Hallitus ehti olla kasassa vain viikon, kun sen yhden ministerin epäluottamuksesta äänestettiin ja hallituksen omat rivit hajosivat eli hallituspuolueet sen ministereitä myöden äänestivät jo toinen toisiaan vastaan.

Kysymys on tietysti elinkeinoministeri Willhelm Junnilan (ps.) epäluottamuslauseesta. Eduskunta äänesti viime viikolla Junnilan luottamuksesta. Oppositio ja hallituspuolue rkp äänesti vastaan. Hallituspuolueet kokoomus, perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit puolesta. Saara-Sofia Sirén (kok.) ja juutalaistaustainen Ben Zyzckowich (kok.) äänestivät tyhjää. Willhelm Junnila sai luottamuksen niukalla äänten enemmistöllä, mutta joutui kuitenkin pian eroamaan seuraavana päivänä median ja yleisen kansalaisten paineen vuoksi.

Vaikka toisin on esitetty, Wilhelm Junnilan tapauksessa ei ole kysymys yhdestä mauttomasta vitsistä. Kysymys on hänen toistuvista yhteyksistään äärioikeistoon. Toistuvista Hitleriä ja natsisaksaa, ja jopa juutalaisten kaasuttamista sympatiseeravista puheistaan ja somepäivityksistään. Eikä hän ole tässä asiassa perussuomalaisissa ainoa. Mielestäni kukaan politiikkaa hiemankaan pidempään seurannut ei voi aidosti väittää, että ei olisi törmännyt useiden vuosien ajan monien perussuomalaisten edustajien taholta etnonationalistisiin, rasistisiin ja fasistisiin ulostuloihin ja yhteyksiin äärioikeistoon.

Milloin on oltu muka tietämättöminä äärioikeiston järjestämässä tapahtumassa puhujana. Milloin on oltu muka vahingossa juuri sillä hetkellä päivittäisellä kävelylenkillä hautausmaalla, milloin milläkin muistomerkillä yhteiskuvissa äärioikeiston edustajien kanssa väittäen tätä vain sattumaksi. Milloin on esiinnytty Lapuan liikkeen sinimustissa väreissä väittäen, että kyse oli sittenkin vain väreistä. Ja sen päälle hihitelty somessa omille kannattajille kuin pikku pojat ja tytöt väittäen, että vihervasemmisto haluaa kieltää jo väritkin.

Tätä samaa edusti eduskunnan äänestyksessä Wilhelm Junnila esiintyen majavakravatissaan. Jos joku pölkkypää tulee tämän kirjoitukseni kommentoimaan, että Junnilan kravatissa ei ollut majava, niin hänelle sanon jo etukäteen. Minulle on ihan herttaisen yhdentekevää, oliko Junnilan krakassa mesimäyrä, pesukarhu vai päästäinen. Tämä on vain yksi äärioikeiston tapa nostaa viestinnässään esille viittauksia omille kannattajilleen. Kun joku siitä huomauttaa, he ovat heti uhriutumassa, että vihervasemmisto haluaa kieltää jo kravatin kuviotkin.

Tämä on oikeastaan koko äärioikeistoa sympatiseeraavan porukan toiminnan ehkä kaikkein ärsyttävin ja samalla myös lapsellisin piirre. Minulle tulee tästä mieleeni omilta kouluajoiltani se koulunpihan kaikkein ärsyttävin tyyppi, joka ensin kiusasi koulun pihalla kaikkia. Sitten hän tuli aivan millin päähän kasvoista lällättelemään, että lällän lää, et voi mitään, en koskenut. Kun viimein joku koulunpihalla sai kiusaajasta tarpeekseen, ja antoi takaisin, tämä ärsyttäjä oli hän, joka ensimmäiseksi oli juoksemassa kantelemaan opettajalle.

Tällaisella toiminnalla ei ole mitään tekemistä vasemmistolaisuuden tai oikeistolaisuuden kanssa. Saatikka isänmaallisuuden kanssa. Ainakin minulla isänmaallisena ihmisenä on aivan eri käsitys isänmaallisuudesta. Se ei ole hihittelemistä somessa sinimustissa väreissä. Se on jotain paljon enemmän ja arvokkaampaa.

