Pahkasiasta tuli totta

Pahkasiasta tuli totta

Leijona voi olla sutta vahvempi, mutta sutta ei saa esiintymään sirkuksessa

Vitsi naurattaa niin kauan kun siitä tulee totta. Kun olen seurannut nyt median kautta hallitusneuvotteluita, minusta tuntuu, että olen tällä viikolla herännyt keskelle todeksi syntynyttä pahkasika sarjakuva-lehteä. Kansa on puhunut, mutta pulinat eivät menneet pois. Siitä vain tällä hetkellä ei vastaa kansa, siitä vastaavat vaaleilla valitut kansanedustajat ja hallitusneuvottelijat ihan itse.

Muistuttakaa, jos olen väärässä, mutta eikö puhe ollut, että vihervasemmistolainen tyttöhallitus piti saada syrjään siksi, että nyt tarvittaisiin pragmaattisuutta, priorisointia, sillä nyt keskityttäisiin olennaiseen. Nyt tulisi maahan pääministeri ja hallitus jolla on johtajuutta eikä someseuraajia.

No miten lähti hommat käyntiin. Aivan aluksi Sebastian Tynkkynen tuuletti sosiaalisessa mediassa saamaansa hallitusneuvotteluiden digitalisaatio ja viestintä-alaryhmän puheenjohtajuutta. Nyt YLE pistettäisiin kuriin. Sen jälkeen hän aloitti omille kannattajilleen somerummutuksensa, missä hänen kannattajansa saivat alkaa ehdottelemaan, mitkä kaikki YLE:n ohjelmasisällöt saisivat ainakin lähteä.

Hallitusneuvotteluja on käyty kokonaista neljä päivää. Minun twitterissäni eivät trendaa tällä hetkellä #vakaatalous tai #priorisointi. Siellä trendaavat seuraavat asiat #pillupäiväkirja, #Tynkkynen, #Ylevero. Nämä samat asiat valtaavat perinteisen median otsikot. Hallitusneuvottelujen livelähetyksissä Petteri Orpo saa tulla ulos kerta toisensa jälkeen selittämään, pitäisikö YLE:n näyttää pillupäiväkirjaa vai ei. Tosiasiassa tietysti Petteri Orpo joutui opastamaan ja ojentamaan Tynkkystä, että hallitusneuvotteluiden apupöydän puheenjohtaja ei päätä YLE:n ohjelmasisällöstä. Eivät siitä päätä eduskuntapoliitikot ensinkään.

Moni on ehtinyt opastamaan Tynkkystä ja perussuomalaisia siitäkin, että YLE-vero on erillisvero. Vaikka se poistettaisiin kokonaan, se ei vetäisi, eikä työntäisi valtion budjettia mihinkään suuntaan. Toki kansalaisten verotaakkaa sillä voisi pienentää max. Yle veron verran, mutta koska se on erillisvero, sen rahoitusta ei voitaisi käyttää mihinkään muuhun. Esimerkiksi hoitajien palkkoihin.

Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila puolestaan huomautti, että Tynkkysen esiin nostaman ohjelman Pillupäiväkirjojen rahoituksesta Ylen osuus on vain 2500 euroa. Onkohan tämä nyt sitten sitä pragmaattisuutta, priorisointia vai kenties vahvaa johtajuutta? Erityisen huvittava oli kuitenkin Sebastian Tynkkysen vastaus, jossa hän kertoi antavansa Petteri Orpolle TÄMÄN KERRAN vielä anteeksi. Sebastian Tynkkynen ilmeisesti ihan oikeasti kuvittelee olevansa siinä asemassa, missä hän voi ojentaa tulevaa pääministeriä kesken hallitusneuvotteluiden.

Kokoomus on varmasti tunnistanut tuhannen taalan paikan muuttaa Suomea mieleiseensä suuntaan, kun perussuomalaisten talouspoliittinen linja tai oikeastaan puolueen mikä tahansa poliittinen linja on yhtä kuin kun sen vaaliohjelma. Sitä ei ole ollenkaan. Tässä kokoomus on varmaankin ihan oikeassa, mutta heiltä unohtui yksi juttu: Leijona voi olla vahvempi, mutta susi ei voi koskaan palvella leijonaa. Petteri Orpo yrittää kouluttaa sutta esiintymään sirkuksessaan.

Uskon, että Petteri Orpolle, kokoomukselle ja RKP:lle on alkanut pikkuhiljaa valkenemaan, että seuraavista neljästä vuodesta on tulossa erittäin pitkät. Ehkäpä heille vielä tulevan neljän vuoden aikana tulee valkenemaan myös, miksi Sanna Marin ei ennen vaaleja nähnyt todennäköisenä sdp:n hallitusyhteistyötä perussuomalaisten kanssa.

