Virtahepo olohuoneessa on Tommy Hellstenin kirjoittama kirja, joka kertoo siitä, että perheessä on massiivinen ongelma, alkoholismi, jonka kaikki perheessä kyllä näkevät, mutta kukaan ei ole näkevinään, jotta ongelmanaiheuttaja itse ei hermostuisi. Ongelma vain ei tällä poispäin katsomisella poistu minnekään, vaan kuten kaikki hyvin tietävät, se pahenee.
Suomen pahimmat työvoimapulasta kärsivät alat ovat hoitoala ja varhaiskasvatus. Samat alat ovat kärsineet työvoimapulasta jo vuosia. Varsinkin hoitoalan työvoimapula ei tule olemaan jatkossakaan helpottamaan päin meidän suomalaisten yhä ikääntyessä, jolloin tarvitsemme hoitoa yhä enemmän. Helsingin kaupungin avoimia työpaikkoja selaillessa minun on jopa hankala löytää oman alan paikkoja, koska HelsinkiRekry on viikosta toiseen täynnä sivu kaupalla avoimia hoiva-alan ja lastentarhanopettajan paikkoja.
Sote ja varhaiskasvatus ovat aloja, jotka ovat hyvin pitkälle kuntien lakisääteisiä tehtäviä, siksi alojen palkkauksesta vastaavat ja päättävät ainakin välilliseti poliitikot niin valtakunnallisella tasolla, kun lopulta kunnissa. Kun poliitikoilta puolueesta riippumatta kysytään, mitä tälle edellä mainittujen alojen työvoimapulalle sitten pitäisi tehdä. Poliitikot lähes järjestäen aloittavat oman puheensa suurin piirtein näin: ”alan houkuttelevuudessa on kyse paljon muustakin kuin palkkauksesta… aloilla tulisi parantaa hyvää johtamista, työn tehokkuutta ja plaa… plaa… muita työoloja parantavia seikkoja.”
Sairaanhoitajat ja lastentarhanopettajat varmasti toki arvostavat sitä, että heillä on alalla hyvää johtamista, eli osaava esimies ja sitä, että heidän työolonsa ovat hyvät. Muuten ihan hyvä, mutta nämä seikat ovat tai ainakin niiden pitäisi olla tällä vuosisadalla jo itsestään selviä. Edelleen se alan houkuttelevuutta kaikkein eniten heikentävä seikka, eli alojen kehno palkkaus ohitettiin sujuvasti ja mikään ei muuttunut.
Kun Suomesta, eikä edes puolen miljardin ihmisen työmarkkinasta EU:sta löydy alalle halukasta työvoimaa, ratkaisuksi ei tarjota sitä, että alan palkkausta tulisi parantaa, vaan seuraavaksi ratkaisuksi tarjotaan työperäistä maahanmuuttoa lähinnä Afrikasta ja Aasiasta.
Kaikki kyllä tietävät, että palkkaus on edellä mainituiden alojen suurin vetovoimaa heikentävä seikka. Sekä sairaanhoitajalta, että lastentarhanopettajalta vaaditaan tänä päivänä korkeakoulututkinto. Lisäksi kyseiset työtehtävät ovat päivittäin vastuussa ihmisten hengestä ja terveydestä. Kun lukionsa päättävä nuori punnitsee omia jatko-opiskeluvaihtoehtojaan ja laittaa vaakakuppiin lähteekö hän opintielle esimerkiksi tekniselle alalle insinööriksi tai kaupalliselle alalle ekonomiksi, joiden alojen keskipalkkaus on noin 4000-5000 kk paikkeilla, vai lähteekö hän opiskelemaan suunnilleen saman opiskeluajan ja tutkinnon vaativuuden vaativalle hoiva-alalle, jossa alan keskipalkat ovat noin suunnilleen alle 2000e paikkeilla. Kumman tien sinä itse valitsisit? En jaksanut tarkistaa edellä mainittuja lukuja, mutta kaikki tiedämme, että alojen palkkauseroissa liikutaan suunnilleen tuossa suuruusluokassa.
Lastentarhanopettajat ja sairaanhoitajat varmasti käyvät työssä myös rakkaudesta lajiin, mutta epäilen silti, että heidänkin suurin syynsä käydä päivittäin työssä on edelleenkin se, että siitä maksetaan palkkaa.
Ongelma ei ole helppo, eikä sitä tuskin voida ratkaista sillä, että kaikille lastentarhanopettajille ja sairaanhoitajille maksettaisiin heti kolme tonnia lisää liksaa, mutta on älyllistä epärehellisyyttä jatkuvasti keskustelussa sivuuttaa palkkaus, silloin kun puhutaan kyseisten alojen työn houkuttelevuudesta. Ratkaisu alkaa aina sillä, että tunnustetaan ongelma.
