Mikkolainen vihertää

Mikkolainen vihertää

Enpä yhtään ihmettelisi, vaikka tätä lukiessaan joku minut pidemmältä ajalta tunteva saattaisi kohotella kulmiaan aiheelleni ympäristön suojelusta, mutta totta se on, Kallekin on alkanut vanhemmiten vihertää. Vaikka varsinaista viherhippiä minusta ei ehkä saa, tähän ikään mennessä olen jo oppinut sanomaan sillekin, että koskaan ei pidä sanoa, ei koskaan. Aikaisemmin ympäristökysymykset eivät ole olleet minulle mikään sydämenasia tai minua millään tavoin määrittävä juttu.  Niihin ei ole ollut aikaa eikä oikein erityistä kiinnostustakaan.

Muistan nuorempana jopa hieman ylimielisesti ärsyyntyneeni ajatukselle, että minun lautaseltani joku tosivihreä tulisi koettamaan ottaamaan medium miinus pihviäni pois. Sopii tulla kokeilemaan, mutta kannattaa varautua saamaan haarukan piikit kämmenselkäänsä, silloin ajattelin. Miten tyhmänylpeä olinkaan.

Ehkä vielä tänä päivänäkin jo harmaantuvan setämiehen tapaan saan itseni kiinni hieman ylenkatsomasta Elokapinan nimissä maassa istuvia nuoria. Hieman kuin ajatellen, että aina on ollut oman aikansa nuoria, jotka ovat olleet asialleen tulenpalavan aktiiveja ja radikaalejakin. Kukapa ei muistaisi kuvia Nalle Wahlroosista 70-luvilla osoittamassa mieltään taistolaisten riveissä. Nuorien lisäksi aina on ollut myös aikansa setiä ja tätejä heitä neuvomassa ja aina vanhempien setä- ja tätimäiset neuvot ovat toimineet nuorille tulenpalaville aktiiveille ihan yhtä hyvin. Kuin kuuroille korville.

Isäni suunnitteli 70-luvulla työkseen ensimmäisiä metsäkoneita. Lokomolla valmistettu Lokkeri oli firman ensimmäinen metsäkone joka oli myyntimenestys. Isäni teki suunnittelijana sen eteen vuosia työtä kiertäen testaamassa konetta USA:n ja Kanadan metsissä. Muistan sohvalla tv:n ääressä pikkupoikana yhdessä isäni kanssa pyöritelleeni päätäni, kun uutisissa ympäristöaktivistit kiinnittivät jossain itsensä puihin ja metsäkoneisiin estääkseen sen, mitä he pitivät mielestään ympäristötuhona. Nyt ymmärrän paremmin myös luonnonsuojelijoiden epätoivoa suurempien voimien edessä. Niiden voimien, joille ympäristöarvot eivät merkitse mitään. Raha ratkaisee, kaatuuko monisatavuotinen ikimetsä tai avataanko taas uusi suo vesistöjä ja ilmastoa pilaamaan sen tähden, että saadaan jatkettua energiaturpeen tuotantoa, vaikka lähes kaikki asiantuntijat ovat sanoneet tuotannon alan olevan saastuttava lähes sen joka vaiheessaan ja siksi se on auringon laskun ala.

Todellisen ympäristöherätykseni, jos niin voi sanoa, koin kun Talvivaaran kaivosalueella Kainuussa nähtiin ensimmäinen oikein suuren luokan silkasta välinpitämättömyydestä johtunut ympäristökatastrofi. Lukijoilleni tiedoksi, se katastrofi jatkuu yhä edelleen. Talvivaara tai nykyinen Terrafame on vain jätetty oman onnensa nojaan tekemään ihan mitä se, milloinkin saa päähänsä tehdä. Siitä ei vain enää juurikaan uutisoida. Juha Sipilän meille aikanaan kertomasta Terrafamen ihmeestäkään (https://www.hs.fi/talous/art-2000005051848.html) ja tulevasta akkutehtaasta ei ole sittemmin kuultu halaistua sanaa.

