Mistä huomenna kohkataan!

Mistä huomenna kohkataan!

Kovasti näyttää kilpailevien puolueiden edustajilla ja erityisesti heidän kannattajillaan olevan näkemyksiä siitä, kenen tulisi toimia sdp:n seuraavana puheenjohtajana. Heidän, jotka ovat viimeiset neljä vuotta käyttäneet aikaansa somessa pääministerin henkilöön menevään arvosteluun. He ovat huutaneet somessa viimeiset neljä vuotta putkeen, että Sanna Marinin tulisi erota. Nyt kun heidän toiveensa viimein toteutui, some täyttyi eilen huutomyrskystä väärin erottu!

Pari vuotta sitten YLE:ltä tuli dokumenttisarja Politiikka-Suomi. Se taitaa löytyä YLE Areenasta vieläkin. Suositus. Hienosta ajankuvaa luotaavasta sarjasta minulle jäi erityisesti mieleeni sen yksi jakso. Jakso Alexander Stubbin pääministerikaudesta. Jakso päättyi Stubbin sanoihin: siinä, miten niin moni Suomessa toivoo pääministerin epäonnistumista, on jotain sairasta.

Miettikääpä hetki viimeisen parinkymmenen vuoden pääministereitä heidän puoluetaustastaan riippumatta, ja mitä heillä lähes kaikilla on yhteistä. He ovat pääsääntöisesti saaneet pääministerikautensa päätteeksi politiikasta lopullisesti tarpeekseen. Pitäkää tunkkinne, totesi viimeksi Juha Sipilä.

Sipilää ennen Suomen politiikan ilmapiiristä tarpeekseen saaneiden ex pääministerien lista on pitkä ja vakuuttava. Mari Kiviniemi, Jyrki Katainen, Alexander Stubb… Matti Vanhanen, toki hän palasi hetkeksi takaisin. Edellinen pääministeri, kuka edellisen kerran jaksoi kaksi täyttä pääministerikautta peräkkäin oli Paavo Lipponen. Hän aloitti tehtävässään ysärillä, jolloin Sanna Marin oli ala-asteella.

Kaikkien edellä mainittujen ex-pääministerien kohdalla henkilöön menevää arvostelua oli paljon, mutta se arvostelu oli kuitenkin varsin pientä, verrattuna Sanna Mariniin. Hänen pääministerikaudeltaan muistan ainakin seuraavat kohut: tissivakokohu, laukkukohu, nahkatakkikohu, somefillterikohu, peppukuvakohu, hornet-keskustelu kohu, bilekohut, huumetestikohu. Kohu siitä, kun hän ei muistanut hymyillä kävellessään YLE:n Pasilan studion ovesta sisään, hänelle ovea auki pitäneelle ylen työntekijälle. Kohu siitä kun hän ei suostunut istumaan kannon nokalle kun kuvaaja pyysi. Hyvin todennäköisesti en edes muista kaikkia tekemällä tehtyjä kohuja. Nämä kaikki kohut hän on kestänyt samalla kun hän on hoitanut Suomen sotienjälkeisen ajan suurimpia kriisejä ja luotsannut Suomen Naton jäseneksi toimittaja Jarno Liskin tonkiessa pää kesärannan roskiksessa Sanna Marinin aamupalakuitteja.

Puoluekaverini Niko Eskelinen totesi hyvin, että monille ihmisille Sanna Marin on ollut kuin äiti. Turvallinen ja vahva ihminen, jolle on voinut kiukutella ja johon itkun hetkellä on turvauduttu. Tilanne muistuttaa jonkin verran koronakriisin aikaa, jolloin paniikki ja ylilyönnit valtasivat monet, mutta Sanna Marin linjasi selkeästi. Liian selkeästi. Siitäkin syntyi kohu.

Sanna Marinia nyt väärin eroamisesta somessa syyttävät eivät näköjään ymmärrä sitäkään asiaa, että Sanna Marin ei edes eronnut. Hän ilmoitti ainoastaan, että hän ei tule olemaan enää käytettävissä ja hakemaan sdp:n seuraavaksi puheenjohtajaksi. Hän tulee edelleen olemaan kansanedustaja sillä mandaatilla, jonka viimeiset eduskuntavaalit hänelle antoi. Vaalipiirin äänestäjämäärä huomioiden suurimmalla suhteellisella äänimäärällä.

