Montako prosenttia bensan hinnasta on veroa?

Montako prosenttia bensan hinnasta on veroa?

Tänä keväänä osallistuin sdp:n vaalityöhön pääosin kotipiirissäni Itä-Helsingissä. Välityön päätteeksi purin tavarat pihavarastooni ja parkkeerasin autoni autokatokseen. Sammuttaessa autoani jäin vielä kuuntelemaan radiosta tulevan perussuomalaisten mainoksen, missä he vaativat bensan hintaa alas ja kehottivat siksi äänestämään perussuomalaisia. Sammutin autoni ja totesin, että työ on nyt tehty. Saapa nähdä miten vaaleissa käy. Kuten kaikki tietävät kävi niin, että koko maan tasolla oikeisto otti vaalivoiton. Mutta miten tulee käymään bensan ja dieselin hinnan?

Suomen huoltoasemien bensapumpuilla on iät ja ajat totuttu siihen, että diesel on bensiiniä halvempaa. Näinhän oikeastaan missään muualla maailmassa ei ole, koska muualla maailmassa ei ole käytössä erillistä dieselautojen käyttövoimaveroa, eli dieselveroa. Nyt viime vuosina polttoaineen maailman markkinahinnat ovat olleet hetkellisesti hyvinkin rajussa nousussa, polttoaineiden pumppuhinnat ovat käyneet jopa yli 2,5 euron litrahinnoissa. Olemme huomanneet, että dieselin hinta on ollut lähes sama kuin bensiinin. Taisipa se käydä jossain välissä jopa ylikin.

Tämän vuoksi on nyt kovaan ääneen vaadittu dieselveroa poistettavaksi. Ikään kuin Suomessa perittävä erillinen dieselvero olisi pitänyt sisällään lupauksen siitä, että dieselin tulisi aina olla bensiiniä halvempaa ja tämäkin lupaus olisi nyt sitten vihervasemmiston taholta rikottu. Tällaista lupausta ei ole, eikä dieselveroa ole koskaan sen vuoksi asetettukaan.

Bensiiniautoilla ei ole erillistä käyttövoimaveroa, mutta niillä on korkeampi polttoainevero. Bensiinin polttoainevero on kaiken polttoaineverotuksen lähtötaso, mistä dieselin hintaa on lähdetty aikanaan laskemaan. Dieselautoille on asetettu erillinen käyttövoimavero, jotta sen valmistevero on saatu noin 20 senttiä alhaisemmaksi kuin bensiinin. Tasan tästä dieselverosta ja sen valmisteveron veroedussa on kyse.

Erillisellä dieselverolla on Suomessa haluttu parantaa teollisuuden kilpailukykyä ja pienentää paljon kilometrejä ajavan ammattiliikenteen kustannuksia. Dieselverosta ja sen mahdollistamasta dieselin valmisteveron huojennuksesta on hyötynyt samalla paljon dieselautolla ajava tavallinen kuluttajakin. Huoltoaseman pumppu kun ei pysty erottelemaan, onko tankkaaja ammattiautoilija vai tavallinen mattimöttönen. Jos dieselin erillinen käyttövoimavero poistuisi, samalla poistuisi dieselpolttoaineen valmisteveron verohuojennuskin, ja dieselin litrahinta nousisi kerralla noin 20 senttiä. Dieselin hinnasta tulisi pysyvästi bensiiniä kalliimpaa aivan samoin kun se on lähes kaikkialla muualla maailmassakin.

Äkkiseltään voisi tuntua houkuttelevalta, että vuosittain noin 400–600 euron dieselautojen käyttövoimaverosta päästäisiin eroon. Asia on kuitenkin kaikkea muuta kuin yksinkertainen. Vähän dieselillä ajavat hyötyisivät, paljon ajavat kärsisivät. Tässäkin asiassa kun on niin, että kaikkea ei voi saada samalla kertaa. Samalla poistuisi dieselin valmisteveron noin 20 sentin verohuojennuskin. Laskennallisesti noin 25 000 kilometriä vuodessa dieselautolla ajava jäisi kustannusten suhteen samalle tasolle kuin nytkin, sitä enemmän ajavat kärsisivät ja vähemmän ajavat hyötyisivät. Keskimäärin dieselautolla ajetaan Suomessa vuosittain reilut 20 000 kilometriä.

Otsikko kysyi montako prosenttia bensiinin hinnasta on veroa? Jo otsikon kysymys on väärä. Polttoainevero ei ole prosentuaalinen vero, kuten esimerkiksi kuntavero, tulovero tai arvonlisävero on. Polttoainevero on niin kutsuttu kiinteä senttivero. Vastaus otsikon kysymykseen on, että tällä hetkellä bensan vero on noin 73 senttiä riippumatta siitä, mitä bensiini milloinkin pumpulla maksaa. Sen määrä ei muutu, vaikka bensan kuluttajahinta nousee esimerkiksi öljyn maailmanmarkkinahinnan nousun seurauksena.