Uusimpina käänteinä Metsähallitus myi Terrafamelle yhtiön ja sen edeltäjän Talvivaaran pilaamat maa- ja vesialueet hinnalla, joka on vain kymmenesosa aiheutuneen vahingon suuruudesta. (https://yle.fi/uutiset/3-11320329)

Samalla Metsähallitus luopui vahingonkorvausvaatimuksestaan. Ympäristörikos palkittiin ja kaivos saa edelleen laajeta.

Ilmeistä on, että mitään vahinkoja ei kukaan koskaan aiokaan korjata. Talvivaaran eli nykyisen Terrafamen kaivoksen päästöt ovat muuttaneet lähialueiden järvien olomuodon kerrostuneiksi suola-altaiksi, joiden pohja on kuollut. Terrafamen kemikaaleja on laskettu vuosia luvan kanssa ja ilman sitä ympäröivään vesistöön, ja silloin tällöin sieltä lurahtaa kemikaaleja edelleen ihan omia aikojaankin.

Ehkä me kuulemme uutisista seuraavan Talvivaaran ihmeen sitten kun kaivoksen jätevesi saapuu Ouluun ja Kuopioon juotavaksi.

Veronmaksajien rahoja on kaivoksen kipsisakka-altaisiin upotettu paljon. Sieltä ei tule mitään voittoa vaan ainoastaan ja vain saastetta. Tässä tarinassa ja Talvivaaran ihmeessä lähialueiden vesi ei muuttunut viiniksi vaan paskaksi.

IPCC:n ilmastoraportit kertovat, että ilmaston lämpeneminen aiheuttaa maapallolle korvaamatonta tuhoa. On esitetty, että vaikka pieni Suomi lakkaisi olemasta ja ilmaa hengittämästä, meidän vaikutuksemme ilmaston muutokseen on hyttysen pissa meressä. Kiina ja Intia päästävät kumminkin niin ja niin paljon enemmän kuin Suomi. Varmasti totta, mutta… sen olen tässä oppinut, että se tärkein asia tulee aina mutta-sanan jälkeen. Jos jokainen maa, kaupunki tai jopa kaupunginosa ajattelisi samoin, siinä päästäisiin vain siihen lopputulemaan, että kenenkään ei koskaan tarvitsisi tai kannattaisi tehdä mitään. Kiinassa on paljon kaupunginosia, missä asuu enemmän ihmisiä kuin koko Suomessa.

Mitä minä sitten yksittäisenä ihmisenä voin tehdä? Ei minun tarvitse muuttaa erämaa torppaan, ilman sähköä syömään pelkkiä porkkanoita pimeässä.

Voin järkeistää ruokaostoksiani siten, että kotitalouden ruokahävikki on mahdollisimman pieni. Meillä se onkin varmasti keskimääräistä pienempi. Ei tokikaan minun nohevuuteni vuoksi, vaan vaimoni. Vaimoni on tottunut aikanaan pienipalkkaisena yksinhuoltajana huolehtimaan siitä, että meillä ei ruokaa pois heitetä. Hänellä on lähes yliluonnollinen kyky loihtia ja jatkaa edellisen ruuan tähteistä uusia entistä maistuvampia ruokia. Jos joskus satun jäämään vaimolleni kiinni siitä, että ostin kaupasta ruokaa, jota ei ollut hänen kirjoittamallaan lapulla tai vielä pahempaa, olen ostanut ruokaa, jota meillä oli jo ennestään kaapissa, saan kotona todella pahaa silmää ja kuulen kunniani niin, että korvia kuumottaa vielä seuraavana päivänäkin.

