Ruotsin vai Englannin tiellä?

kallemikkolainen.fi

Ruotsin vai Englannin tiellä?

Rikosseuraamusten, eli rangaistusten koventamisen vaatiminen ei ole mikään uusi asia. Aikanaan jo 2000-luvun alussa Tony Halme nousi perussuomalaisten listoilta eduskuntaan kiertämällä Helsingin lähiöiden pubeja kertomassa, miten Suomen väkivalta- ja huumerikosten tuomioita tulisi koventaa, vankilapalvelut ostaa Venäjältä ja maahanmuuttajille laittaa postimerkki perseeseen. Suosio oli taattu. Tony Halme nousi eduskuntaan ennätyksellisellä äänimäärällä, joka veti Suomen suhteellisen vaalitavan avittamana vanavedessään myös silloisen ensikertalaisen Timo Soinin ja loppu on historiaa. Tietenkin Tony Halmeen tarina oli omassa lajissaan erittäin traaginen. Hänen elämänsä loppuvaiheet vaikeuksien sävyttämä ja se lopulta päättyi väkivalta-, ampuma-ase- ja huumerikoksiin. Juuri niiden, joiden rikosseuraamusten koventamista hän itse kovasanaisesti vaati.

Jotenkin minusta tuntuu, että emme ole oppineet Tony Halmeen traagisesta kohtalosta mitään. Tänään, noin kaksikymmentä vuotta myöhemmin, rangaistusten koventaminen näyttää edelleen olevan tietyissä piireissä houkuttelevan helppo keino rikosten vähentämiseksi. Surullista on, että tosiasiassa se on yhä edelleen helppo keino, mutta helppo vain lähinnä vain sen esittäjälle itselleen saada kansalta suosiota. Todelliseksi keinoksi tai ratkaisuksi rikollisuuden vähentämiseksi, kun sillä ei ole todettu olevan vaikutusta missään maailman kolkassa.

Thaimaassa huumausainerikoksista saattaa saada 30 vuoden tuomion vankilassa, jonka olosuhteet eivät muistuta pahimpiakaan länsimaisia vankeinhoitojärjestelmiä edes etäisesti. Tämä ei ole silti mitenkään vähentänyt huumausainerikollisuutta Thaimaassa. USA:ssa on jo vuosia tiukennettu rangaistuksia niin, että huume- ja ampuma-ase- ja väkivaltarikoksien tuomiot ovat erittäin ankaria. Mikään ei ole kuitenkaan osoittanut, että kyseiset rikollisuuden muodot olisivat tällä kehityksellä olleet USA:ssa jotenkin vähenemään päin. Päinvastoin.

Niin tylsältä kun tämä ehkä saattaa kuulostaakin, tehokkaimmat keinot rikollisuuden vähentämiseksi ovat edelleen eriarvoisuuden vähentäminen, koulutuksen lisääminen ja parempi sosiaalipolitiikkaa. Kyllä jokaisen rikoksen tekijän tuleekin kohdata tekojensa seuraamukset. Mistään rikollisten paapomisesta tässä ei ole kysymys. Päinvastoin. Rikoksia jo tekevien nuorten osalta rangaistusten pidentämisen tai koventamisen sijaan auttaisi enemmän se, että rikoksista kiinnijäämisen riskiä nostettaisiin, rikosten rangaistusten seuraamuksia nopeutettaisiin, niin että rikoksen tekijä joutuisi jo mahdollisen rikollisen uransa alkuvaiheessa kohtaamaan tekojensa seuraukset.

Toinen sivuhaara tässä on maahanmuuttajat. Ei voi olla pidemmän päälle kestävää, että tuomme jatkuvasti maahan maahanmuuttajia tekemään paskaduunit ja oletamme, että tämä voisi jatkua ikuisesti ilman ongelmia. Heille, jotka nyt tulevat väittämään, että kaikki työ on arvokasta, eikä paskaduuneja ole, sanon, että kyllä on. Paskaduunia on kaikki sellainen työ, jota tekemällä täydet viikkotyötunnit ei pysty elättämään itseään ilman yhteiskunnan tukea. Usein syyllistämme ongelmista maahanmuuttajia, valitettavan harvoin heitä tänne tuovia ja heidän palkkojaan polkevia yrityksiä.

Suomessa tätä kehitystä seuranneena edellinen Sipilän oikeistohallitus leikkasi oikeastaan kaikesta edellä mainitusta. Ennätykselliset koulutusleikkaukset kohdistuivat jokaiselle koulutusasteelle varhaiskasvatuksesta aina yliopistoon saakka. Lisäksi toteutettiin sosiaaliturvan heikennykset ja leikkaukset, jotka heikensivät kuntien valtion osuuksia, sen myötä kuntia ja esimerkiksi nuorisotyön edellytyksiä.

