Päivi Räsäsen syytteet hylättiin. Ensin ajattelin, että en ota tähän asiaan kantaa ollenkaan, mutta koska olen lähes varma, että muut palavat halusta kuulla mielipiteeni, niin tässä se tulee 😀.
Luin aikanaan Räsäsen pamfletin. Se oli mielestäni typerä, loukkaava, lääkärin koulutuksen saaneen kirjoittamaksi pseudotieteellinen ja vähemmistöjä halventava. En itse kuitenkaan kokenut sitä silloinkaan lainvastaiseksi, koska pelkkä typeryys sinänsä ei ole ainakaan vielä Suomessa rikos, vaikka joskus ja joidenkin tapausten kohdalla saattaisi tuntua, että voisi olla hyvä olla.
Ilmeisesti syyttäjän näkemyksen mukaan Päivi Räsäsen toiminnan lainvastaisuus olisi täyttynyt siksi, että Räsänen lääkärin koulutuksensa ja yhteiskunnallisen kansanedustajan asemansa vuoksi on omista sanomisistaan tarkemmassa seulassa esimerkiksi vähemmistöjen loukkaamisen suhteen kuin tavallinen sukankuluttaja. Jos tavallinen meikäläinen olisi tuollaisen pamfletin kirjoittanut, niin tuskinpa sitä olisi otettu edes tutkittavaksi, vaikka joku olisi siitä tutkintapyynnön tehnytkin. En ole itse lainoppinut, joten lakia oikeasti tuntevat osannevat sanoa, mitkä olivat todelliset syytteen hylkäämisperusteet. Uskon, että päätökseen on luultavasti vaikuttanut myös se, että puheet ovat koventuneet, yleistyneet ja loukkaava puhe on jo niin arkipäiväistynyt, että syytekynnys siihen on myös kasvanut.
Tämä ei välttämättä ole hyvä kehitys, vaikka joistakin sananvapauden sankareista se siltä saattaa tuntuakin. Mietinpähän vain, että jos siinä omassa asiassa kokee olevansa niin faktapohjalla liikkeellä, niin onko sitä omaa asiaa todella niin vaikea tuoda esiin samalla loukkaamatta vähemmistöjä? Ja yleensä vähemmistöjen loukkaaminen on pienempien loukkaamista, joten en itse näe tällaisessa toiminnassa mitään sankarillista.
Lehtitietojen perusteella käräjäoikeus totesi Räsäsen puheet loukkaaviksi, eli Räsänen ei kunnioittanut muiden perus- ja ihmisoikeuksia puheissaan. Sen sijaan teon tuomitsemiseen rikoksena oli korkeampi kynnys ja teko, joka sinänsä oli kyllä myös käräjäoikeuden mukaan lainvastainen, vaikka jäi käräjäoikeudessa tuomitsematta rikoksena. Asia saattaa vielä käydä läpi kaikki oikeusasteet, joten tässä tapauksessa lopullista sanaa ei ole vielä edes sanottu.
Vaikka uskonkin, että Päivi Räsänen todella vilpittömästi uskoo Raamatun opetukseen, Raamatun käyttäminen tällaiseen asiaan on vain hänen omien valtapyrkimystensä vallan väline. Hän ei ole tässä ensimmäinen asialla, eikä myöskään viimeinen. Hänen mielestään Raamattua pitäisi noudattaa kirjaimellisesti. Jos me niin tekisimme, Päivi Räsäsellä itsellään ei olisi mitään asiaa Suomen eduskuntaan kuin korkeintaan sen keittiöön tiskaamaan astioita, sillä kirjaimellisesti Raamattu kertoo naisen pitämän vaikeneman ja alistuvan miehen tahtoon kaikessa. Harva tietää sitäkään, että Raamatussakin naista ohjeistetaan musliminaisten tapaan jopa peittämän päänsä. Päivi ottaa Raamatun siis kyllä kirjaimellisesti, mutta vain hänelle itselleen soveltuvin osin. Näitä Raamatun naista alistavia kohtia ei kuulemma naispappeuden vastustajienkaan mielestä pidä soveltaa kuin jumalanpalveluksiin. Eli näppärästi nämä Raamatun kohdat kelpaavatkin kyllä sitten heille, joiden vielä edelleen vuonna 2022 annetaan joissakin, onneksi enää hyvin harvoissa seurakuntien työyhteisöissä syrjiä naisia naispappeuden vastustajien toimesta. Toisaalta samat ihmiset sanovat, että naisen vaikenemiskysymyksessä tulisi ottaa huomioon myös Uusi testamentti, jossa tällaisia kohtia ei ole. Ei olekaan, mutta ei siellä Uudessa testamentissa myöskään Jeesus homoudestakaan sano sanaakaan.
