suomeen kohdistuisi suora valtiollinen sotilaallinen uhka Venäjältä tai mistään muualtakaan. Paljon suurempi todennäköisyys on, että sotilaallinen kriisi kohdistuisikin Suomen sijaan johonkin ihan toiseen natomaahan, ehkäpä satojen kilometrien päässä Suomesta, jolloin natomaana Suomi tulisi automaattisesti vedetyksi mukaan kriisiin. Joutuisimme mahdollisesti konflikteihin, jotka muuten eivät koskettaisi meitä millään tavalla.
- On mahdollisuus, että Venäjä saattaa muuttua aggressiiviseksi, jos liitymme Natoon
- On mahdollisuus, että Natojäsenyys viilentää välejä Venäjän kanssa ja aiheutamme taloudellista vahinkoa omille yrityksillemme maiden välisen kaupan vähentymisellä
- Puolustusmenomme nousevat, jos liitymme sotilasliitto Natoon
Ensimmäinen argumentti toki on edelleen osittain olemassa. Sotilasliitossa saattaa käydä niin, että joudumme sotilaallisiin konflikteihin, mitkä muuten eivät meitä koskettaisi millään tavalla. Sotilasliiton ideakin on se, että siihen kuuluvat maat puolustavat toisiaan sotilaallisen uhan heitä kohdatessa. Vaikka tällä hetkellä Suomeen ei kohdistukaan suoraa sotilaallista uhkaa, viime viikon tapahtumien valossa voidaan katsoa, että suoran sotilaallisen uhan mahdollisuus Venäjältä myös Suomea kohtaan on noussut merkittävästi.
Kaksi seuraavaa argumenttia voidaan oikeastaan katsoa jo täysin vanhentuneiksi. Meidän ei enää tarvitse pelätä sitä, että Venäjä ryhtyisi aggressiiviseksi. Meidän ei tarvitse myöskään enää pohtia, millaiseksi meidän kauppasuhteemme Venäjän kanssa tulisi käymään. Juna näiden osalta meni jo. Kauppasuhteiden palautumiseksi ennalleen Venäjän kanssa tulee menemään joka tapauksessa vuosia, jos ne ylipäätään enää palaavat ennalleen koskaan.
Viimeinen argumenttikin on turha. Nykyinen, vallitseva turvallisuustilanne muuttui juuri sellaiseksi, että puolustusmenomme tulevat nousemaan kuuluimmepa sotilasliitto Natoon tai emme.
Jos vielä noin kuukausi sitten oma mielipiteeni Natojäsenyyden osalta olikin Matti Nykästä lainatakseni fifty-sixty, vain niukasti jäsenyyttä vastaan edellä olevin argumentein, on se tällä hetkellä kääntynyt selkeästi Natojäsenyyden puolesta. Se on kääntynyt siksi, että suurin osa Natojäsenyyden vasta-argumenteista vanhentuivat nopeammin kuin litra kevytmaitoa.
Politiikkaa tehdään ajassa. On aivan turhanpäiväistä suunpieksentää se, että joskus aikaisemmin olisi pitänyt tehdä tai jättää jotain tekemättä. Oli vuosia, jolloin ei ollut olemassa mitään järkevää syytä olla ylläpitämättä hyviä kauppasuhteita Venäjään. Ja kyllä, siihen kuului myös luottamus tiettyyn rajaan asti. Suomi ei ole missään vaiheessa kuitenkaan luottanut Venäjään naivisti. Me, toisin kuin monet muut Länsi-Euroopan maat, esimerkiksi Ruotsi emme ole karsineet omaa puolustustamme liiaksi, vaan olemme edelleen kehittäneet sitä ja vaikka sitä ei juuri ole ääneen sanottu, olemme tehneet sen koko ajan Venäjän varalta.
Vaikka Venäjä on aina ollut arvaamaton, me olemme tottuneet toimimaan sen kanssa. Nyt pitää kuitenkin huomioida se, että Venäjä on muuttunut. Jos aikaisemmin olemmekin oppineet elämään karhun naapurissa, nyt meidän tulee tulevaisuudessa opetella elämään vesikauhuisen koiran naapurissa. Vesikauhu on tappava tauti. Se kyllä tappaa kantajansa, mutta kyse on siitä, miten paljon se ehtii aiheuttamaan vahinkoa sitä ennen.
Maltti on valttia
Maltti on valttia tässäkin asiassa. Vaikka me nykyisessä suoratoisto- ja internetmaailmassa eläneet olemmekin tottuneet siihen, että päätöksiä ja muutoksia pitäisi tehdä heti paikalla tässä ja nyt, onneksi meillä kuitenkin on päättäjät, jotka ymmärtävät ja harkitsevat asioita. Natojäsenyys ei ole kuin Netflix-jäsenyys. Siihen ei voi liittyä nyt ja erota sitten kun sieltä tuleekin meidän mielestämme mahdollisesti huonoa ohjelmaa. Kuten presidentti Niinistökin torstaina totesi: Me kaikki näemme, sinänsä hyvin ymmärrettäviä, nopeita kommentteja siitä, että hakemus tänään ja jäsenyys huomenna, mutta eivät ne oikein reaalimaailmassa voi toimia.
Keskustelut Nato-jäsenyydestä ja mahdollisesta kansanäänestyksestä olisi hyvä kuitenkin aloittaa.
Eilen Venäjän ulkoministeriön edustaja Maria Zaharova lähetti ensimmäisen suoran uhkauksen Suomelle ja Ruotsille: Suomen ja Ruotsin liittymisellä Natoon olisi merkittäviä sotilaallis-poliittisia seurauksia. Tähän sanon vain, että Kremlissä ei ole kyllä suomalaisuudesta mitään käsitystä. Jos suomalaisen haluaa saada tekemään jotain, niin varmin tapa on laittaa siihen kieltomerkki ja sanoa, että niin ei saa tehdä. Perkele! katotaan! – Sanoo siihen suomalainen