Oikeistopopulismi tarvitsee kohuja. Mikäli kohu on riittävän suuri, se ylittää uutiskynnyksen. Mikäli se menee yli, niin puuro palaa pohjaan kuten Junnilan puuro paloi. Silloin otetaan koko oikeistopopulismin pelikirja käyttöön sen kaikkine whatabouthismeineen*. Media ja asiantuntijat esitetään puolueelliseksi. Vääriä mielipiteitä esittäneet asiantuntijat ja toimittajat mustamaalataan (mädän sillin tekniikka*). Pahimmissa tapauksissa heidät maalitetaan ja valjastetaan hyödyllisten idioottien trolliarmeeja käymään internetissä heidän kimppuunsa.

Äärioikeiston toiminta on kellosepän tarkkaa työtä. Se elää ja hengittää itse nostattamistaan kohuista. Jos asia ei ole riittävän voimakas, kohua ei nouse. Jos ja kun kohu läikkyy yli, ihmisille syntyy inhoreaktio ja ihmiset eivät tykkää. Tarkkaa touhua koska uutiskynnyksen ylittääkseen jokaisen kohun on oltava pikkuisen edeltäjäänsä suurempi, muuten kohu ei enää ylitä uutiskynnystä.

Petteri Orpon johtajuuden puute mahdollisti tämän. Wilhelm Junnila nyt vaan ei ollut sovelias henkilö elinkeinoministeriksi. Koska perussuomalaiset eivät itse tätä ymmärtäneet, Orpo olisi pääministerinä voinut puuttua asiaan, mutta ei puuttunut. Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä olisi aivan varmasti löytynyt seitsemän ihmistä, joilla ei ole takanaan ainakaan aivan niin selviä äärioikeistolaisia kytköksiä. Toki se olisi edellyttänyt huolellista etsintää.

Nyt tästä koko asiasta saatiin aivan turha teatteri, jossa hävisivät kaikki. Tässä hävisi Suomen maine maailmalla. Vain viikko hallitustaivalta takana ja vuosia rakennettu brändi Suomesta pohjoismaisena hyvinvointivaltiona on kustu perussuomalaisten keltaiseksi kokoomus pääministerin vahtivuorolla. Tämä ei ainakaan lisää Petteri Orpon omaakaan uskottavuutta EU pöydissä, kun ainoat otsikot, mistä hänet siellä tunnetaan on hänen hallituksensa kytköksistä äärioikeistoon. Esimerkiksi Saksa ottaa natsiviittaukset melko vakavasti.

Eniten tässä hävisi kuitenkin Petteri Orpon oma hallitus. Kun hänen hallituksensa rivit hajosivat jo sen ensimmäisessä äänestyksessä, se ei tiedä helppoa tietä hänen hallitukselleen. Hallituksella tulee olemaan edessään vielä kymmeniä ja kymmeniä erittäin hankaliakin äänestyksiä. Kun hallituksen rivit hajosivat jo ensimmäisessä äänestyksessä, kynnys hajota seuraavissakin on nyt huomattavasti matalampi. Politiikka perustuu pitkälti luottamukseen. Petteri Orpon hallituksessa yksikään puolue ei luota tällä hetkellä toisiinsa.

En osaa sanoa, mitä hyötyä oli tehdä tästä asiasta tällainen teatteri. Mikäli Willhelm Junnila olisi saanut jatkaa elinkeinoministerinä, olisinpa tahtonut tietää, mitkä yritykset olisivat ilmoittautuneet elinkeinoministeri Wilhelm Junnilan mukaan Israeliin ja Saksaan viennin edistämismatkoille.

*Mädän sillin tekniikka: Tästä esimerkkinä käy hyvin Jessikka Aro, josta on levitetty vanhoja yksityiselämän asioita ja valehdeltu julkaisun sivuilla. Päämääränä on ollut toimittajan uskottavuuden murskaaminen. Mädän sillin tekniikka on kuvainnollisesti pahan hajun hiomista kohteen vaatteisiin. Tekniikka perustuu kohdistetun henkilön usein asiantuntijaa tai toimittajaa kohtaan esitettyjen väärien ja asiasta irrotettujen väitteiden levittämiseen. Tekniikan onnistuessa syytetyn nimeä ja hänen kytköstään toistetaan niin pitkään, että kohteen nimi ryvettyy ja alkaa haista pahalle. Eli hän menettää uskottavuutensa toimittajana tai asiantuntijana. Perussuomalaiset ovat käyttäneet tätä tekniikkaa ahkerasti esimerkiksi leimaamalla IPCC ilmastopaneelin puheenjohtajan Markku Ollikaisen kommunistiksi ja äärikoikeistotutkija Oula Silvennoisen puolueelliseksi vihervasemmistolaiseksi.