Nykyinen Sanna Marinin hallitus on palauttanut erityisesti koulutuksen ja sosiaalipalveluiden määrärahoja siten, että nyt on puhuttu juhlallisesti jopa koulutuksen kunnianpalautuksesta. Sitä se tietysti on ollutkin kaikkien edellisten leikkausten jäljiltä. Moni ei ole välttämättä huomannut, että vaikka nykyinen hallitus on palauttanut määrärahoja paljon, se ei ole kuitenkaan onnistunut yhdessä vaalikaudessa palauttamaan niin paljon mitä edellinen hallitus leikkasi. Viime vuosien kehitys on ollut se, että oikeistohallitus leikkaa ensin kaksi ja seuraava vasemmistohallitus palauttaa yhden. Jokainen voi omassa tykönään miettiä, mikä on tällaisen kehityksen suunta pidemmällä aikavälillä. Ettei tässä olisi vaan käymässä niin, että kansa on tyytymätöntä vihervasemmistohallitukseen ja äänestää protestiksi oikeistohallituksen leikkaamaan lisää.

Teille, jotka ehkä edelleen ajattelette, että on syytäkin leikata ja hyvinvointivaltio tulisi jotenkin määritellä uudelleen. Valtion tulisikin olla mahdollisimman pieni eli huolehtia vain minimistä ja välttämättömistä asioista ja kaikkein tärkeimmistä asioista, tahtoisin että soisitte itsellenne yhden ajatuksen. Kenen lopulta uskotte olevan sen oikean tahon, jonka tulisi voida määritellä, mikä on tärkeätä? Itse uskon niin, että hyvinvointivaltiota leikkaavalta talouspolitiikalta ei lopulta säästy kukaan. Sellaista eturyhmää kun ei ole olemassakaan, joka olisi ainakaan ikuisesti leikkauslistojen ulottumattomissa.

Britannia on eilen saanut uuden pääministerin, mutta uudella pääministerillä on samat vanhat ongelmat. Niiden juurisyy on toki taannoinen päätös erota EU:sta ja eroon liittyvät hulvattomat ja ristiriitaiset lupaukset. Yksi suuri syy Britannian kaaokseen on kuitenkin myös uusliberaali talouspolitiikka, joka on vuosi vuodelta nakertanut maan koulutusjärjestelmää, sosiaaliturvaa, lisännyt eriarvoisuutta, lisännyt köyhyyttä ja pahentanut ihmisten näköalattomuutta. Viimeisin käänne ja pääministerin ero Britanniassa johtui siitä, että samalla kun köyhyys on lisääntynyt ja kansalaisia kohtaavat kohtuuttomat energian hinnat ja maan ylivelkaantuminen. Toistaiseksi lyhytaikaisemmaksi pääministeriksi jäänyt Liz Truss veti omasta puolueestaankin oikealta ohi, luvaten rikkaimmille ja hyvätuloisille painottuvia verohelpotuksia velkarahalla toteutettuna.

Nähtäväksi jää onko Englannissa jo viimein tullut aika myöntää, ettei EU:n ulkopuolelta löytynytkään luvattua maata. Onni ja autuus ei ehkäpä löydykään populistisista puheista, leikkauslistoista, mahdollisimman pienestä valtiosta, kevyemmästä verotuksesta, mahdollisimman heikosta työntekijän asemasta ja heikosta sosiaaliturvasta?

Olisiko aika katsoa totuutta silmiin, että tällä tämä meillä Suomessakaan nähtävissä oleva kehitys, yksi askel eteen ja kaksi taakse, ei olekaan niin hyvä juttu? Meille on jo vuosia esitetty kasvavan rikollisuuden suhteen kysymys: olemmeko Ruotsin tiellä? Minä kysyisin tänään ennemmin, olemmeko Englannin tiellä?

Sinua saattaa kiinnostaa myös:

kallemikkolainen.fi
Vappusatanen
Kalle Mikkolainen

Voidaan se ottaa poiskin

On varmasti totta, että nyt Sanna Marinin hallituksen toimesta toteutetut indeksikorotukset eivät riitä kompensoimaan kaikkea Ukrainan sodan vuoksi energian hinnasta johtuvaa elinkustannusten äkillistä nousua, mutta on se ainakin minun mielestäni parempi kuin indeksijäädytys.

LUE LISÄÄ »
kallemikkolainen.fi
Kalle Mikkolainen

Samassa veneessä

Mielestäni ei ole mitään pahaa siinä, että pääomaverotus on työn verotusta hiukan kevyempää ja siten kilpailukykyistä suhteessa verrokkimaihimme. Päinvastoin. Mielestäni kaikilla pitäisi vain olla samat säännöt riippumatta siitä, kuka on sijoittanut, kuinka paljon on sijoittanut tai miten on sijoittanut. Se olisi oikeudenmukaista.

LUE LISÄÄ »
kallemikkolainen.fi
Hyvinvointivaltio
Kalle Mikkolainen

Mikä on tärkeää?

Leikkaaminen itsessään ei ole mitään kovinkaan vaativaa. Leikkaaminen on itseasiassa helppoa. Se ei vaadi mitään erityistä osaamista tai viisautta. Kunhan vaan leikkaa. Sen sijaan leikkaaminen siten, että samalla parannetaan palveluita ja saavutetaan talouskasvua, on hyvin vaikeaa.

LUE LISÄÄ »
kallemikkolainen.fi