Kyllä moraalinvartijat niin mielensä pahoittivat

kallemikkolainen.fi

Kyllä moraalinvartijat niin mielensä pahoittivat

Kohu pääministerin bilevideosta velloi kuluneella viikolla kaksi päivää ja rauhoittui ainakin toistaiseksi viikonloppuun ja pääministerin tiedotustilaisuuteen. Tänään on enää keltainen lehdistö kaivanut eetteriin vanhoja uutisia jopa 30 vuoden takaa, joilla on pyritty esittämään, että Suomen valtiota saattaa tämän tästä kohdata kriisi, vaikka keskellä yötä, joka saattaa vaatia valtioneuvoston koollekutsumista. Tällaisia olivat mm. autolautta Estonian uppoaminen vuonna 1994 ja heti perään Aasian Tsunami tapaninpäivänä 2004.

Sitä keltainen lehdistö ei ole huomannut selvittää, oliko vuonna 2012 pääministeri Jyrki Kataisella (kok.) sijainen, kun hän voitokkaiden vaalivalvojaisten päätteeksi päätyi suorin vartaloin pää edellä pihan kukkapurkkiin ja siitä Haartmanin ensiapuun tikattavaksi. Eipä tullut silloin myrskyä edes vesilasiin vaan asia kuitattiin pienellä, pojat on poikia kärjellä ja päälle naureskelulla, jota ei kukaan pitänyt ylimielisenä. Kukaan ei ymmärtänyt kysyä, olisiko pääministeri ollut toimintakykyinen, mikäli aamuyöstä olisi tarvittu kutsua valtioneuvosto koolle. Mikä puhelin pääministerillä oli mukana? Oliko puhelin päällä? Olivatko turvamiehet mukana?

Se oli varmaankin ihan eri asia. Kyseessä ei tietenkään voi olla ministerin sukupuolikysymys, eikä edes kysysymys siitä, mitä puoluetta istuva pääministeri edustaa. Nyt eletään sentään harmaata aikaa ja kansakunnan tulee olla yhtenäinen. Natojäsenyyden ratifiointi on yhä kesken ja ryssä saattaa yllättää meidät hetkenä minä hyvänsä. Emmehän oikein voi mitenkään tässä ajassa hyväksyä sitä, että Sanna Marin ei toimi, kuten tarkkaavaisen lotan kuuluu. Hänen tulee herkeämättä tuijottaa tähystystornista itäistä taivaanrantaa, sen sijaan, että hän pyörähtelee aamuvarhaiseen saakka Jokkantiita kuin mikäkin Veeruska! Mikä röyhkeys!

Leikki leikkinä. Kysymys ei ainakaan todistetusti ole myöskään huumeiden käytöstä. Sanna Marin on mennyt vapaaehtoisesti huumetesteihin, vaikka hänen ei olisi tarvinnut niin tehdä. Asiassa tapahtui hänen kohdallaan merkillinen käänteinen todistustaakka. Yleensä Suomessa on lähdetty syyttömyysolettamasta, eli olet syytön, kunnes toisin todistetaan. Sinun ei tarvitse todistaa omaa syyttömyyttäsi. Huumekohun osalta tämä oli täysin nettitrollien aiheuttama ja aikaansaama kohu, jonka suomalainen media nielivät koukkuineen, painoineen ja kohoineen kaikkineen vailla alkeellisintakaan lähdekritiikkiä. Asiasta kertoi hienosti Suomen kuvalehti tässä artikkelissa.

Mikäli et kannata sdp:n tai Sanna Marinin edustamaa politiikkaa, se on minulle ihan fine. Nyt kuitenkin käsi sydämelle ja aseta oman kannattamasi puolueen edustaja tai itse arvostamasi poliitikko omassa mielessäsi Sanna Marinin tilalle. Oliko se biletanssivideo mielestäsi oikeasti niin paheellinen? Videon ihmiset lauloivat, olivat energisiä ja iloisia. Kukaan videolla ei esiintynyt tolkuttomassa kunnossa. Ketään ei ainakaan tietääkseni ole jouduttu paikkaamaan ensiavussa. Oliko mielestäsi valtion turvallisuus vaarantunut?