Toki myös polttoaineita, kuten kaikkea muutakin rasittaa myös arvonlisävero, jonka osuus on suhteellinen. Vaikka polttoaineen pumppuhinta vaihtelee, Suomen 24 prosentin arvonlisäverokannalla sen osuus polttoaineen litrahinnasta säilyy 19,35 prosentissa. Lisäksi kaikista liikennepolttoaineista maksetaan myös kiinteää ja pienehköä huoltovarmuusmaksua, jonka suuruus moottoribensiinille on 0,68 snt/l.

Esimerkkilaskelmia 95 E10-bensiinin veroista vuonna 2022

Bensiini 95 E10 euroa/litraValmistevero ealv everot yht.verot, osuuus kuluttajahinnasta
1,50 e/litra0.730.291.0268%
1,60 e/litra0.730.311.0465%
1,70 e/litra0.730.331.0662%
1,80 e/litra0.730.351.0760%
1,90 e/litra0.730.371.0958%
2.00 e/litra0.730.391.1156%
2.10 e/litra0.730.411.1354%
2.20 e/litra0.730.431.1552%
2.30 e/litra0.730.451.1751%
2.40 e/litra0.730.471.1950%
2.50 e/litra0.730.481.2148
Lähde: taloustieto Kuinka paljon 95-e10 litran hinnassa onbensaveroa?

Kuten taulukosta yllä voi todeta, aiemmin kuultu ja ehkä vanhana nyrkkisääntönä pidetty toteamus ”2/3 bensan hinnasta on veroa” ei enää päde tämän päivän polttoaineiden hinnoilla. Esimerkiksi 2,20 e/l kuluttajahinnalla veroa (valmistevero + alv) on enää nippanappa puolet. Noin 2.4 e/litra hinnoilla tilanne kääntyy jo niin, että bensan kuluttajahinnasta on alle puolet veroa.

Dieselin litran hinnasta valmisteveroa on noin 50 senttiä. 2,30 euron litrahinnalla veroa olisi alv mukaan lukien noin 41 % dieselin kuluttajahinnasta, eli jo selvästi alle puolet.

Viime kesänä Ukrainan sodan nostettua hetkellisesti polttoaineen hinnat todella korkeaksi, jouduin itsekin tankkaamaan bensiiniä noin 2.7 eurolla litra. Vaikka bensalasku ei liiemmälti silloin minuakaan naurattanut, muistan kuitenkin hieman naureskelleeni sille, että nythän hallitus voisi perussuomalaisille todeta, että bensan hinnasta on enää selvästi alle puolet veroa. Olkaapa hyvä.

Bensavero on ideologisoitu, vaikka kautta historian tähän mennessä jokainen hallitus ja jokainen eduskuntapuolue on sitä omalla kaudellaan nostanut. Sanna Marinin (sd.) hallitus nosti polttoaineveroa kerran koko hallituskauden aikana toteuttaessaan polttoaineveron korotuksen vuonna 2020. Sitä pidettiin perussuomalaisten taholta vihervasemmistolaisena ideologisena autoilijan kurittamisena. Muistan itse ainakin perussuomaisten vaikuttajien perustamat facebookryhmät stop-autoilijan kurittamiselle ja ääliömäiset convoykulkueet. Edellinen Juha Sipilän hallitus, missä perussuomalaiset olivat itse mukana, korotti polttoaineveroa kolmasti. Missä olivat mielenosoitukset bensaveron korotuksia vastaan silloin? Eikö se silloin ollut vihervasemmistolaista ideologiaa?

Perussuomalaiset ovat vaatineet bensan ja dieselin hintoja alennettavaksi sen verotuksen kautta. Tämän vuoksi he ovat vaatineet maahamme oikeistolaista talouspolitiikkaa. Perussuomalaiset tai varsinkaan heidän kannattajansa eivät näytä huomaavan sitä, että oikeistolainen talouspolitiikka on jo pitkään hakenut työn verotusta alennettavaksi ja niiden korvaamista erinäisillä kulutusveroilla, jotka ovat kaikki tasaverotyyppisiä ja joissa maksat, mitä käytät periaatteella.

Näin on kaikessa hiljaisuudessa haluttu kulkea progressiivisesta verotuksesta kohti lähemmäs tasaveroa. Omistamisen verotuksen kiristäminen tai edes sen kansantaloudelle hyödyttömien verohuojennuksien poistamiseksi ja siten veropohjan tiivistämiseksi tähtäävät toimenpiteet ovat kokoomus-oikeistolle ehdoton No No.