Kun tänä päivänä katson Alexander Stubbin somepäivityksiä hänen Firenzen takapihaltaan, en ihmettele yhtään, että hän ei kaipaa Suomen politiikkaan takaisin pätkääkään. Ei vaikka kysyntää kyllä olisi. Viimeksi häntä pyydettiin kokoomuksen Helsingin pormestariehdokkaaksi puolueen omien änkyröiden kypsytettyä Kirsi Pihan ennen kuin hän ehti edes tehtävässään aloittaa. Stubb saa nykyisestä tehtävästään, Italian Firenzessä toimivaan EU-yliopistoon, European University Institute-yksikön johtajana todennäköisesti suurempaa palkkaa, kuin Suomen pääministeri, ja saa sen ilman päivittäistä suomalaisen some-tuulipukukansan vittuilua.

Voin vain kuvitella mitä Stubb mietti Firenzen terassillaan parinkymmenen plusasteen lämpötilassa, kun häneltä kysyttiin, kiinnostaisiko häntä lähteä loskaiseen Helsinkiin vääntämään änkyröiden kanssa jotain Sarastian palkkasotkua. Uskon, että hän otti korkeintaan toisen kupillisen cappuccinoa ennen kun vastasi Ei.

Somessa Sanna Marinista möykkäävien elämässä kääntyy nyt väistämättä uusi lehti. Heille saattaa nyt tulla eteen sisällöllinen tyhjiö. Ehkä heidän pitää koittaa löytää elämälleen jotain muuta tekemistä.

Ulkona päivä pitenee ja kevätaurinko alkaa viimein lämmittämään. Suosittelen ulkoilua. Siinä saa myös aivot happea. Kaipa pääministerien henkilöön menevä arvostelu jotakin hyödyttää. Iltapäivälehtien taloudellisen tuloksen lisäsi en tiedä kyllä ketä. Ei ainakaan Suomea, eikä ketään meitä suomalaisia.

Teille tiedoksi, joita SDP:n seuraavan puheenjohtajan nimi edelleen kuitenkin kovasti paljon resonoi. SDP:n puheenjohtajasta ei päätetä somen huutoäänestyksessä, hommafoorumissa tai ylilauta.orgissa, siitä päättävät sdp:n jäsenet. Vain liittymällä sdp:n jäseneksi pääset vaikuttamaan, kenestä tulee puolueen seuraava puheenjohtaja. Liittyä voit tästä linkistä. Ei muuta, kun laita hakemus vetämään.

Jaa somessa

Sinua saattaa kiinnostaa myös:

Hyvinvointivaltio
Kalle Mikkolainen

Paskat talkoot

Tiedättehän ne talkoot, joita joskus taloyhtiössä järjestetään hoitokustannusten säästämiseksi. Usein niissä käy niin, että kaikkein kovaäänisimmin talkoita vaatineet eivät itse ehdikään paikalle kuin aivan lopuksi syömään makkaran ja juomaan kaljan.

LUE LISÄÄ »
Maahanmuutto
Kalle Mikkolainen

Tätäkö yritykset haluavat?

Suomi pyrkii tällä hetkellä näyttämään kaikille osaaville työperäisille maahanmuuttajille keskisormea ja onnistuu hallitusneuvotteluista kantautuneiden tietojen perusteella työssään varsin erinomaisesti. Valitettavasti entisten sivistysporvaripuolueiden kokoomuksen ja RKP:n tuella.

LUE LISÄÄ »
Pride
Kalle Mikkolainen

Kyllä kokoomus niin mielensä pahoitti

Kukaan ei ole kieltämässä tai estämässä kokoomusta puolueena tai sen yksittäisiä jäseniä osallistumasta Pride-kulkueeseen vaikka kokoomuksen ilmapallo kädessään niin halutessaan. Helsinki Pride -tapahtuma ainoastaan ilmoitti, että se ei hyväksy kokoomusta viralliseksi yhteistyökumppanikseen.

LUE LISÄÄ »
Ulosotto
Kalle Mikkolainen

Ulosotto

Velkaongelmaisten ympärille on syntynyt kaikessa hiljaisuudessa ihan kokonainen itseään ruokkiva bisnes, joka kasvattaa paitsi omaa tilipussiaan, se kasvattaa ihmisten velkaongelmia.

LUE LISÄÄ »
kallemikkolainen.fi