En ole luopunut vieläkään kokonaan pihvistä, enkä ole ihan heti siitä kokonaan luopumassakaan. Pyrimme sen sijaan ostamaan kaiken ruuan kotimaisena ja lähellä tuotettuna. Erityisesti lihan. Eli silloin kun haluan pihviä, se brasilialainen sisäfilee jää nykyisin tiskiin ja ostan sen sijaan kotimaista lihaa. Se on kalliimpaa, mutta ostamme sitä sitten harvemmin. Vihreän osuus lautasellani on vuosien varrella vain kasvanut kasvamistaan. Ihan sen vuoksi, että viidenkympin uhkaavasti lähestyessä oma vireystilani on alkanut vaatimaan lautaselleni yhä enemmän rehuja. Kotimaiset vihannekset ovat osoittautuneet lisäksi varsin maittavaksi. Meille suomalaisille tuttu lause ’Raastepöydästä voipi alotella’, on siis alkanut tuntua yhä vain järkevämmältä ajatukselta.

Ennen en lajitellut roskia lainkaan. Nykyään meillä on erilliset korit biojätteelle, metalille, pahville, paperille ja muoville erikseen. Se vaatii meiltä sitä, että jätteen säilytystilan vähyyden vuoksi lähes joka päivä pitää viedä joku pussi roskiin. Työmatka taittuu minulla enimmäkseen metrolla ja suuri osa oman auton käytöstä ajamme sähkövoimalla.

Nämä minun tekemät valinnat ovat pieniä ja ymmärrän sen, että ihan kaikilla ei ole taloudellisia mahdollisuutta vastaavia valintoja tehdä. Vaikka jokaisen meistä tekemät ilmastoteot ovat yksin hyttysenpissa meressä, silti jokainen voi tehdä jotakin. Silloin kun jokainen meistä tekee oman osuutensa, me teemme yhdessä suuria.

Share on facebook
Share on twitter

Sinua saattaa kiinnostaa myös:

Huumeet
Kalle Mikkolainen

Joskus kahdesta pahasta on valittava se pienempi

On selvää, että kannabiksella ihan niin kuin kaikilla päihteillä, varsinkin väärin- ja liikakäytettynä on paljon negatiivisia vaikutuksia yksilön- ja kansanterveyteen. Mielestäni kannattaisi silti kokeilla kannabiksen laillistamista. Poliisilta säästyisi voimavaroja. Kun meillä kerran vielä on olemassa Alko, se tarjoaisi valmiin ja toimivaksi todetun jakeluverkoston, joka varmuudella myös kysyy alaikäisiltä paperit. Toisaalta valtio voisi tästä samalla kerätä verotuloja, millä hoitaa niitä haittoja aivan kuten nyt jo toimitaan alkoholihaittojenkin osalta. Kyse ei ole ainakaan omalta kohdaltani mistään huumemyönteisyydestä, vaan tosiaisioiden tunnustamisesta ja siitä, että aina hyvää vaihtoehtoa ei ole tarjolla, vaan joskus kahdesta pahasta on vaan valittava se pienempi paha. Ja jos homma ei toimi, ainahan sen bisneksen voi antaa takaisin rikollisliigoille.

LUE LISÄÄ »
Suomalainen maisema
Kokonaisveroaste
Kalle Mikkolainen

Suomen talous menee kohti tuhoaan

Uusin OECD tilasto kokonaisveroasteessta kertoo, että Suomi on kärkipäässä, mutta kokonaisveroastetta paljon olennaisempaa olisikin, miten oikeudenmukaista verotus maassa on ja miten sen verovaroja käytetään, mutta sitäpä onkin melko hankala esittää vain yhdellä mittarilla tai luvulla ja levittää sitä sosiaalisessa mediassa.

LUE LISÄÄ »
Maahanmuutto
Kalle Mikkolainen

Työvoiman saatavuusharkinta ja byrokratia ovat ihan hyvä juttu

Työikäisen väestön ikääntyminen aiheuttaa jo nyt Suomessa haasteita työvoiman saatavuudelle monilla aloilla. On siis selvää, että tarvitsemme työperäistä maahanmuuttoa jo nyt, mutta yhä enemmän tulevina vuosina. Saatavuusharkintajärjestelmää ei silti tule poistaa, vaan sitä tulee kehittää niin, että se vastaisi paremmin muuttuvan työelämän tarpeisiin. Käsittelyaikoja pitää kyetä lyhentämään.

LUE LISÄÄ »
kallemikkolainen.fi