Kuntavaalit ovat arjen vaalit

Helsingin valtuustosalin äänestyslauta.

Kuntavaalit ovat arjen vaalit

Kuntavaalit. Se politiikan jokamiesluokka. Mediaa, somekirjoittelua ja erityisesti puolueiden julkaisemia kuntavaaliohjelmia seuraamalla minulle itselleni asia on tähän saakka näyttänyt siltä, että kuntavaaleja käydään lähes pelkästään koko Suomen kattavilla teemoilla. Helsingissä asia on osin näyttänyt myös siltä, että kyseessä on vaali, jossa valitaan Helsingin seuraava pormestari. Tätä on tosin ehkä vähemmin kuitenkin kun 2017 kuntavaaleissa. Minulle kuntavaalikampanjointi on näyttänyt myös siltä, että vaaleista on tällä kertaa enemmän kiinnostusta kuin koskaan aikaisemmin. En tiedä, johtuuko asia siitä, että olen nyt ensimmäistä kertaa itse ehdolla Kuntavaaleissa, mutta jos kiinnostusta on aiempaa enemmän ja se lisää äänestysaktiivisuutta, se on hyvä juttu meille kaikille.

Kuntavaaleissa ei ole kysymys pormestarista edes Helsingissä, sillä Helsingissä ylin päätösvalta on kaupunginvaltuustolla, sen lisäksi kaupunginhallituksella ja osin lautakunnillakin on omaa päätösvaltaansa. Pormestari onkin oikeastaan kaupungille yhdeksi valtuustokaudeksi kerrallaan poliittisesti valittu viranhaltija, kaupunginjohtaja, jonka tehtävä on johtaa päätöksenteon valmistelua, mutta pääasiassa valtuusto toimii kaupungin ylimpänä päättävänä elimenä.

Kuntavaaleissa valitaan juuri ne oman asuinkunnan valtuutetut, eli kunnan ylimmät päättäjät valtuustoon, ja vaaleilla valittu valtuusto sitten valitsee kunkin kunnan toimielimet kuten kunnanhallituksen, lautakunnat ja niin edelleen, mukaan lukien pormestarin, jos sellainenkin tehtävä siinä kunnassa sattuu olemaan.

Puolueiden kuntavaaliteemat ja markkinointityö ylipäätään ovat suurelta osin brandäystä ja mielikuvamarkkinointia. Siinä en sinänsä näe mitään pahaa tai väärää. Päinvastoin. Yhdellä puolueella on milloin minkävärinen sydän ja toisella se näyttää olevan toisessa paikassa, kun toisilla. Puolueet markkinoivat omaa juttuaan kukin omalla tavallaan ja hyvä niin. Se, että vaalityötä tehdään pääosin koko Suomen kattavilla teemoilla, on sen sijaan mielestäni hieman ongelmallista.

Jos vaaliteemana on asioita, mistä kunnanvaltuusto ei päätä, eikä tule koskaan päättämäänkään, toisin kertominen on äänestäjien huijaamista. Torin vaaliteltalla sille pientä eläkettään valittavalle rouvalle saattaa olla puolueen väreissä seisovalle ehdokkaalle suuri houkutus kertoa, että ”kyllä, tämä asia pitää muuttaa!”, vaikka kunnanvaltuustoissa harvemmin päätetään yhdenkään rouvan eläkkeestä. Moni äänestäjä ja ehkä jopa vasta valittu kunnanvaltuutettu saattavat vielä tulla hämmästymään ja raapimaan päätään Hämeenperän kunnanvaltuustossa, kun ei pääsytkään valtuutettuna äänestämään EU-tukipaketista, kaatamaan Suomen hallitusta, sulkemaan oman kunnan rajoja, Suomen maan rajoista nyt puhumattakaan. Kunnanvaltuutettu kun ei päätä, EU-tukipaketista, siitä millaisia liikennemerkkejä maassamme käytetään tai sitä paljonko Suomeen saapuu tai ei saavu turvapaikanhakijoita.