*Whatabouthismi on hyvin yleistä kaikilla netin “keskustelupalstoilla” ja se tulee vastaan uudestaan ja uudestaan. Se on siinä mielessä raivostuttava ilmiö, että se vesittää kaikki aiemmat väitteet. Pitää ollakin hyvin tarkkana miten jatkaa whataboutistin kanssa. Whataboutismi etenee suurin piirtein näin:

– Hitler tapatti 6 miljoonaa ihmistä. – Niin mutta Stalin tapatti sentään 10 miljoonaa. Jos oikein hyvin sattuu niin tähän keskusteluun saadaan vielä kolmas whataboutisti, joka vesittää molemmat kertomalla miten Mao tapatti 20 miljoonaa. Vastaväitteitä jää vähän. Eikö Hitlerin 6 miljoona ole mitään, voi kysyä. Vai mitä väittäjä tarkoittaa.

Siinä, missä poliittisessa keskustelussa paheksutaan natsisaksan hirmutekoja, otetaan usein rinnalle oikea whataboutismin klassikko: entä kommunismi? Kyllä, me kaikki varmasti tiedämme Maon, Leninin ja Stalinin hirmuteot. Eivätkä nämä nykypäivän Putinin hirmuteot sen hyväksyttävämpiä tietenkään ole.

On melko epä-älyllistä esittää, että natsisaksan hirmutekoja ei voisi kritisoida tai tuomita tuomitsematta samalla kaikki muutkin kautta maailman historian tapahtuneet hirmuteot. Se, että pitää Natsisaksan holokaustia hirveänä tapahtumana, ei tietenkään tarkoita, että ei pitäisi kommunismin nimissä ja suojissa tehtyjä hirveyksiä myöskin pahoina. Me ihmiskunta olemme tehneet melko paljon hirveyksiä toisillemme, näiden kahden aatteen lisäksikin.

Whatabouthismi ei valitettavasti auta, eikä edistä mitään asiaa. Natsien holokausti oli yksi ihmiskuntamme suurimpia hirmutekoja ja se ei saa toistua ikinä. Piste. Se ei ole vitsin aihe. Se ei ole sitä varsinkaan ministerille. Tämä pitää voida sanoa ääneen. Eikä se, että pitää natsien hirmutekoja ja uusnatsismia vääränä tarkoita sitä, etteikö pitäisi myös Leninin ja Stalinin hirmutekoja vääränä. Mikäli meillä olisi istuva ministeri, joka ylistäisi tai edes ilmenisi, että hän olisi aiemmin ylistänyt Leniniä ja/tai Stalinia, uskon, että hän ei olisi yhtään Willelm Junnilaa pitkäikäisempi ministeri. Ihmiskunta on tehnyt Natsisaksan ja Neuvostoliiton lisäksikin historiansa aikana aika paljon muitakin hirveyksiä. Ei meidän niitä kaikkia tarvitse aina alkaa luetella. Kun pöydällä on asia, että istuva ministerimme on julkisesti ylistänyt Hitleriä, juutalaisten kaasutuksia ja Ku Klux Klania, voimme aivan pitävin perustein vastustaa moista toimintaa, ilman että meidän täytyisi samalla luetella kaikki muutkin maailmanhistorian aikana tapahtuneet hirmuteot. Semminkin, kun meillä ei Suomen eduskuntatasolla tällä hetkellä ole kommunistista tai sitä aatetta kannattavaa puoluetta. Ei ole ollut yli 30 vuoteen. Joten NL kysymys tässä yhteydessä ei ole tällä hetkellä ajankohtainen. Mikäli asia joskus taas tulee ajankohtaiseksi, uskon kykeneväni vastustamaan sitäkin samalla kysymättä: entäs natsismi?