Kun maahan kaivattiin passin ja hammasharjan lisäksi sosialismia

kuva passista

Kun maahan kaivattiin passin ja hammasharjan lisäksi sosialismia

Meille on kerrottu Kokoomuksen suulla, että jos Suomeen ei oteta käyttöön rokotepassia, joka oikeuttaisi pääsyn seniorikahvilaan, teatteriin, tapahtumaan tai baariin, se olisi sosialismia ja kaikkien kurjistamista. Jonnet ei nyt muista, että tämmöinen on jo keksitty. Neuvostoliitossa oli käytössä propuska, lupalappu. Neuvostoliitossa lupia vaadittiin joka käänteessä, muun muassa maan sisäisessä matkustamisessa. Mikä voisi mennä pieleen?

Nyt asiantuntijoiden ennusteet kertovat, että kesän korvilla kausivaihtelu tulee avuksemme ja tautitilanne laskee. Rinnalla yhä kiihtyvä rokotustahti tekee sen, että kesä-heinäkuussa Suomessa voitaisiin aika pitkälle kaikki palvelut, ravintolat, yökerhot, kahvilat ja jopa tapahtumat avata kaikkien saataville. Jotta rokotepassia näyttämällä voisi mennä palveluihin, sellaista ei tarvita kesällä vaan se tarvittaisiin oikeastaan juuri nyt, tänään. Meidän rokotetut ihmiset, lähinnä siis rokotetut vanhukset pääsisivät palveluihin ja mahdollisiin tapahtumiin. Meillä kenelläkään ei varmastikaan olisi mitään sitä vastaan. Vaikka oppositio muuta koittaa meille selittää, rokotepassin käyttöönotto nopeasti on juridisesti ja teknisestikin hankalaa, ei varmastikaan toki mahdotonta, mutta hankalaa. Teoriassakin roketepassi voisi ehtiä käyttöön aikaisintaan touko-kesäkuussa. Pidän tätä turhana näpertelynä, sillä tavoite ja odotusarvo on, että kesä-heinäkuussa kaikki palvelut voidaan jo muutenkin avata. Mehän emme tavoittele 100%:n rokotekattavuutta, vaan riittävää kattavuutta, joka on asiantuntijoiden mukaan 70% aikuisväestöstä. Yhteinen tavoite siis on avata kesällä kaikki palvelut kaikille, kunhan se on turvallista ja tautitilanne sen sallii, vaikka rokotekattavuus ei vielä olisikaan 100%, mitä se ei tule koskaan olemaankaan. Mitenkä päin tahansa kauniisti katsottuna rokotepassin käyttö kesällä, ravintoloissa, baareissa ja tapahtumissa hyvässä tautitilanteessa olisi tosiasiassa rajoitus, ei vapautus. Oppisitiosta voi toki huudella kaikenlaista, eikä se ole kiellettyä. Petteri Orpo ja Ben Zyskowicz kyllä itsekin tietävät, että sillä on syynsä, miksi hallituksessa päätösvastuussa olevat poliitikot joutuvat ajattelemaan asioita muustakin kuin vain yhdestä näkökulmasta.

Vaikka aloitukseni oli raflaava, ei ole täysin perusteetonta verrata rokotepassia Neuvostoliittolaiseen propuskaan. Tai ainakaan rokotuspassin käyttämistä kahvilaan pääsyn passina enää kesällä hyvässä tautitilanteessa. Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla. Jos tautitilanne ja rokotekattavuuden tavoite pitkittyisi esimerkiksi kuukausia tai jopa vuosia, se olisi eriasia, mutta pitkäkestoisesta tai jopa pysyvästä rokotepassin käytöstä käsittääkseni kukaan ei ole puhunutkaan. Rokotuspassihan ei ole mikään uusi Kokoomuslainen keksintö. Sellaista on jo yhteiseurooppalaisesti valmisteltu. Rokotepassin on suunniteltu tulevan käyttöön ulkomaan matkailuun, ei kahvilassa käynteihin. Rokotuspassi tai sen kaltainen systeemi melko varmasti tulee matkustamiseen. Maailmassa tulee olemaan maita, jotka vaativat maahantuloon rokotustodistuksen, oli se sitten meidän mielestämme yhdenvertaista taikka ei.

Jaa somessa

Sinua saattaa kiinnostaa myös:

Hyvinvointivaltio
Kalle Mikkolainen

Paskat talkoot

Tiedättehän ne talkoot, joita joskus taloyhtiössä järjestetään hoitokustannusten säästämiseksi. Usein niissä käy niin, että kaikkein kovaäänisimmin talkoita vaatineet eivät itse ehdikään paikalle kuin aivan lopuksi syömään makkaran ja juomaan kaljan.

LUE LISÄÄ »
Maahanmuutto
Kalle Mikkolainen

Tätäkö yritykset haluavat?

Suomi pyrkii tällä hetkellä näyttämään kaikille osaaville työperäisille maahanmuuttajille keskisormea ja onnistuu hallitusneuvotteluista kantautuneiden tietojen perusteella työssään varsin erinomaisesti. Valitettavasti entisten sivistysporvaripuolueiden kokoomuksen ja RKP:n tuella.

LUE LISÄÄ »
Pride
Kalle Mikkolainen

Kyllä kokoomus niin mielensä pahoitti

Kukaan ei ole kieltämässä tai estämässä kokoomusta puolueena tai sen yksittäisiä jäseniä osallistumasta Pride-kulkueeseen vaikka kokoomuksen ilmapallo kädessään niin halutessaan. Helsinki Pride -tapahtuma ainoastaan ilmoitti, että se ei hyväksy kokoomusta viralliseksi yhteistyökumppanikseen.

LUE LISÄÄ »
Ulosotto
Kalle Mikkolainen

Ulosotto

Velkaongelmaisten ympärille on syntynyt kaikessa hiljaisuudessa ihan kokonainen itseään ruokkiva bisnes, joka kasvattaa paitsi omaa tilipussiaan, se kasvattaa ihmisten velkaongelmia.

LUE LISÄÄ »
kallemikkolainen.fi