Kuntavaaleissa ei itseasiassa ole edes kyse kuntavaalista, vaan noin kolmestasadasta erillisestä kuntavaalista. Suomessa on vuonna 2020 yhteensä 310 kuntaa, joista 107 käyttää itsestään kaupunki-nimitystä ja 203 kuntaa kunta-nimitystä. Kuntavaalit ovatkin tosiasiassa todelliset arkivaalit. Vaaleissa valitaan suunta niille palveluille, jotka vaikuttavat eniten ihmisten arkeen. Valituilla valtuutetuilla on valta ja vastuu mm. lähiterveyskeskusten lääkäripalveluihin, nuorisotiloihin, päivähoitopaikkoihin, lähikirjaston määrärahoihin, koulujen ruokahuoltoon, jatkokoulutuspaikkojen määrään, liikuntapaikkojen monipuolisuuteen, vanhuspalveluiden laajuuteen ja moniin muihin jokapäiväisen elämän palveluihin.

Kuntavaaleissa äänestetään juuri sen oman kunnan valtuutetut. Ei yhtään enempää, eikä vähempää. Kannustankin lukemaan poliittisten puolueiden kuntavaaliohjelmia ja vertaamaan niitä siihen todellisuuteen, mistä asioista kunnissa päätetään.

Laitetaan vielä loppukevennyseksi edellisten kuntavaalien yhteydessä somea kiertänyt kuvitteellinen kuntavaalimainos.

Share on facebook
Share on twitter

Sinua saattaa kiinnostaa myös:

Bannerikuva Kalle istuu ja Nero koira katsoo vieressä
Kuntavaalit
Kalle Mikkolainen

Vaalit siirtyivät, mitä mietteitä?

Vaalien siirrolla tulee varmasti olemaan vaikutuksia kaikkien puolueiden ja monien meidän ehdokkaiden vaalikampanjoihin. Kampanjan ja mainospaikkojen miettiminen on koko ajan ollut haasteellista. Moni ehdokas on joutunut miettimään päänsä puhki, mihin mainosjulisteita ja paikkoja kannattaa ostaa, jos mihinkään. Ehdokkaat ovat joutuneet suunnittelemaan kampanjoitansa pääosin sumussa. Kallista mainosjulistepaikkaa on ollut ikävä hankkia, kun kenelläkään ei ole ollut varmaa tietoa, saavatko ihmiset edes mainoksen näyttämisen aikaan ylipäätään kulkea kaupungilla.

LUE LISÄÄ »
digitalisaatio
Kalle Mikkolainen

Miksi meillä ei ole nettiäänestystä?

Suomessa ja maailmalla on kyetty tekemään digitaalisesti jo melkeinpä mitä tahansa. Tarvittaessa koodaajat saisivat meille tehtyä nettiin äänestysvaihtoehdoksi, vaikka sen Aku Ankan tai kirkkoveneenkin. Nettiäänestyksestä saataisiin varmasti myös tietoturvallinen ja teknisesti toimiva. Tekniikka ei ole tässä se suurin huoli ja este, miksi nettiäänestystä ei ole toteutettu. Kaikki, mikä on teknisesti mahdollista, ei ole kuitenkaan aina tarpeellista ja aina viisasta.

LUE LISÄÄ »
Kevyenliikenteenväylän liikennemerkki
Populismia
Kalle Mikkolainen

Liikennemerkkisoopaa ja hämmennystä

Minulle itselleni ei olisi tullut pieneen mieleenikään, että liikennemerkit edes voisivat olla jotenkin sukupuolittuneita, joiden vaalimisella taikka vaihtamisella voisi kenellekään olla mitään merkitystä. Aina oppii uutta. Tuntematonta sotilasta löyhästi lainatakseni ”Kui helvetin taval sitä voi oikke rakasta liikennemerkkei. Jokku rakastava nätei flikoi, ja sen mää kyl ymmärrä, mut kui helvetin taval liikennemerkkei”.

LUE LISÄÄ »
Korona
Kalle Mikkolainen

Onks pakko, jos en haluu?

80 vuotta sitten hälyytyssireenien huutaessa ihmisiä kehoitettiin siirtymään suojaan. Entä, jos 80 vuotta sitten Helsingin pommituksissa radion eetteriin oltaisi marssitettu oikeusoppineita selittämään, miten kehoitus mennä pommisuojaan ei ole nyt pakko, vaan suositus? Ei ole pakko mennä, jos ei halua? Okei. Eriasia, sillä pommien alle jääminen olisi ollut lähinnä yksittäisen oikeustaistelijan henkilökohtainen harmi, eikä sinne jäänyt olisi aiheuttanut harmia edelleen muille kuten koronatartunnan saanut tartuttamalla edelleen muita.

LUE LISÄÄ »
kallemikkolainen.fi