Puheet valtion velkaantumisesta tulee ottaa vakavasti, mutta asiassa tulisi huomioida myös se, että velkaakin on kovin monenlaista. Suomessa on leikattu esimerkiksi kuntien, lasten päivähoidon, terveyspalveluiden, sosiaaliturvan, koulutuksen ja vanhuspalveluiden menoista noin 20 vuotta putkeen. Ja silti ja ehkäpä siksi valtio on velkaantunut. Valtionvelan lisäksi tällä politiikalla olemme saaneet kasvatettua kaikkea muuta paitsi valtion taloutta. Nyt meillä on valtion velan lisäksi hoidettavana myös hoitovelka kaikissa ikäryhmissä ja koulutusvelka kaikilla koulutusasteilla.
Maailma ei tullut valmiiksi Sanna Marinin hallituskaudellakaan, mutta hyviä juttuja tuli paljon. Työllisyys on ennätyksellisen korkealla, Suomen kilpailukyky parempi kuin kymmeniin vuosiin, investointeja tulee ennätysmäärä, sote-uudistus saatiin päätettyä, opetuksen reformi saatiin päätettyä. Jopa Naton ovet ovat avautumassa. Tämä kaikki aikana, jolloin Suomessa on samaan aikaan hoidettu sotien jälkeisen ajan suurimpia kriisejä. Kun sinulle kerrotaan, että nyt on aika muuttaa suuntaa, itse miettisin toisenkin kerran, onko nyt todella aika muuttaa suunta? Tarjottu suunnanmuutos tarkoittaisi nimittäin paluuta leikkaamaan lisää.
Itse henkilökohtaisesti koen kuuluvani, jos en nyt koronakriisin voittajiin, niin ainakin siinä vähiten taloudellisesti hävinneisiin. En tiedä edes oliko koronapandemiassa suurten ruokakauppaketjujen lisäksi ylipäätään kovinkaan montaa voittajaa. Korona ja sen aiheuttamat rajoitukset veivät hetkellisesti työt ja toimeentulon myös monelta tuttavaperheeltäni. Työt loppuivat toiselta, joillain perheen molemmalta aikuiselta. Kestävyysvaje ja valtion talouden tasapaino ei ollut silloin kovinkaan monen huolenaiheista kaikkein päällimmäisin. Päällimmäisenä oli huoli omasta toimeentulosta ja monilla huoli oli kova.
Korona vei varsinkin julkisella sektorilla pikavauhtia toimintoja nettiin. Työskentelin itse silloin Helsingin kaupungin tietotekniikassa. Omat työni eivät luonnollisestikaan vähentyneet, vaan päinvastoin lisääntyivät. Eipä tainnut kaupungilla olla yhtäkään digitaalista palvelukokonaisuutta, mihin ei olisi tarvinnut nopeasti lisätä kapasiteettia. Valmiita suunnitelmia ei ollut kenelläkään. Osa palveluista, esimerkkinä palvelu, josta pien- ja yksinyrittäjälle maksettiin tukia, rakennettiin täysin lennosta. Teimme ja testasimme palveluita yöllä. Oli meillä myös hauskaa, kun jutut työkaveriemme kanssa keskellä yötä Teamsin välityksellä olivat välillä hyvinkin levottomia. Silti koimme, että tekemämme työ oli tärkeää ja arvokastakin. Leikki sikseen. Meidät kuitenkin lasketaan kaikissa tilastoissa julkisen sektorin ylisuureen hallintoon, josta valitettavan usein samojen yrittäjien mielestä pitäisi alati karsia.
Vaimoni työskentelee työttömyyskassassa työttömyysturva asiantuntijana. Hänellä työt vasta lisääntyvätkin. Työttömiä ja lomautettuja tuli ovista ja ikkunoista. Hänellä oli oman päivätyönsä lisäksi iltaisin pystyssä oma klinikka, kun tuttavat ja sukulaiset soittivat kysyäkseen häneltä neuvoa jouduttuaan äkillisesti työttömiksi ja/tai lomautetuiksi.
Isäni menehtyi kesken koronapandemian Alzheimerin tautiin. Itseasiassa hän ei menehtynyt varsinaisesti Alzheimerin tautiin vaan ilmeisemmin keuhkokuumeeseen kuten valtaosa siihen tautiin sairastuneista menehtyy. Aiheuttiko keuhkokuumeen silloin myös vanhuspalveluyksiköissä riehunut korona, emme tiedä. Eikä sillä ole tässä vaiheessa enää mitään merkitystäkään. Tuossa vaiheessa Alzheimerin tautia kuoleman syytä ei ole enää tarve selvittää. Hautajaiset pidettiin koronarajoitusten vuoksi erittäin pienessä piirissä. Ehkä se oli vain hyvä, sillä tamperelaisena isäni ei olisi halunnut tästäkään asiasta ”tehrä mitään numeroo”, niin kuin hän usein tapasi sanoa. Minulla on edelleen omassa puhelimessani isäni puhelinnumero, vaikka hän ei ollut soittokunnossa enää vuosiin. Ehkä minun pitää pyytää vaimoani poistamaan se joskus minulta salaa. Itse sen poistaminen tuntuu liian pahalta. Minun on ikävä isääni. Korona- ja rokotekriittisiä, koronan vuoksi itsekin työttömänä olleita, mutta sittemmin salamannopeasti taas ylisuurta julkista sektoria ja pikavauhtia liian avokätistä työttömyysturvaa moittimaan palanneita ihmisiä ei.
Suomen pohjoismaista hyvinvointivaltiota haastetaan nyt monelta suunnalta puheilla, että meillä ei olisi siihen varaa. Itse ajattelen niin päin, että meillä ei ole varaa olla ylläpitämättä. Vaikka tähän maahan ei enää koskaan tulisi yhtäkään uutta kriisiä, väestön ikääntyessä tarve sosiaaliturva- ja terveysmenoihin eivät tule tulevaisuudessakaan vähentymään, vaan päinvastoin ne tulevat lisääntymään. Saattaa olla myös niin, että koronapandemiakaan ei välttämättä ollut viimeinen kriisi, jossa julkista sektoria ja sosiaaliturvaa taas huudetaan hätiin.
Kukaan ei pysty muuttamaan maailmaa yksin. En edes minä. Pystymme siihen yhdessä. Meitä on paljon, jotka näkevät, että pohjoismaisen hyvinvointivaltion alasajo ei ole väistämätöntä. Meitä on paljon, jotka ajattelevat, että meillä ei ole varaa ajaa sitä alas. Vaikka on totta, että minä en pysty muuttamaan maailmaa yksin, voin koittaa tehdä oman osuuteni. Mikäli ajattelet samoin, helpoin tapa tehdä oma osuus on äänestää puolueita, jotka eivät halua ajaa pohjoismaista mallia ja elämäntapaa Suomessa alas.
