Eilen saatiin tietää hallituksen budjettiriihen tulokset. Kohonneisiin energian kustannuksiin tulee mm. seuraavia toimenpiteitä, joilla pyritään tuomaan ihmisille edellytyksillä selvitä äkillisesti kohonneista energialaskuista:
Perheitä tuetaan varhaiskasvatusmaksuja alentamalla pysyvästi 70 miljoonalla eurolla. Tämä oli SDP:n keskeinen tavoite budjettiriihessä. Lisäksi toteutetaan joulukuussa ylimääräinen lapsilisä. Sähköenergian arvonlisäverokantaa alennetaan väliaikaisesti 10 prosenttiin. Kohonneisiin sähkölaskuihin tulee erillinen sähkövähennys ja sähkötuki. Työssäkäyviä tuetaan jatkamalla työmatkavähennyksen korotusta vuodelle 2023. Ukrainan tukemista ja Suomeen sotaa paenneiden ukrainalaisten tukemista jatketaan. Oppositio, etunenässä kokoomus tulee kannattamaan jokaista tukitoimea, mutta kauhisteli jälleen odotetusti velanottoa.

Ohessa tilastokeskuksen tuore kuva, miten eri hallitukset ovat ottaneet velkaa. Kuvasta voi hyvin todeta, että niin kovin vastuullisesta talouspolitiikastaan maineen saanut Sipilän hallituskin otti velkaa ja otti sitä miljarditolkulla keskellä talouden noususuhdannetta.
Saattaapa olla, että velkaa otetaan liikaa. Mutta edellisiin hallituksiin nähden nyt on sentään ollut muutama maailmanlaajuinen kriisi selätettävänä. Itseasiassa koko kuluvan hallituskauden ajan on kuljettu maailmanlaajuisesta kriisistä toiseen. Ensin on tuettu koronakurimuksessa kuntia, terveydenhuoltoa, yrityksiä ja ihmisiä. Sen jälkeen kiristyneessä maailmantilanteessa on vahvistettu puolustusmenoja muutoinkin kun tekemällä hävittäjähankinnat. Ukrainasta on otettu Suomeen noin 40 000 pakolaista. Nyt sodan aiheuttama inflaatio ja erityisesti energian hinnat alkavat karkaamaan käsistä. Jokainen maa maailmassa ja erityisesti Euroopassa on ottanut näissä tilanteissa velkaa. Kun miettii hiemankaan aikaa taaksepäin, viimeiset koronarajoitukset purettiin Suomessa tammikuun lopussa. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24.2. Hänelle, joka kenties pohtii, milloin olisi ollut se ajan hetki ja väli, jolloin hallitus olisi voinut tasapainottaa valtion taloutta, niin se oli tänä vuonna ystävänpäivänä.
Vaikka kokoomus on kannattanut tähän mennessä jokaista tukitoimenpidettä, Kokoomus ja Petteri Orpo on samanaikaisesti myös toitottanut, miten hallituksen talouspolitiikka on holtitonta velanottoa ja kaikki on tehty aivan väärin. Petteri Orpo sai eilen A-studion suorassa lähetyksessä tilaisuuden kertoa meille, mitkä asiat olisi hänen mielestään pitänyt tehdä toisin. Petteri Orpo kertoi meille kokoomuksen tarjoamat tärkeimmät leikkauskohteet: kosteikkoviljelyn tukeminen, avustajien palkat ja kaasuautojen tuet. En osaa sanoa, pitäisikö itkeä vai nauraa. Nämä ovat valtion talouden kokonaisuudessa promillen luokkaa, jos sitäkään.
Ei. Asia ei nyt oikeasti naurata, sillä käsillä on jälleen aito poikkeustilanne. Jos mitään tukitoimia ei tehtäisi, saattaisi kohonneiden energiakustannusten edessä monelle kansalaiselle tulevana talvena käydä huonosti. Itse uskon niin, että kymmenkertainen lämmityssähkölasku kädessään melko harvan kansalaisen kaikkein ensimmäinen ja päällimmäinen huoli on valtion talouden kestävyysvaje.
Tarkastelin budjettiriihessä sovittuja tukitoimia. Kaikkia yksityiskohtia ja ehtoja niistä ei vielä edes tiedetä. Itse jäin lähinnä pohtimaan, että tulevatko nämä toimet olemaan riittäviä. Se jää nähtäväksi ensi talvena. Tuleeko joku tukitoimi osumaan kohteestaan ohi? Aivan varmasti tulee. Varmasti keväällä saamme lukea uutisista, miten joku varakas vailla mainittavia palkkatuloja on käynyt maksattamassa oman sähkölaskunsa Kelassa. Nämäkin tukipaketit jouduttiin valmistelemaan pika-aikataululla. Jos joku haluaa olla porsas ja käyttää niitä väärin, aivan varmasti hän myös tulee löytämään siihen porsaan mentävän reiän.
Keinoihin valtion talouden tasapainottamiseksi pitää toki palata ihan lähitulevaisuudessa, mutta kyllä kokoomuskin ymmärtää, että sen aika ei ole juuri nyt. Suomi on näissä kriiseissä ottanut velkaa aivan kuten on ottanut kaikki siihen kyenneet maailman valtiot. Suomi kuuluu kuitenkin edelleen EU:ssa vähiten velkaantuneiden maiden joukkoon niin velan määrässä kuin suhteessa bkt:t mitattuna, joten kyllä soisin myös valtion velasta huolissaan olevan Petteri Orpon toistaiseksi nukkuvan yönsä ihan hyvin.
Mikäli oman puolueeni politiikan kärki kaikesta huolimatta olisi se, että nykyisen hallituksen talouspolitiikka on holtitonta velanottoa, ainakin itse pitäisin huolta, että minut saisi herättää vaikka keskellä yötä, niin pystyisin kysyttäessä kertomaan kolme kärkiasiaa, miten haluaisin asiat tehtävän toisin. Nyt Orpo sanoi A-Studiossa, että kosteikkoviljelyn tukeminen, kaasuautojen tuet ja avustajien palkat ovat hallituksen valtiontaloudenpidon kompastuskivi.
Mikäpäs siinä sitten. Miten minusta alkaa tuntua, että koko oppositiosta on yhden vaalikauden aikana kehittynyt aivan käsittämättömiä pölhöpopulisteja? Sitä en osaa sanoa, onko maailmanlaajuisesta kriisistä toiseen tarpova nykyinen vallassa oleva Sanna Marinin hallitus Suomen historian paras, mutta alan olla yhä vakuuttuneempi siitä, että ainakin meillä on historian huonoin oppositio.