”Älä koskaan anna hyvän kriisin mennä hukkaan”, opasti aikanaan Windston Churchill. Sanonnan merkitys on yleisesti ymmärretty niin, että kriiseissä on lähes aina valtaa pitävillä mahdollisuus muuttaa asioita pysyvästi mieleisekseen. Näin näyttää sinimustan hallituksen hallitusneuvotteluista kantautuneiden tietojen perusteella olevan käymässä tälläkin kertaa.
Hallitusneuvotteluita käyvän edellisen vaalikauden oikeisto-opposition yleinen tarina on, että Sanna Marinin (sd.) vasemmistohallituksen jäljiltä Suomen talous olisi niin kuralla, että talouden sopeuttamiseksi toteutettavat jättimäiset leikkaukset olisivat aivan väistämättömiä. Ja se on edellisen hallituksen syy! Valitettavasti ihan liian suuri osa meistä kansalaisista on niellyt syötin kohoineen kaikkineen.
On sinänsä totta, että Sanna Marinin hallituksen loppulasku oli 40 miljardia lisää velkaa. Hallitus ei missään vaiheessa pyrkinyt tätä tosiasiaa kiistämäänkään. Mitä tulee itse velkaan, sitä ei ole ottanut Sanna Marinin hallitus, vaan velka on otettu koko eduskunnan suurella parlamentaarisella yksimielisyydellä. Otetusta velkaeuroista kymmenestä eurosta kokoomus on hyväksynyt noin yhdeksän ja perussuomalaiset yhdeksän euroa yhdeksänkymmentä senttiä (!).
Valtion velkaantuminen tietysti johtuu pääasiallisesti kriiseistä, mutta on velkarahaa tarvittu paljon muuhunkin. Kriisien lisäksi Suomi on joutunut kasvattamaan terveydenhoidon rahoitusta, panostanut koulutukseen edellisen Juha Sipilän hallituksen jättileikkausten jäljiltä sekä kasvattanut puolustusmenoja kiristyneessä maailman poliittisessa tilanteessa.
Edellisen vaalikauden oikeisto oppositio on siis kannattanut lähes jokaista menolisäystä eikä ole suurista puheistaan huolimatta kyennyt koko aikana kertomaan ainoatakaan konkreettista asiaa, mitä heidän mielestään olisi pitänyt jättää tekemättä tai mitä heidän mielestään olisi pitänyt tehdä toisin. Kun tätä on monesti heiltä kysytty, on vastauksena ollut, että olisi pitänyt priorisoida paremmin. Sinänsä vastaus kuulostaa sitä sen tarkempia pohtimatta ihan viisaalta. Voi pyhät pyssyt ja puukuulat. Olisin silti toivonut, että joku toimittaja olisi joskus tehnyt edes yhden jatkokysymyksen: mitä heidän mielestään olisi pitänyt priorisoida?
Itseasiassa muistan viime vaalikaudelta yhden kerran kun Petteri Orpo (kok.) yllätettiin suorassa A-studion lähetyksessä ja häneltä kerrankin tätä asiaa kysyttiin suoraan. Petteri Orpo kertoi meille kokoomuksen tarjoamat kriittisimmät leikkauskohteet: kosteikkoviljelyn tuet, ministerien avustajien palkat ja kaasuautojen tuet. En osannut sanoa, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa.
Kieltämättä Petteri Orpo hieman yllätettiin A-Studiossa, eipä sillä. Kuitenkin, jos minun edustamani puolueeni kärkiteema olisi valtion velkaantuminen kilpailevien puolueiden päätösten tähden, pitäisin jo ihan puolueen rivijäsenenäkin ainakin huolta siitä, että minut saisi herättää vaikka keskellä yötä, ja pystyisin sanomaan kolme kärkiasiaa, mitä asioita minun mielestäni pitäisi tehdä toisin.