Haittaverot ovat asia erikseen. Koska alkoholin ja varsinkin tupakan haitat ovat kiistattomia, niiden sinänsä kovaakin verotusta melko harva Suomessa vastustaa. Koska olemme yhteisessä EU:n sisämarkkinassa, tupakan ja alkoholin verottamisella on kuitenkin rajansa. Jos tämä raja ylitetään, lisääntyy kyseisten tuotteiden tuonti muista EU-maista, esimerkiksi Virosta. Kukaan, edes poliittisen oikeiston talousneropatit eivät ole vielä keksineet keinoa, miten verot saataisiin valtion maksettavaksi, jäljelle jää hakea verotuloja muista kulutustyyppisistä veroista ja polttoaineverot ovat juuri tällainen kulutusvero.

Tämä kehitys on hyödyttänyt erityisesti suurituloisia. Saman se bensan litrahinta maksaa pumpulla tietysti suurituiloisellekin, mutta se saattaa tuntua lompakossa hieman eri voimakkuudella silloin kun kuukausipalkka on 10 000 euroa, kun silloin kun se on kolme tonnia. Usein suurituloisemmalla on varaa pitää myös uudempaa ja vähempi kulutuksista autoa, ellei peräti uutta sähköautoa.

Vanhan vitsin mukaan hallituksen tulobudjetointi toteutetaan aakkosjärjestyksessä. Aina ensin tulee a niin kuin auto, sitten tulee b niin kuin bensiini. Melko pian sieltä tulee myös d niin kuin diesel. Näin käydään läpi kaikki muutkin aakkosten kirjaimet kunnes päädytään polttoöljyn, sähkön ja tupakan verojen korotuksiin alkoholiveroja unohtamatta.

Tupakointi vähenee jatkuvasti, mikä on tietysti vain hyvä asia, mutta niin vähenevät samalla myös siitä saatavat verotulotkin. Hieman samoin on käymässä myös polttoaineiden verotuksen kanssa. Autoista tulee pikkuhiljaa yhä vähempi päästöisiä ja vähemmän polttoainetta kuluttavia. Sähköautot alkavat tulla hinnoiltaan meidän tavallisten sukankuluttajien ulottuville. Liikenne sähköistyy, jolloin polttoaineveroista saatava veropohja pienenee yhä entisestään. En siksi ennusta polttoaineiden verotuksen keventämistä vaikka tulevan hallituksen väri olisi mikä.

Jokainen hallitus on nostanut polttoaineiden verotusta siksi, että kiinteänä senttiverona inflaatio syö sitä. Inflaatio on ollut viimeisen vuoden aikana Suomessa ja kaikissa muissakin maissa ennätyksellisen nopeaa. Bensaveroa ei ole korotettu nyt kolmeen vuoteen. Mitäpä veikkaatte, että tuleva hallitus tulee bensaverolle tekemään lähes ensitöikseen hallituksen aloittaessa hallituksen väristä huolimatta?

Joku osa minusta toivoo, että maahan todella saataisiin nyt perussuomalaisten haikailema kokoomuksen ja perussuomalaisten varaan perustettu sinimusta hallitus. Olisi se nimittäin aivan viihdettä kuunnella perussuomalaisten älyllisesti akrobaattisia selityksiä omille kannattajilleen sille, miksi he nyt taas nostivat bensaveroa.

Jaa somessa

Sinua saattaa kiinnostaa myös:

Hyvinvointivaltio
Kalle Mikkolainen

Paskat talkoot

Tiedättehän ne talkoot, joita joskus taloyhtiössä järjestetään hoitokustannusten säästämiseksi. Usein niissä käy niin, että kaikkein kovaäänisimmin talkoita vaatineet eivät itse ehdikään paikalle kuin aivan lopuksi syömään makkaran ja juomaan kaljan.

LUE LISÄÄ »
Maahanmuutto
Kalle Mikkolainen

Tätäkö yritykset haluavat?

Suomi pyrkii tällä hetkellä näyttämään kaikille osaaville työperäisille maahanmuuttajille keskisormea ja onnistuu hallitusneuvotteluista kantautuneiden tietojen perusteella työssään varsin erinomaisesti. Valitettavasti entisten sivistysporvaripuolueiden kokoomuksen ja RKP:n tuella.

LUE LISÄÄ »
Pride
Kalle Mikkolainen

Kyllä kokoomus niin mielensä pahoitti

Kukaan ei ole kieltämässä tai estämässä kokoomusta puolueena tai sen yksittäisiä jäseniä osallistumasta Pride-kulkueeseen vaikka kokoomuksen ilmapallo kädessään niin halutessaan. Helsinki Pride -tapahtuma ainoastaan ilmoitti, että se ei hyväksy kokoomusta viralliseksi yhteistyökumppanikseen.

LUE LISÄÄ »
Ulosotto
Kalle Mikkolainen

Ulosotto

Velkaongelmaisten ympärille on syntynyt kaikessa hiljaisuudessa ihan kokonainen itseään ruokkiva bisnes, joka kasvattaa paitsi omaa tilipussiaan, se kasvattaa ihmisten velkaongelmia.

LUE LISÄÄ »
kallemikkolainen.fi