Politiikan toimijat esittävät monesti, että vain heidän puolueensa edustajien toilailuistaan syntyisi kohu tai ainakin, että heidän toilailuistaan syntyisi aina kaikkein suurin kohu. Ainakin juuri heidän puolueen kohut ovat aina suurempia kuin muiden puolueiden. Tämä ei ole mitenkään täysin vierasta myöskään omassa puolueessani sdp:ssä.

Ehkäpä perussuomalaiset ovat vieneet tämänkin asian oikeistopopulistisella retoriikallaan aivan nextille levelille. Ainakin minä olen kuullut heidän edustajiensa suustaan niin kovin monta kertaa, miten juuri he saavat osakseen kohuja tieten heidän mielestään pienistäkin asioista. Kun taas jos kohu kohtaa jotain heidän kilpailevan puolueen edustajaa, asiasta olisi heidän mielestään tullut aivan valtaisa kohu, mikäli kyseessä olisi ollut perussuomalaisten edustaja. Tätä samaa esitti mm. suomalainen historian- ja politiikan tutkija Markku Jokisipilä viimeviikolla A-studiossa. Tämä ei silti pidä paikkaansa. Tänä päivänä kaikista poliitikkojen toilailuista, mokista ja menneistä virheistäkin nousee kohu puolueesta riippumatta.

Miten voimakas kohu on, riippuu tietysti ensiksi teon vakavuudesta. Luulenpa, että sdp:n tuoreeksi puoluesihteeriksi valitun Mikkel Näkkäläjärven 15-vuotiaana tehty karmea kissantappotapaus olisi aiheuttanut aivan vastaavan kohun aivan missä tahansa puolueessa.

Politiikan kohu-uutisoinnissa pitää muistaa pari keskeisintä sääntöä. Ensimmäinen sääntö on, että neljäs valtiomahti, eli media seuraa erityisesti tarkasti valtaapitäviä. Tämä tarkoittaa sitä, että median tutkassa ovat aina ensisijaisesti kulloisetkin hallituspuolueet ja aivan erityisen tarkassa seulassa ovat sen ministerit. Siksi esimerkiksi perussuomalaisten useat rasistiset somepäivitykset ovat päätyneet lehtien palstoille vasta nyt. Wilhelm Junnilan natsipäivitykset olivat olleet somessa jo hyvän aikaa, mutta ne eivät olleet medialle kovinkaan kiinnostavia ennen kuin Wilhelm Junnilasta tuli valtaapitävä elinkeinoministeri.

Väitteeseen, että juuri perussuomalaisen elinkeinoministerin natsi- ja klu klux -klan somepäivityksestä syntyisi suurempi kohu kuin, jos kyseessä olisi jonkun toisen puolueen elinkeinoministeri sanon heti, että puppua. Jos laitan puolueet järjestykseen veikkaanpa, että suurimman kohun natsi-somepäivityksellään saattaisi aiheuttaa Li Andersson tai Pekka Haavisto. Kuvitelkaapa mielessänne tilanne, millainen kuohunta mediassa tapahtuisi, mikäli Li Andersson päivittäisi someensa kuvan klu klux -klan -huppu päässään ja natsilippu kädessään.

Perustan väitteeni vanhan sanontaan ei ole uutinen, jos koira puree miestä, mutta se on, jos mies puree koiraa.

Tästä käy hyvänä esimerkkitapauksena tuoreehko Valtion talouden tarkastusviraston Tytti Yli-Viikarin tapaus, jossa hänet pidätettiin virastaan mm. lentopisteiden väärinkäytön vuoksi. Kyseiseen tapaukseen ja hänen tuomioonsa liittyi paljon muutakin. Kohua tapauksesta ei tehnyt tapaus itse vaan se, että tapaus sattui Valtion talouden tarkastusviraston ylimmälle virkamiehelle. Eli ihmiselle, jonka päätarkoitus oli valvoa kaikkien muiden julkisen rahan käyttöä.

Valitettavasti aivan jokaisesta puolueesta taitaa löytyä vuosien varrelta edustaja, joka on esimerkiksi kärynnyt auton ratista. Jokaisesta median tietoon tulleesta tapauksesta on tietysti myös uutisoitu. Ja hyvä niin. Väitän, että näistä tapauksista, olipa kyseessä minkä puolueen edustaja hyvänsä, ei ole pitkään aikaan syntynyt kovinkaan suurta kohua. Nyt laita silmät kiinni ja mieti, jos tulevana viikonloppuna auton ratista humalassa ajamisesta käryäisi kristillisdemokraattien Päivi Räsänen ja perussuomalaisten edustaja Viitasaarella? Mitäpä luulet, kummasta tapauksesta syntyisi suurempi kohu?