Sebastian Tynkkynen saattaa olla ensimmäinen tulevan hallituksen otsikot ja puheenaiheet vallannut perussuomalainen, mutta ei todellakaan tule olemaan viimeinen. Itse olen usein sanonut, että taistella pitää, mutta ei koskaan tyhmistä asioista. Perussuomalaiset tekevät sen, mitä parhaiten osaavat, eli kylvävät riitaa. Yleensä ihan pikkuseikkojen vuoksi ja nytkin sellaisten pikkuseikkojen vuoksi, johon poliitikoilla ei alun alkaenkaan ole edes päätäntävaltaa.

Sinänsä on aivan absurdia, että hallitusneuvottelujen viestinnän pöytää johtaa Tynkkynen, jolla itsellään on kolminkertainen rikostuomio kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tynkkynen on vahvasta somepresenssistään huolimatta kuitenkin puolueessa aivan pikkutekijä. Puolueen ydinjoukko koostuu ihmisistä, jotka ovat tunnettuja etnonationalistisesta ajattelustaan, yhteyksistään radikaaliryhmiin, väestönvaihto-salaliittoteorioiden levittämisestä sekä toistuvasta rasistisesta kielenkäytöstään. Kyse ei ole mistään yksittäisistä Tynkkysen kaltaisista hörhöistä, vaan tällaiset ihmiset muodostavat puolueen johdon. Sen muodostavat rasistit ja etnonationalistit.

Uskooko joku oikeasti, että kokoomuksen Petteri Orpo saisi pidettyä tuon joukon edes jonkinlaisessa suunnassa edes vaikka maata ei kohtaisi yksikään kriisi? Petteri Orpo peräänkuulutti Sanna Marinilta johtajuutta koko viime vaalikauden. Nyt tulemme näkemään Petteri Orpon johtajuuden ja saamaan siitä aivan käytännön esimerkkejä. Tämä YLE-sekoilu oli vasta pientä alkusoittoa.

Edessä on nimittäin neljä pitkää vuotta, tuhansia päätöksiä, joihin perussuomalaisten on otettava hallituspuolueena kantaa. Hallituspuolueen kanta on aina kompromissi. Perussuomalaiset tulevat oppimaan että nyt on noustu miesten liigaan. Taklaukset ovat kovempia. Opposition vaihtopenkiltä pystyi huutamaan ja olemaan mitä mieltä tahansa. Nyt on otettava jokaiseen päätökseen kantaa ja vastattava niistä omille kannattajilleen.

Minua naurattaisi tämä koko asia kaksin kerron, ellen tietäisi, että tästä ei hyvää seuraa. Tämän kaiken älyttömyyden taustakohinan takana tulee nimittäin tapahtumaan se, että kansan kaikkein vähäosaisimmilta lapsilta, vanhuksilta, opiskelijoilta, työttömiltä, vammaisilta ja kaikilta puolustuskyvyttömiltä mitä tästä maasta tullaan löytämään, tullaan ottamaan ja tullaan ottamaan isolla kädellä. Kyllä se tulee lopulta romuttamaan myös perussuomalaisten kannatuksen, joka on tietysti tekona jo sinänsä teko isänmaalle, mutta valitettavasti sen hinta tulee olemaan liian kova.

Jaa somessa

Sinua saattaa kiinnostaa myös:

Hyvinvointivaltio
Kalle Mikkolainen

Paskat talkoot

Tiedättehän ne talkoot, joita joskus taloyhtiössä järjestetään hoitokustannusten säästämiseksi. Usein niissä käy niin, että kaikkein kovaäänisimmin talkoita vaatineet eivät itse ehdikään paikalle kuin aivan lopuksi syömään makkaran ja juomaan kaljan.

LUE LISÄÄ »
Maahanmuutto
Kalle Mikkolainen

Tätäkö yritykset haluavat?

Suomi pyrkii tällä hetkellä näyttämään kaikille osaaville työperäisille maahanmuuttajille keskisormea ja onnistuu hallitusneuvotteluista kantautuneiden tietojen perusteella työssään varsin erinomaisesti. Valitettavasti entisten sivistysporvaripuolueiden kokoomuksen ja RKP:n tuella.

LUE LISÄÄ »
Pride
Kalle Mikkolainen

Kyllä kokoomus niin mielensä pahoitti

Kukaan ei ole kieltämässä tai estämässä kokoomusta puolueena tai sen yksittäisiä jäseniä osallistumasta Pride-kulkueeseen vaikka kokoomuksen ilmapallo kädessään niin halutessaan. Helsinki Pride -tapahtuma ainoastaan ilmoitti, että se ei hyväksy kokoomusta viralliseksi yhteistyökumppanikseen.

LUE LISÄÄ »
Ulosotto
Kalle Mikkolainen

Ulosotto

Velkaongelmaisten ympärille on syntynyt kaikessa hiljaisuudessa ihan kokonainen itseään ruokkiva bisnes, joka kasvattaa paitsi omaa tilipussiaan, se kasvattaa ihmisten velkaongelmia.

LUE LISÄÄ »
kallemikkolainen.fi