Joskus kahdesta pahasta on valittava se pienempi

Joskus kahdesta pahasta on valittava se pienempi

Vihreät päättivät omassa puoluekokouksessaan hyvin niukalla enemmistöllä alkaa ajaa kannabiksen käytön laillistamista. Tämähän ei ole sinänsä mikään uusi asia. Muun muassa Kokoomusnuoret ovat ajaneet tätä samaa asiaa jo aiemminkin. Kokoomusnuoret julkaisikin pian vihreiden aloitteen hyväksymisen jälkeen sunnuntaina tiedotteen, jossa kerrotaan. Kokoomusnuorten antavan täyden tuen tavoitteen edistämiselle.

”Tämä on selvä viesti myös meidän emopuolueelle. Jos kokoomus haluaa kutsua itseään jatkossakin edistyspuolueeksi, on puolueen päivitettävä kantansa kannabiksen suhteen mahdollisimman pian.” 

Kokoomusnuorten puheenjohtaja Matias Pajula toteaa tiedotteessaan 12.9.2021

Sikäli taas onkin hieman outoa, että monitahoisen ongelman yksinkertaiset somekeskustelijat, jopa kokoomuksen omat kansanedustajat pyrkivät leimaamaan tässä nyt nimenomaan vihreät maan ainoaksi todellisuudesta irrallaan olevaksi huumepuolueeksi.

Kansanedustaja Arto Satonen @Twitter 12.9.2021

No, tämä on tätä nykypäivän mielikuvilla politikointia ja siitä emme taida päästä eroon.

Olen lopen väsynyt ideologiseen pään seinään lyömiseen, joten ei tästä sen enempää. Haluatteko kuulla minun mielipiteeni itse kannabis- ja päihdeasiaan? Ei se mitään, kerron sen siitä huolimatta.

Koko päihdekeskustelu on hyvin monitahoinen asia. Muistatteko Poliisin matkassa tosi-tv:n, joita ilmeisesti edelleenkin lähetetään pikkukanavilta? Katsokaa siitä jakson lopusta näytettävä yön tehtävälista. Sitten sulkekaa silmänne ja poistakaa mielessänne tehtävälistalta ne poliisin tehtävät, mihin päihteet ovat olleet osallisena. Mitä jäi jäljelle? Jos päihteet poistettaisiin, esimerkiksi Kouvolan kokoisessa kaupungissa ei varmaan tarvittaisi enää kuin kaksi poliisia. Toinen valvomaan katsastamattomia autoja ja toinen ylinopeuksia.

Ylivoimaisesti eniten haittoja aiheuttava päihde Suomessa on edelleen alkoholi. Se aiheuttaa onnettomuuksia, perheiden rikkoutumisia, työttömyyttä, terveyden tuhoutumisisia ja paljon kuolemia. Sekä tietysti päihteiden väärinkäyttäjien itsensä osalta, mutta myös sivullisia kuolemia esimerkiksi rattijuopumuskolareita.

Jos kaikki päihteet ammuttaisiin ulkoavaruuteen Elon Muskin Teslan kanssa Marsia kiertävälle radalle, maailma olisi varmasti paljon parempi paikka. Voi kumpa asiat voisivatkin olla niin yksinkertaisia, mutta kun eivät ole.

Kannabiksen vertaaminen alkoholiin tai muihin huumeisiin ei mielestäni ole kuitenkaan kovin hedelmällistä, koska haitallisten asioiden vertaaminen toisiinsa on hieman turhaa. Teen sitä hieman siitä huolimatta. Kun puhutaan päihteiden kohdalla porttiteoriasta ja niin kutsutuista porttipäihteestä, alkoholi on siinäkin ylivoimainen päihteiden portti numero yksi. Jostain kumman syystä kannabis on yleisessä keskustelussa saanut porttipäihteen ykkösaseman, vaikka todellisuus tai mikään tilasto ei tue tätä.

Alkoholin liikakäyttö ja sen haitat ovat kuitenkin viime vuosina vähentyneet, vaikka sen sääntelyä on purettu. Edelleen meillä on kuitenkin Alko, valtion monopoli, jonka koko olemassaoloa perustellaan sillä, että se jotenkin ehkäisisi alkoholihaittoja. Kun menet kauppakeskuksessa tekemään ruokaostoksia. Työnnät ensin ostoskärrylläsi kaupan läpi, maksat ruokaostokset. Sitten työnnät samat ostoskärryt Alkoon, otat sen viinipullon ja vaikka pullon konjakkia kyytiin, maksat ostokset toiselle kassalle ja sitten menet ostoskärryllä parkkihalliin. Kyllä jumaliste tilanne parani, kun maksoimme alkoholijuomat toiselle kassalle?

Kun minun nuoruudessani poliisi löysi maastosta kannabisviljelmän tai teki suuren kannabistakavarikon, se oli uutinen, josta kirjoiteltiin useita päiviä. Tänään se on poliisille tiistai.

Nykymallilla, jossa päihteiden käytöstä on rangaistu, on kokeiltu käsittääkseni viimeiset noin sata vuotta. Tulokset eivät ole olleet rohkaisevia. Esimerkiksi kannabiksen käyttö ei ole vähentynyt sen rangaistavuudesta huolimatta. Se on tosiasiassa lisääntynyt räjähdysmäisesti ja kannabiksen myynti on tänään piilossa darknetissä ja toiminta rikollisissa käsissä. Kannabiksen käytön laillistamista vastustaneet ovat perustelleet asiaansa mm. sillä, että laillistaminen lisäisi alaikäisten huumeiden käyttöä. No miten tänä päivänä sitä sitten säännöstellään ja valvotaan? Kysyvätkö tor-verkossa puuhastelevat huumediilerit asiakkailtaan paperit?

