Kotini työhuoneen seinää koristi pitkään edesmenneen Applen perustajan Steve Jobsin sitaatti: “The only way to do great work is to love what you do”. Jobsin sitaatti on peräisin hänen kuuluisasta puheestaan Standfordin yliopiston vasta valmistuneille opiskelijoille vuonna 2005.
Steve Jobs oli eläessään hyvin ristiriitainen persoona. Hän kiistatta muutti, jos ei nyt koko maailmaa, niin ainakin it-alaa. Jobs taisi elämässään olla myös aika häikäilemätön ja ilkeä, eikä mitenkään vähiten omille läheisilleen. Ehkä hän oli myös hieman hullu. Useinhan suuret nerot ja visionäärit tapaavat olla myös hieman hulluja. Nerouden ja hulluuden välinen ero on häilyvä.
Jobsin puheessa kokonaisuutena oli monta muutakin ulottuvuutta, mutta tämä viesti oli selvä. Etsi työ, jota rakastat, vain siten voit menestyä.
Minä kuulun itse ehkäpä vielä siihen sukupolveen, joka näkee työnteon hieman sellaisena, että ei sitä aina tarvitse sentään rakastaa. Sen ei ihan joka päivä tarvitse olla edes kivaakaan. Työ on kuitenkin työtä. Luulenpa, että jos työ olisi pelkkää kivaa, eipä sitä meidän tarvitsisi tehdäkään, vaan herrat tekisivät sen puolestamme. Vaikka työ on minulle myös tapa toteuttaa itseäni, käsitän sen myös välttämättömyytenä. Tekemällä työtä saan paitsi kasaan elantoni, samalla mahdollistettua itselleni tehdä kaikkea kivaa vapaa-ajallani esimerkiksi lomillani työajan ulkopuolella. Toki pyrin myös siihen, että työni ainakin pääsääntöisesti olisi sellaista, että minun ei joka päivä ottaisi päähän sinne lähteä. Onneksi omalla kohdallani näin ei olekaan. Työni ja erityisesti työkaverini ovat tosi kivoja. En toki voi kiistää, etteikö minullakin tulisi eteen joskus sellaisiakin maanantaiaamuja, jolloin tekisin mieluummin jotain ihan muuta.
Jokaisessa vuorokaudessa on 24 tuntia. Siitä noin kolmannes, eli 8 tuntia menee nukkumiseen. Valveillaoloajalle jää 16 tuntia. Kun työpäiväni pituus on noin 8 tuntia ja työmatkat päälle, kuluu jokaisena arkipäivänä valveillaoloajastani yli puolet työntekoon. Kun työntekoon kuluu näinkin suuri osa elämästäni, olisi hyvä, että työnteko ei ainakaan pääsääntöisesti ottaisi päähän. Jos ottaa, älä asetu. Etsi jotain muuta työtä. Se oli Steve Jobsin viesti, jonka halusin muistaa seinälläni.
Minä olen saanut etuoikeuden elää Suomessa ja olla vauraampi sukupolvi kuin omat vanhempani. He puolestaan olivat vauraampia kuin heidän vanhempansa, puhumattakaan heidän vanhemmistaan, jotka ovat syntyneet jo aikaan ennen sotia ja ennen nykyistä itsenäistä Suomeakin.
Onko ensimmäistä kertaa Suomen historiassa käymässä niin, että tulevasta sukupolvesta ei olekaan tulossa vauraampi kuin edeltäjänsä? Minulla ei ole tiedossani tästä tutkimustietoa. Saa vinkata, jos tiedätte. Kun olen seurannut esimerkiksi omien kavereideni ja heidän jälkikasvunsa kehitystä. Heidän lapsistaan ainakaan pääsääntöisesti ei ole tulossa vauraampia kuin heidän vanhempansa. Toki poikkeuksiakin on, mutta isossa kuvassa näyttää siltä, että heidän varallisuutensa on jäämässä huomattavastikin vanhempiensa varallisuudesta.
Keskustelin tässä asiasta joku aika sitten erään kaverini kanssa, joka esitti, että lapsemme kuitenkin perivät meidät. Voi olla niinkin, mutta kaikki eivät tokikaan ole saamassa ainakaan mitään kovin mittavaa perintöä. Ja heidän osaltaan, jotka saavatkin, mitäs sitten tehdään, kun se perintökin on syöty? Mitä heidän lapsensa tulevat syömään?
Mistä tämä johtuu? En itsekään tiedä ainakaan yhtä kaiken kattavaa ja selittävää vastausta. Mielestäni tämä on pitkässä aikavälissä tapahtunut kehitys, jonka juurisyyt ovat moninaisia.
Näen pohjoismaisen hyvinvointivaltion olevan työntekijän paras kaveri. Globalisaatio on varmasti ainakin sen toiseksi paras kaveri. Globalisaatio on tuonut mukanaan monille rutkasti uusia työmahdollisuuksia, mutta on se tuonut mukanaan myös lisää eriarvoisuutta.
Minun vanhempieni sukupolvi meni pääosin koulunpenkiltä töihin, teki ehkä yhdessä ja samassa yrityksessä koko työuransa ja jäi eläkkeelle. Minun sukupolveni tavaksi on tullut vaihtaa työpaikkaa. Useimmin työpaikkaa vaihdetaan itse, mutta myös pakon sanelemana, kun muutos yrityksessä tai alalla on siihen pakottanut. Ei ole mitenkään tavatonta sekään, että ihminen joutuu vaihtamaan ja opiskelemaan kokonaan uuden alan työuransa aikana.