Raamattu on niin suuri teos, että vain poimimalla yksittäisiä jakeita haluamatta ymmärtää kokonaisuuksia, ihan jokainen meistä niin halutessaan kyllä löytää sieltä juuri ne sopivat jakeet puolustaakseen omia pyrkimyksiämme asiaan kuin asiaan ja tarvittaessa vieläpä samaan asiaan sekä puolesta, että vastaan. Jos tarkoitus on käyttää Raamattua siihen, että haluaa sen tekstein lyödä toista päähän, se kyllä aivan varmasti onnistuu, eikä se edes ole kovin vaikeaa.
Päivi Räsänen ei edusta Suomen luterilaista kirkkoa kuin korkeintaan sen rivijäsenenä. Sen enempää kuin hän ei edusta koko kansan mielipiteitä missään muissakaan asioissa. Minulla on useita ystäviä ja tuttavia, jotka työskentelevät Suomen luterilaisessa seurakunnissa. Heiltä kuulemani mukaan Suomen luterilainen seurakunta on pääsääntöisesti tänä päivänä hyvin tasa-arvoinen yhteisö ja hieno työpaikka, jossa työskentelee paljon ihmisiä päivittäin hyvällä asialla. Vaikka esimerkiksi seksuaalivähemmistöihin suhtautuminen onkin luterilaisessa kirkossa vielä paikoin hankala kysymys, suomalaisissa seurakunnissa on myös pappeja, jotka ovat oman työnsä ja virkansa uhallakin vuosia puolustaneet esimerkiksi homojen ja lesbojen oikeuksia kirkolliseen vihkimiseen. Myös Helsingin piispa Teemu Laajasalo on ottanut useaan otteeseen kantaa ja moittinut Päivi Räsäsen mielipiteitä.
Suomen luterilaiseen kirkkoon kuuluu yli puolet suomalaisista. Olisi hassua odottaa, että kirkko voisi koskaan olla jotenkin yksi ääni ja mielipide. Suomen luterilainen kirkko on itseasiassa mielipiteiltään ja kirjoltaan kuin Suomen kansa. Olkoonkin, että joskus tuntuu, että ne kaikkein höyrypäisimmät äänet kaikuvat kaikkein kuuluvammin ja kauimmas, mutta niinhän asia on kaikessa muussakin. Olisi hassua ajatella myöskään, että kirkko ei koskaan muuttuisi muuttuvan yhteiskunnan mukana. Kyllä se muuttuu, vaikkakin hitaasti. Jos mikään ei koskaan muuttuisi, Päivi Räsänen saisi yhä korkeintaan tiskata siellä eduskunnan keittiössä.
En anna omalta kohdaltani ja omiin mielipiteisiini vaikuttaa Päivi Räsäsen kaltaisten ihmisten mielipiteiden mustamaalata monien seurakunnissa päivittäin hyvällä asialla olevien ihmisen tekemää hyvää työtä. Itse omaan taustan seurakuntanuorena Tampereen Hervannan seurakunnassa, jossa kasvoin ja koin, että osin siksi minusta tuli se minä, mikä minä olen tänä päivänä. Tehtiinkö Hervannan seurakunnassa virheitä? Aivan varmasti, mutta kyllä siellä tehtiin myös aivan tajuttoman paljon hyvää työtä.
Koska olen kuullut väittämän, että Suomessa joutuisi syytteeseen pelkästä Raamatun siteeraamisesta, testaanpa sitä itsekin. ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”. Uskon, että jos tuota kykenee noudattamaan, ne loput kymmenen muuta käskyä ovat pala kakkua. Itse en läheskään aina ole pystynyt.
terveisin: St.Players, Hervanta #69