Kevään vaalien vaihtoehdot alkavat pikkuhiljaa hahmottua. MTV:n tekemän kyselyn mukaan Perussuomalaiset on kokoomuksen piiripäättäjien ykkössuosikki mahdollisena hallituskumppanina.
Mikäli pidät suomalaista ja pohjoismaista elämäntapaa vanhanaikaisena tai kalliina ja kaipaat sen määrittelemistä uudelleen, uudelleenmäärittelijät ja keinot sen toteuttamiseksi alkavat pikkuhiljaa hahmottua. Ne ovat Kokoomus ja perussuomalaiset, jotka tulevat tarjoamaan leikkauksia yhteiskunnan turvaverkkoihin, terveydenhuoltoon ja koulutukseen. Kokoomuksen esittämät leikkaustarpeet ovat nimittäin niin suuret, että niitä ei tulla saavuttamaan jostain Petteri Orpon esittämistä kosteikkoviljelyn tuista tai ministerien avustajista leikkaamalla. Ne tarvitsevat väistämättä leikkauksia edellä mainitsemiini perusasioihin. Eli niihin asioihin, joissa valtion todelliset isot menot ovat.
Vasta vain muutama vuosi sitten kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo linjasi, että hallitusyhteistyö kokoomuksen ja perussuomalaisten kesken ei ole mahdollista. Voisiko joku noheva politiikan toimittaja käydä kysymässä Petteri Orpolta, että mikä tarkalleen tässä asiassa on sittemmin muuttunut ja jos on, niin kumpi puolue on muuttunut?
Itse ainakin tahtoisin olla sen neuvotteluhuoneen katossa kärpäsenä kuulemassa, kun kokoomus ja perussuomalaiset pääsevät yhteisymmärrykseen Suomen EU-politiikan tavoitteista, työperäisen maahanmuuton kysymyksistä ja ilmastotoimista.
Kokoomus on monesta suunnasta ja kyselystä julistettu viittä vaille eduskuntavaalien voittajaksi. Mikäli näin käy, Petteri Orpolla tulee olemaan kokoomuksen puheenjohtajana edessään erittäin vaikeat valinnat, mitä voitollaan tekisi.
Ensiksikin kokoomus kuuntelee elinkeinoelämää, eli omia rahoittajiansa aina herkällä korvalla. Elinkeinoelämä haluaa ulkomaisia työntekijöitä. Se haluaa myös olla eturintamassa tekemässä vihreällä teknologialla bisnestä erityisesti EU:ssa.
Perussuomalaiset taas kavahtavat käytännössä kaikkea maahan muuttoon liittyvääkin, mukaan lukien ulkomaista työvoimaa eivätkä usko vihreään siirtymään pätkän vertaa. Kokoomuksen Petteri Orpolla saattaakin olla edessään melko vaikea tehtävä myydä työperäisen maahan muuton helpottamiseen tai ympäristön- ja ilmastonsuojeluun liittyviä aloitteita perussuomalaisille. Kun tähän perinteisesti tulee vaalikauden aikana ainakin joku EU-tason kustannuksia lisäävä ongelma tai paketti hyväksyttäväksi, aletaan toden teolla kysymään Petteri Orpolta johtajuutta. Sitä mitä hän on koko kuluvan vaalikauden Sanna Marinilta vaatinut. Kokoomus ja perussuomalaiset olisi silloin saatava soittamaan samaa säveltä tai edes samaa levyä, samana päivänä.
Tällä hallituskaudella kokoomuksen rivit sekosivat jo oppositiossa täysin EU:n elpymispakettia koskevassa kysymyksessä. Puolue oli sisäisessä paineessaan jo aikeissa äänestää tyhjää, kunnes elinkeinoelämä jyrähti kokoomukselle osoittaen sille, kuka on isäntä ja vetosi käytännössä kokoomusta hyväksymään EU:n elpymispaketin. Jo seuraavana päivänä kuulimme, miten kokoomus kokosi rivinsä ja muutamaa yksittäistä edustajaa lukuun ottamatta puolue äänesti ihan kiltisti EU tukipaketin puolesta.
On olemassa myös toinen vaihtoehto. Vaikka meille on pitkään toisin esitetty, Suomi ei ole missään velkahelvetissä. Suomen velkaantumissuhde suhteessa bkt, on edelleen tukevasti eurooppalaista keskitasoa. Meidän ei tarvitse määritellä pohjoismaista hyvinvointivaltiota mitenkään uudelleen varsinkaan kokoomuksen tai perussuomalaisten toimesta. Tämän vaalikauden kriisien jälkeen Suomen toki tuleekin maltillisesti tasapainottaa talouttaan, mutta meidän ei silti tarvitse maksaa kaikkia velkojamme kerralla pois. Meidän ei tarvitse myöskään leikkaamalla tuhota omia julkisia palveluitamme säilyttääksemme pohjoismaisen hyvinvointivaltion. Jos me niin tekisimme, siinä ei olisi mitään järkeä, sillä silloinhan meillä ei olisi pohjoismaisessa mallissa enää mitään, mitä säilyttää.
Itse ajattelen hiukan niin, että on suomalaisen yhteiskunnan suuri vahvuus ja lopulta meidän kaikkien yhteinen etu, että verovaroin kustannetaan kaikkia edellä mainittuja asioita. Se on meidän kaikkien etu siitäkin huolimatta, että emme ainakaan jokaisessa elämänkaaremme vaiheessa käytä kaikkia verovaroin kustannettuja palveluita. Kuulun vielä ainakin toistaiseksi suuren osaan kansasta, jonka mielestä meille Suomen kansalaisille pohjoismainen malli on paras. Se on meille paitsi edullisempi, myös pidemmällä aikavälillä kaikkien hyödyksi. Eli se, että yhteiskunta kantaa verovaroin nykyisen kaltaisen, kohtuullisen suurenkin vastuun kansalaisistaan ja omista toiminnoistaan, vaikka se samalla tarkoittaakin pohjoismaiden tapaan suhteellisen korkeaa verotusta.
Suomen kilpailukyky on noussut kohisten, Suomen työllisyysaste on korkeammalla kuin koskaan sitten 90-luvun laman, Suomen kokoaikaisten työllisten määrä on noussut pohjoismaiden kärkeen. Ei viitsittäisi pilata tätä äänestämällä ankeuttajia takaisin valtaan. Sitä se nimittäin tulisi olemaan. Äänestämällä kokoomusta tulet saamaan samassa paketissa perussuomalaiset ja päinvastoin. Se tarkoittaisi täsmälleen sitä samaa leikkauspolitiikkaa, mistä Sipilän hallituksen aikana eivät tykänneet sen enempää keskustan äänestäjät, eivät liioin perussuomalaisten äänestäjät, eivätkä kukaan muukaan, ehkä Suomen kaikkein rikkainta kymmenystä lukuun ottamatta, jotka sen aikana rikastuivat hiukan lisää kaikkien muiden köyhtyessä.