Epätyypillisistä työsuhteista on tullut tyypillisiä. Entistä useammat nuoret ovat itsensä työllistäviä yrittäjiä ja freelancereita, jotka keräävät oman toimeentulonsa erilaista pätkätöistä. Työntekijän ja työnantajan välisistä sopimuksista on tullut entistä joustavampia henkilökohtaisempia entisten keskitettyjen työehtosopimusten sijaan. Tämä on saattanut tuntua alkuun vapauttavalta, mutta on se myös tehnyt työelämästä epävarmempaa ja pienentänyt työntekijöiden ansiotasoa.
Nuorelle esitetään vapautena tehdä työtä silloin kun hänelle sopii ja sellaista työtä kun hänelle sopii. Nykypäivän kevytyrittäjän ei palkan sivukuluja tarvitse maksaa tai niistä huolehtia. Hänelle päinvastoin esitetään, että yksinyrittäjän YEL-maksussakaan ei olisi mitään järkeä, koska saman summan hän voisi aivan hyvin säästää itse ja näin saada säästöilleen paremman tuoton. Melkopa vähän olen ainakaan oman lähipiirini jälkikasvulla kuullut olevan kertynyt säästöjä eläkepäiviensä varalle.
Ymmärrän, että nämä asiat eivät parikolmekymppistä paljoa kiinnosta. Eipä ne paljoa minuakaan kiinnostanut tuon ikäisenä. Siinä vaiheessa, kun oli elämä edessä. Oli elettävää ja koettavaa. Eläkeikään oli aikaa ikuisuus. Jos minulle parikymppisenä olisi ollut tarjolla tuon kaltaisia valinnan vapauksia, luulen, että olisin silloin itsekin mennyt, enkä meinannut. Mitäs sitten tehdään, kun ikää alkaa olla 50-60v mittarissa? Jos vasta silloin ajattelee aloittaa, saattaa tulla hieman kiire alkaa säästää.
Olen usein saanut kuulla, että demarien tulisi modernisoitua. Demarit nähdään olevan viime vuosisadan työntekijän asialla, eikä tämä kritiikki ihan kokonaan perusteetontakaan ole. Mielestäni demarit eivät ole kyenneet tarjoamaan nykyisille itsensä elättäville yksinyrittäjille ja freelancereille paljoakaan. Toki yhteiskunnan tukia on ylläpidetty, mutta vuosien saatossa tukiviidakostakin on tullut pikkupaloista kasaan kursittu tilkkutäkki, joka lamauttaa monet.
Toisin kun monesti, varsinkin kokoomuksesta annetaan ymmärtää, työn vastaanottamisen kannustavuuden ongelma ei ole yhteiskunnan tukien liiallinen avokätisyys, vaan niiden monimutkaisuus. Yle teki asiasta erittäin ansiokkaan selvityksen kesällä 2022. Kannustan lukemaan.
Sosiaaliturvassamme on tänä päivänä sen seitsemänkymmentä eri etuutta, joista paikkaansa pitämättömistä sossun tuilla elävistä lehtijutuista huolimatta kukaan ei voi koskaan saada kaikkia yhtä aikaa. Tuet vähentävät toinen toisiaan. Sosiaaliturvasta on vuosien saatossa tullut hyvästä tahdosta huolimatta niin pirstaleinen ja hankala, että edes läheskään kaikki Kelan työntekijätkään eivät enää tunne tai hallitse kaikkia etuisuuksia. Tämä ei ole kritiikki Kelan työntekijöille. He tekevät monissa asioissa aivan upeaa työtä. Eivät he tätä järjestelmää ole rakentaneet tai päättäneet, millainen siitä tulee ja mitkä ovat kunkin etuisuuden säännöt. Siitä ovat päättäneet poliittiset päättäjämme.
Sosiaaliturvan järjestelmää olisi hyvä yksinkertaistaa. On kyettävä luottamaan ihmiseen ja mahdollistettava työn tekeminen kaikissa tilanteessa. Sosiaaliturvan täytyisi toimia siten, että se takaa tarvittaessa ihmisarvoisen elämän, mutta nostaa ihmisen takaisin ylös silloin kun elämä on kolhaissut.
Tämä tarkoittaa etuuksien yhdistämistä yksinkertaisemmiksi. Siinä missä työelämä on muuttunut yksilöllisempään ja henkilökohtaisempaan suuntaan, myös sosiaaliturvaa tulisi kehittää yksilölliseen ja henkilökohtaiseen suuntaan. Tässä avuksi olisi hyvä hyödyntää digitalisaatiota. Samalla valvonnan osalta voisi siirtyä etukäteisvalvonnasta vahvemmin jälkikäteisvalvontaan, kuten tällä vuosituhannella on tehty esimerkiksi verotusasioissa. Tämä vapauttaisi sosiaalitoimen resursseja turhan paperinpyörityksen ja tarpeettoman kyttäämisen sijaan ihmisten ohjaamiseen ja työllistymisen tukemiseen henkilökohtaisesti ilman tarpeetonta nöyryytystä, karensseja ja hyödyttömiä aktiivimalleja. Olisiko hienoa, jos TE-toimisto ei olisi rangaistuskomitea, joka kyttää, montaako työpaikkaa työtön on kuukaudessa hakenut, vaan aidosti auttaisi ja ohjaisi ihmistä työllistymään?
Itse uskon näin, että työelämä tulee yhä muuttumaan. Mikäli saisimme rakennettua ymmärrettävän ja luotettavan sosiaaliturvan, se myös kannustaisi ihmisiä lähtemään vaikkapa yrittäjiksi. Pelkkä tukien leikkaaminen, pienentäminen, porrastaminen ja vaikka sun mitä työnvastaanottamisen kannustamisen nimissä ei kannusta ketään mihinkään vaan vain näivettää kaikkia.
