Ei se mitään. Niin ne menivät minultakin. Meille on kuukausia yritetty antaa kertoa, että nykyinen hallitus tuhlaa ja seuraava hallitus joutuu korjaamaan. Tätä sanomaa varsinkin kokoomus on syöttänyt meille viimeiset 3 ja puoli vuotta.
Tänä viikonloppuna kuoroon liittyi Tasavallan presidentti Sauli Niinistö, joka arvelee Suomenmaan artikkelissa, että Suomen seuraava hallitus joutuu talouspolitiikassaan ”uskomattoman koville. Juhlat ovat ohi ja lasku odottaa maksajaansa.” ”Me olemme Suomessa tottuneet pitämään yllä elintasoa, jota ei ole ansaittu. Se on maksettu velkarahalla. Siitä osuudesta joudutaan nyt varmasti luopumaan.”
Minä kysyisin ennemminkin, että mitkähän juhlat tässä ovat juuri päättyneet, sillä nämä bileet taisivat mennä ainakin minulta ihan tyystin ohi. Ja uskon, että niin taisivat mennä aika monelta muultakin suomalaiselta. Vai tarkoittaako kokoomus ja tasavallan presidentti niitä juhlia, kun istuimme kodeissamme karanteenissa ja pelkäsimme hoitokodeissa asuvien äitiemme, isiemme, mummomme ja pappojemme hengen puolesta? Tarkoitetaanko tässä niitä bileitä kun kymmenet tuhannet ihmiset joutuivat tilapäisesti työttömiksi ja lomautetuiksi kun maassa suljettiin toimintoja ja yrityksiä koronan vuoksi? Vai niitä bileitä, kun bensan hinta kohosi viime keväänä noin 2.7 euron litrahintoihin kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan? Vai jatkuvatko bileet kenties yhä, kun sähkön hinta saatiin pudotettua noin 80:sta sentistä kilowattitunti noin 20 c/KWh? Arvoisat ekonomistit, kokoomus ja tasavallan presidentti – sähkön hinta on monille edelleen noin viisinkertainen normaaliin ja siihen mihin meidän tavallisten kansalaisten talous on tottunut. Vaikka moni suomalainen ehkä hiukan huokaisikin helpotuksesta, kun kuukauden lämmityslasku ei ollutkaan kuin tonnin, eivät he sen takia kovin paljoa juhli.
Koronakurimuksen aikaan muistan ajatelleeni, että jos jotain hyötyä tästä viheliäisestä koronasta on, on ainakin se, että ihmiset ovat heränneet siihen todellisuuteen, että suomalainen verovaroin ylläpidetty pohjoismaalainen yhteiskunta sen sosiaaliturvaverkkoineen ovat korkeasta verotuksestamme huolimatta kuitenkin aika kiva olla olemassa. Sillä niin moni, myös ne kaikkein kovaäänisimmät oman onnensa sepät, jotka olivat aina aikaisemmin huutaneet ”verotus on varkautta!”, vaatineet mahdollisimman pientä valtiota ja verotusta ja kaikenlaisia tulonsiirtoja pois olivatkin aivan eturintamassa vaatimassa valtiota hätiin ja tukemaan ihan kaikessa.
Hesburgerin perustaja Heikki Salmela kertoi olevansa hädissään polvillaan oman keittiön pöytänsä alla yrityksensä ja elämän työnsä puolesta. Keskon pääjohtaja Helander vaati valtion yritystukia ripeästi. Kun tukitoimiin hallituksen toimesta ryhdyttiin, Suomen yrittäjien Mikael Pentikäinen kertoi tukitoimien olevan oikean suuntaisia, mutta riittämättömiä. Sitä en osaa sanoa, kuuluiko jo ennestään vahvaan takeaway-myyntiin orientoitunut Hesburger koronapandemian aikana kaikkein hädänalaisimpiin ravintolayrittäjiin tai kaikkien aikojen tulosennätyksensä koronapandemian aikana nakuttanut Kesko maamme heikommassa asemassa oleviin yrityksiin.
Yrityksiä kuitenkin tuettiin koronakriisissä ja paljon, niin kuin pitikin. Yrityksiä ja työpaikkoja täytyi yrittää pelastaa. Tätä tehtiin velkarahalla niin Suomessa kuin kaikkialla maailmassa. Jo silloin ajattelin – mm. tässä blogissani – , että mitenhän tässä mahtaa käydä sitten kun aikanaan tulee laskun maksun aika. Tulevatko nämä ensimmäiseksi käsi pystyssä tukia huutaneet ja myös saaneet olemaan sitten myös he, jotka silloin ovat nostamassa oman kätensä pystyyn laskunmaksuhalukkuuden merkiksi? Vai tuleeko asiassa käymään niin, että laskunmaksajiksi esitetään heitä, jotka eivät koskaan mitään koronatukia ehtineet saamaankaan?
Kuten TP Niinistökin Suomenmaa-lehdessä totesi, juhlat ovat ohi ja lasku on pöydässä. Oletko nähnyt jossain laskun maksuhalukkaita? Kuuntele… ei mitään. Vain korvia särkevä hiljaisuus.
Valitettavasti jouduin pettymään. Korona ei lisännyt lainkaan ymmärrystämme turvaverkkojen tärkeydestä. Samojen ihmisten taholta ”verotus on varkautta”-huutaminen on palannut nopeammin ja ehkä kovempana kuin koskaan. Mahdollisimman pientä valtiota ja verotusta vaativien taholta kysymys on turvaverkkojen ja lopulta koko julkisen sektorin toimintojen säilymisestä. Tällä hetkellä kovimmat leikkauspaineet kohdistuvat työttömyysturvaan, sosiaaliturvaan ja asumistuen heikentämiseen. Tästä olen kirjoittanut useasti omassa blogissani.
Laskun maksajiksi esitetään nyt ensimmäiseksi työttömiä, pienituloisia, asumistukea saavia eläkeläisiä ja opiskelijoita. Miltähän mahtaa ekonomistien, kokoomuksen ja tasavallan presidentin puheet tuntua työttömästä, joka menetti koronan vuoksi työpaikkansa? tai yrittäjästä, jonka ehdot saada koronatukia eivät täyttyneet ja hän menetti kriisissä yrityksensä, mutta velat jäivät?
