Kaikkein tiukimpia koronarajoituksia keväästä saakka vaatineet Perussuomalaiset (linkki) kautta maan pakkautuivat busseihin ympäri Suomen liittyäkseen mielenosoitukseen Suomen ehkä näkyvimmälle paikalle eduskuntatalon eteen. Väkeä haalittiin paikalle tietysti netissä ja maikkarin tv-mainoksin. Vaikka lauantaina 28.11.2020 Helsingissä pidetty Fixit-mielenosoitus Suomen EU-eron puolesta oli taas kerran hämmentävä kokemus, mitään kovin uutta se ei tarjonnut.

Kuvaavaa asiassa oli myöskin se, että koko mielenosoituksen ajan eduskuntatalon molemmin puolin riippuivat valtiolliset liput puolitangossa viimeisen Mannerheim-ristin ritarin Tuomas Gerdtin hautajaisia kunnioittaen. Edesmenneen Veteraanin omaiset varmasti nyt ilahtuivat siitä, että Perussuomalaiset, yhdessä äärioikeistolaisten kanssa halusivat viedä Suomen viimeiseltä Mannerheim-ristin ritarilta vielä tämän viimeisen hautajaispäivänkin huomion tekemällä eduskuntatalon valtiollisesta suruliputuksesta sirkuksen suoltamalla tuntitolkulla omaa poliittista agendaansa mikrofoniin valtoin lipun alla.
Mitään uutta ja ennenkuulumatonta ei tietenkään ollut siinä, että puhujina toimineet edustajat Laura Huhtasaari (ps), Olli Kotro (ps), Mauri Peltokangas (ps) ja Ano Turtiainen (ps) päästelivät palopuheissaan vihan täyttämää uhoa.
Mitään uutta ei ole myöskään siinä, että he tukevat näkyvästi läsnäolollaan Fixit-väkeen kuuluvien syvän päädyn äärioikeistolaisten toimijoiden outouksia ja suoranaisia valheita.
Jotakin hieman uutta sentään. QAnon-lahkolaisia esiintyi puhujissa sekä yleisön joukossa. Kuka tahansa normaalilla harkintakyvyllä varustettu poliitikko kavahtaisi tällaista äärilaidan ihmisten seuraa, mutta ilmeisesti Perussuomalaisten halu kosiskella kansaa on liian kova. Teille, jotka ette vielä tiedä, mikä ihme on QAnon, voitte halutessanne perehtyä asiaan täältä (linkki).
Mielenosoituspuheissa esiintyvät lauseet, että EU:ssa ”kukaan suomalainen ei saa tulevaisuudessa omistaa mitään” tai ”EU pakottaa Suomen luopumaan luonnossa liikkumisen jokamiehenoikeuksista”. Tällaiset väittämät ovat ihan miltä kannalta tahansa tulkittuna ihan vain puhdasta valehtelua. Puheessa esitetyt tutut iskulauseet ”haittamaahanmuutosta”, tai ”suomalaisista on tulossa pakolaisia omassa maassaan” sekä ”Suomen kirkko on ajamassa tänne poliittista islamia” jatkoivat todellisuudesta iloisesti irrotettua höpinää, jolla nyt ei edes ole kovinkaan paljoa tekemistä EU:n kanssa. Ano Turtianen (ps) maastopuvussaan totesi ”EU:n olevan Neuvostoliittoon verrattava vasemmistolaisen ideologian ylikansallinen projekti. jossa ihmiset tasapäistetään”. ”Nyt olemme siis kansojen vankilassa, josta pitää päästä eroon”.
Pidettyjen palopuheiden mukaan EU:n ylivaltaa tukevat määrittelemättömät eliitin globalistit sylkevät suomalaisten päälle, ja Perussuomalaiset lupaavat taistelua, joka on pian alkamassa ”niiden” ja ”meidän” välillä. Näistä ja muista tilaisuuden palopuheista voitte halutessanne lukea vaikka täältä. https://seura.fi/tolkun-henkilo/eroon-eusta-fixit-perunanuijan-vihanlietsonnan-ja-dosentti-johan-backmanin-apurien-voimin/
”Kun mitään ei saa sanoa – vaikka koko ajan saikin sanoa”
Puheet sananvapauden puutteesta ja Suomessa vallitsevasta sensuurista toistuivat lähes jokaisen tilaisuudessa esiintyneen puheessa. Kukaan puhujista ei tuntunut huomaavan mitään ristiriitaa siinä, että he puhuivat itse parhaillaan eduskuntatalon rappusilta, mielenosoitusväelle juurikin niistä asioista, joista Suomessa ei heidän mielestään saa puhua. Laura Huhtasaari harmitteli omassa mielenosoituspuheessaan, että Suomessa sallitaan ”vain punaisten” mielenosoitukset. Ainoa joka tosiasiassa taas kerran estivät sananvapautta, olivat he ihan itse. Aikakauslehti Seuran mukaan toimittaja koitti ottaa valokuvaa mielenosoitusjoukossa seisoneista äärioikeistolaisen Soldiers of Odinin tunnuksin seisoskelevista jäsenistä. Eteen ilmestyi tuohtunut nainen sananvapauden sankarin lailla. ”Älä kuvaa näitä! Yrität näyttää, että tämä on joku äärioikeiston kokous! Kuvaa muita!”. Eli sananvapaus on vapaus sanoa vain sitä, mikä on kulloinkin sananvapautta vaativille itselle mieleistä.
Kaikesta huolimatta, kiitos eteemme tekemistänne uhrauksista sotaveteraani ja viimeinen Mannerheim-ristin ritari Tuomas Gerdt. Saattoi olla jopa hyvä, että te itse ette enää joutuneet tätä sirkusta näkemään.
Asiasta muualla:
Eroon EU:sta – Fixit perunanuijan, vihanlietsonnan ja dosentti Johan Bäckmanin apurien voimin
Muutama sata ihmistä vaati Eduskuntatalon edustalla EU-eroa, turvavälejä ei noudatettu
https://yle.fi/uutiset/3-11671425
Vouhotusta ja asiaosaamista
https://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2020/11/29/vouhotusta-ja-asiaosaamista/
Itse sirkus löytyy YouTubesta haulla ”fixit mielenosoitus”. En linkkaa sitä tähän, koska en halua antaa tälle tuotokselle yhtään enempää näkyvyyttä, mitä se ansaitsee. En osaa sanoa, miten pitkään se löytyy YouTobesta, sillä sananvapauden sankareilla on usein tapanaan sensuroida itse omat aikaansaannoksensa viimeistään siinä vaiheessa, kun huono osuu tuulettimeen.