Jos vastasit yhteen tai useampaan edellä esitettyyn kysymykseen kyllä ja arvosi todella ovat niin arvokonservatiiviset, että tällainen kaikenlainen viekoittelu, tanssiminen ja laulaminen on syytä loppua tykkänään, niin sekin on minulle ihan fine.

Kuitenkin siinä tapauksessa tahdon, että pohdit seuraavaa: YLE Areenasta tuli kesällä hyvä sarja Politiikka-Suomi, joka paneutui hienosti henkilökohtaisella tasolla poliitikkoihin ajassa. Minulle jäi tästä mieleeni erityisesti Aleksander Stubbin (kok.) lause: ”Siinä, miten niin moni Suomessa toivoo pääministerin epäonnistuvan, on jotain sairasta”.

Jaa somessa

Sinua saattaa kiinnostaa myös:

Politiikka on arvovalintoja. Oluen veroa aiotaan laskea 25 miljoonalla. Veronmaksajien keskusliiton mukaan verotason alennus laskisi 33 senttilitran, 4.5 prosenttisen kaljapurkin hintaa 3 sentillä. Asumistukeen kohdistettaisiin 15 miljoonan leikkaukset. Viime hallituskaudella kokoomus ja Petteri Orpo peräänkuuluttivat priorisointia. Jos asuminen kallistuukin, ehkä se ei harmita tavallista suomalaista niin paljoa kun on kaljaa. #KalleMikkolainen
Työttömyysturva
Kalle Mikkolainen

Taas huudatetaan kansaa

Aika ajoin meitä muistutetaan työttömien lähtökohtaisesta laiskuudesta ja tämän laiskuuden mahdollistavista ylisuurista tuista. Niin tänäänkin ja tänäänkin virheellisesti.

LUE LISÄÄ »
Politiikka on arvovalintoja. Oluen veroa aiotaan laskea 25 miljoonalla. Veronmaksajien keskusliiton mukaan verotason alennus laskisi 33 senttilitran, 4.5 prosenttisen kaljapurkin hintaa 3 sentillä. Asumistukeen kohdistettaisiin 15 miljoonan leikkaukset. Viime hallituskaudella kokoomus ja Petteri Orpo peräänkuuluttivat priorisointia. Jos asuminen kallistuukin, ehkä se ei harmita tavallista suomalaista niin paljoa kun on kaljaa. #KalleMikkolainen
Työehtosopimukset
Kalle Mikkolainen

Ehjää särkemässä

Sen minä olen tässä kuitenkin oppinut, että mikä kerran on rikki särjetty, sitä ei koskaan täysin ennalleen saada. #KalleMikkolainen

LUE LISÄÄ »
Politiikka on arvovalintoja. Oluen veroa aiotaan laskea 25 miljoonalla. Veronmaksajien keskusliiton mukaan verotason alennus laskisi 33 senttilitran, 4.5 prosenttisen kaljapurkin hintaa 3 sentillä. Asumistukeen kohdistettaisiin 15 miljoonan leikkaukset. Viime hallituskaudella kokoomus ja Petteri Orpo peräänkuuluttivat priorisointia. Jos asuminen kallistuukin, ehkä se ei harmita tavallista suomalaista niin paljoa kun on kaljaa. #KalleMikkolainen
Rasismi
Kalle Mikkolainen

En ole rasisti mutta

Hallituksen rasismitiedonanto sisälsi ihan hyviäkin elementtejä. Kokonaisuutena tiedonanto oli kuiteinkin kuin tiedonanto aidasta, joka sisälsi kattavasti tietoa aidan seipäästä. #KalleMikkolainen

LUE LISÄÄ »
kallemikkolainen.fi