Ihminen on koko olemassaolonsa ajan keksinyt keinoja, millä tavoin hän voi saada päänsä sekaisin. Joskus jo tuhansia vuosia sitten joku keksi polkea viinirypäleitä jaloillaan ja toisella puolen maapalloa intiaani keksi polttaa piipussaan telttansa takaa löytämäänsä kasvia, jolloin hän alkoi nähdä asioita, jota hänen muut intiaanikaverit eivät nähneet.

Päihteiden käyttöä on sittemmin yritetty säännöstellä, kieltää, asennekasvattaa ja siitä on koitettu rangaista. Huonolla menestyksellä. Päihteitä on vaan keksitty yhä vain lisää ja niiden käyttö on lisääntynyt ja moninaistunut niiden käytön ja myynnin rangaistavuudesta huolimatta. Esimerkiksi USA:ssa on huomattavasti Suomea kovemmat huumerikostuomiot, mutta käsittääkseni ongelma ei ole ollut mitenkään vähenemään päin.

Itse en käytä kannabista, enkä myöksään suosittele sitä kenellekään, mutta koska uskon, että emme myöskään pääse siitä eroon, näen että nykymalli rangaistavuuskäytäntöineenkään ei nyt toimi.

On selvää, että kannabiksella kuten kaikilla päihteillä, varsinkin väärin- ja liikakäytettynä on paljon negatiivisia vaikutuksia yksilön- ja kansanterveyteen. Mielestäni kannattaisi silti kokeilla kannabiksen laillistamista. Poliisilta säästyisi voimavaroja. Kun meillä kerran vielä on olemassa Alko, se tarjoaisi valmiin ja toimivaksi todetun jakeluverkoston, joka melko suurella varmuudella myös kysyy alaikäisiltä paperit. Toisaalta valtio voisi tästä samalla kerätä verotuloja, millä hoitaa niitä haittoja aivan kuten nyt jo toimitaan alkoholihaittojenkin osalta. Kyse ei ole ainakaan omalta kohdaltani todellakaan mistään huumemyönteisyydestä, vaan tosiaisioiden tunnustamisesta ja siitä, että aina hyvää vaihtoehtoa ei vaan ole tarjolla. Silloin kahdesta pahasta on valittava se pienempi paha.

Jos homma ei toimi, ainahan sen bisneksen voi antaa takaisin rikollisliigoille.

Väinö Linna kirjoitti Täällä Pohjantähden alla -kirjassa, että kansanäänestyksessä kieltolaista Pentinkulmalla kaikki äänestivät kieltolain kumoamisen puolesta paitsi yksi. Se yksi oli kylän viinatrokari.

Jaa somessa

Sinua saattaa kiinnostaa myös:

Politiikka on arvovalintoja. Oluen veroa aiotaan laskea 25 miljoonalla. Veronmaksajien keskusliiton mukaan verotason alennus laskisi 33 senttilitran, 4.5 prosenttisen kaljapurkin hintaa 3 sentillä. Asumistukeen kohdistettaisiin 15 miljoonan leikkaukset. Viime hallituskaudella kokoomus ja Petteri Orpo peräänkuuluttivat priorisointia. Jos asuminen kallistuukin, ehkä se ei harmita tavallista suomalaista niin paljoa kun on kaljaa. #KalleMikkolainen
Työttömyysturva
Kalle Mikkolainen

Taas huudatetaan kansaa

Aika ajoin meitä muistutetaan työttömien lähtökohtaisesta laiskuudesta ja tämän laiskuuden mahdollistavista ylisuurista tuista. Niin tänäänkin ja tänäänkin virheellisesti.

LUE LISÄÄ »
Politiikka on arvovalintoja. Oluen veroa aiotaan laskea 25 miljoonalla. Veronmaksajien keskusliiton mukaan verotason alennus laskisi 33 senttilitran, 4.5 prosenttisen kaljapurkin hintaa 3 sentillä. Asumistukeen kohdistettaisiin 15 miljoonan leikkaukset. Viime hallituskaudella kokoomus ja Petteri Orpo peräänkuuluttivat priorisointia. Jos asuminen kallistuukin, ehkä se ei harmita tavallista suomalaista niin paljoa kun on kaljaa. #KalleMikkolainen
Työehtosopimukset
Kalle Mikkolainen

Ehjää särkemässä

Sen minä olen tässä kuitenkin oppinut, että mikä kerran on rikki särjetty, sitä ei koskaan täysin ennalleen saada. #KalleMikkolainen

LUE LISÄÄ »
Politiikka on arvovalintoja. Oluen veroa aiotaan laskea 25 miljoonalla. Veronmaksajien keskusliiton mukaan verotason alennus laskisi 33 senttilitran, 4.5 prosenttisen kaljapurkin hintaa 3 sentillä. Asumistukeen kohdistettaisiin 15 miljoonan leikkaukset. Viime hallituskaudella kokoomus ja Petteri Orpo peräänkuuluttivat priorisointia. Jos asuminen kallistuukin, ehkä se ei harmita tavallista suomalaista niin paljoa kun on kaljaa. #KalleMikkolainen
Rasismi
Kalle Mikkolainen

En ole rasisti mutta

Hallituksen rasismitiedonanto sisälsi ihan hyviäkin elementtejä. Kokonaisuutena tiedonanto oli kuiteinkin kuin tiedonanto aidasta, joka sisälsi kattavasti tietoa aidan seipäästä. #KalleMikkolainen

LUE LISÄÄ »
kallemikkolainen.fi