Vakavasti puhuen itse ajattelin aikanaan koronakriisin pahimpana kuukausina, että jos tästä viheliäisestä koronasta on jotakin hyötyä, on ainakin se, että niin moni heräsi todellisuuteen. Siihen todellisuuteen, että varsin korkeasta verotuksesta huolimatta meidän suomalainen pohjoismaiseen tapaan järjestetty yhteiskunta sen turvaverkkoineen on kuitenkin ihan kiva olla olemassa. Niin moni, myös aikaisemmin aina omillaan toimeen tullut oman onnensa seppäkin oli käsi ojossa huutamassa hyvinvointivaltiota apuun. Koronan aiheuttaessa paljon lomautuksia ja irtisanomisia uutisista kantautui ihmettelyä miten työttömyyskorvaus on niin pieni ja miten sitä on niin hankala hakea.
Kyllä se on melko pieni, sitä on hieman hankala hakea, mutta sillä on ihmisen työttömyyden kohdatessa tultava toimeen. Aika huono juttu olisi mielestäni ollut, jos ansiosidonnaista päivärahaa ei olisi ollut, tai sen kesto ja taso olisi leikattu puoleen, kuten nyt hallitusneuvotteluissa olevat puolueet kokoomuksen johdolla ovat ehdottaneet. Joku pieni piru minussa kyllä silloin toivoi, että Sanna Marinin hallitus ei olisi vielä ehtinyt purkaa umpionnetonta aktiivimallia. Toistapa olisi tämä kansa tiennyt, jos kaiken koronan keskellä olisi ollut vielä aktiivimalli velvoitteinaan.
Yliarvioin ihmisen muistin, sillä se on valitettavan lyhyt ja kiitollisuus ilmeisesti vielä sitäkin lyhyempi. Korona tuli ja meni. Niin palasivat myös puheet, miten sosiaali- ja työttömyysturva on liian avokätinen ja verotus on varkautta. Ne palasivat nopeammin ja ehkäpä jopa kovempana kuin koskaan. Tällä hetkellä Suomen oikeistokonservatiivit ovat hyödyntämässä kriisit ja muuttamassa Suomea perustavanlaatuisesti asioista ymmärtämättömien suomalaisten katsoessa vierestä.
Hallitusneuvotteluista on kantautunut tietoja, että hallitus esittäisi työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistamista. Hallitusneuvottelijoiden ja valtiovarainministeriön mielestä ammattiliiton jäsenyyden yhteys tulonhankkimiseen ei olisi yksiselitteinen ja siksi ay-jäsenmaksujen vähennysoikeus olisi tarpeetonta verotukea, joka joutaisi poistaa. Sen sijaan työnantajajärjestöjen vastaava jäsenmaksujen säätäminen vähennyskelvottomiksi ei sitä olisi.
Sama väistämättömyystarina ei koske oikeistopuolueen omia eturyhmiä ja rahoittajia. Ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poisto toki lisäisi valtion verotuloja. Kokoomus on löytänyt tälle jo oivan käyttökohteen. Lisätään pieni- ja keskituloisille palkansaajille lisää veroja, annetaan ne suuria osakesijoituksia pyörittäville varakkaille. Ehkäpä sekin sitten on väistämätöntä. Tälle väistämättömyystarinalle työväenpuolueeksi itsensä tituleeraava perussuomalaiset antavat tällä hetkellä täyden tukensa.
Edessä lienevät Juha Sipilän hallituksen tapaan niin kutsutut paskat talkoot. Tiedättehän ne talkoot, joita joskus taloyhtiössä järjestetään hoitokustannusten säästämiseksi. Usein niissä käy niin, että kaikkein kovaäänisimmin talkoita vaatineet eivät itse ehdikään paikalle kuin aivan lopuksi syömään makkaran ja juomaan kaljan.
Muun maailman poliitikot varmasti katsovat Suomen politiikkaa ja etenkin sen poliitikkoja kadehtien. Kun muualla maailmassa kansa menee barrikadeille vaatien päättäjiltään leipää ja sirkushuveja ja kehittämään yhteiskuntaa paremmaksi, meillä Suomessa tämä maailman onnellisin kansa vaatii päättäjiltään keppiä ja leikkauksia ja vieläpä niin, että itse pääsisi varmuudella maksumiehiksi ja naisiksi. Onkohan olemassa mitään muuta maata maailmassa, missä poliittinen puolue onnistuisi kahden suuren kriisin jälkeen pääsemään valtaan ehdottamalla jättimäisiä leikkauksia kertoen äänestäjilleen, että sinä maksat?
