Minua on jo jonkun aikaa hieman nyppinyt suomalaisessa politiikassa se, kun väitetään, että nämä ja nämä, yleensä siis sanojan kannalta kilpailevan puolueen edustajat eivät uskaltaisi sanoa, tai eivät uskaltaisi tehdä ikäviä päätöksiä.
Kääntäen toisinpäin taas esimerkiksi esitetään, että Jussi Halla-aho uskaltaa sanoa miten asiat ovat tai, että kokoomus kyllä uskaltaa tehdä ikäviä päätöksiä.
Itse käsitän rohkeuden olevan sitä, että on uskallus toimia ja tehdä asioita, silloinkin vaikka pelottaisi tai sanoa, vaikka muut olisivat eri mieltä kanssasi. Rohkeus ei tarkoita pelottomuutta, pikemminkin se on toimimista pelosta huolimatta tai omia pelkoja kohti menemistä.
Kun Jussi Halla-aho esittää blogissaan, että islamilaisen maailman väestön laajalla enemmistöllä on samanlainen maailmankuva kuin Pariisin murhaajilla, onko se mielestäsi rohkeutta tai uskallusta sanoa, miten asiat ovat? Jos on, niin ketä Jussi Halla-ahon näin sanoessaan mielestäsi sitten pelkää tai ketä hänen tulisi pelätä? Ei ainakaan omaa viiteryhmäänsä. Onhan hyvin selvää, että Jussi Halla-ahon äänestäjäkunta on maahanmuuttovastaista, eikä se islamkaan siellä taida missään ainakaan kovin hyvässä huudossa olla. Halla-aho sanoi vain täsmälleen sen, minkä hän tietää hänen omien kannattajansa haluavankin kuulla. Vaatiiko se uskallusta?
On ollut ainakin minulle pitkään selvää, että perussuomalaiset ja heidän kannattajakuntansa on vastustanut vihreää siirtymää ja vaatinut bensan hintaa alas. Jo kauan ennen mitään kriisejäkään, jolloin polttoaine käväisi hetkellisesti jopa lähes kolmessa eurossa litra. Siksi mielestäni paljon enemmän uskallusta vaati Jussi Halla-aholta minusta se, kun hän Ukrainan sodan alettua ainoana perussuomalaisena puolusti ja kannatti vihreää siirtymää eli fossiilisista polttoaineista luopumisesta omassa Facebook-päivityksessään. Tämä ei saanut kovinkaan suurta uutisarvoa. Kuten eivät hänen puheensa taitaneet mennä kovin hyvin perillekään. Edes omille. Viimeksi viime torstaina Ville Tavio (ps.) mollasi suorassa YLE:n A-talkissa vihreää siirtymää.
Kun kokoomus esittää leikkauksia työttömyysturvaan, heikommassa asemassa olevien tukiin tai hyvätuloisiin painottuvia veronkevennyksiä, ovatko ne mielestäni rohkeita avauksia? Eivät ole. Nehän ovat juuri sitä, mitä kokoomus tietää heidän kannattajakuntansa haluavankin kuulla.
Tai onko kokoomukselta rohkeaa esittää lisää paikallista sopimista, jota elinkeinoelämä, eli kokoomuksen rahoittajat ovat pitkään halunneet? No, ei tietenkään ole. Sen sijaan kokoomukselta olisi rohkea veto kertoa, mitä he sillä paikallisella sopimisella oikein tarkoittavat. Se olisi rohkeaa siksi, että eivät ne elinkeinoelämän äänet kuitenkaan riitä kokoomukselle tulevaan pääministeripuolueen paikkaan. Siihen tarvitaan myös meidän ihan tavallisen palkansaajien ääniä. Siksi olisikin kokoomukselta rohkea veto viimeinkin kertoa, mitä se heidän paikallinen sopimisensa nyt sitten olisi, mitä heidän mielestään tästä maasta puuttuu.
Loppuun kevennykseksi tarina omalta työpaikaltani. Meillä kaikilla Helsingin kaupungin työntekijöillä ei ole omia työpisteitä. Minullakaan ei enää ole, vaikka aikanaan oli Helsingin kaupungintalolla. Osa kiersi silloinkin vapailla olevilla työpisteillä tekemässä töitään. Minä, joka olin usein palavereissa eri pisteissä ympäri kaupunkia, olin sanonutkin, että minun työpistettäni voi aivan hyvin käyttää aina kun olen pois. Itseasiassa sen koko työpisteen voisi muuttaa mobilityöpisteeksi, jota saisi käyttää kuka ensiksi ehtii.
Oli muistaakseni alkukesäinen ilta, kun eräs työkaverini soitti minulle. Hän kysyi: muistatko, millä puolella sinun hiiresi oli tänä aamuna, kun tulit töihin? Olin aivan kysymysmerkkinä. Kysyin, että ei kyllä mitään harmaintakaan aavistusta. Miksi sinä edes tuollaista kysyt? Soittaja kertoi, että hän oli saanut oman esihenkilönsä kautta valituksen, että hän oli käyttänyt toisten työpisteitä eikä siirtänyt hiirtä takaisin vasemmalle puolelle lähtiessään. Ajattelin, että kun sinä olet vasenkätinen… ja minä olen käyttänyt sinun työpistättä. Minä kun olen oikeakätinen.
Repesin ihan täysin. Et voi olla tosissasi. Siis oikeasti, jos minun hiireni nyt sattuikin olemaan aamulla oikealla puolen, olen varmasti kyennyt siirtämään sen alle sekunnissa vasurille, enkä muistaisi sitä, vaikka minut nyt siitä asiasta seinää vasten laitettaisiin.
Kun herkesin nauramasta, sanoin myös, että jos joskus tulee päivä, että minä alan valittamaan esihenkilöille siitä, millä puolen minun hiireni, joka ei muuten ole minun hiireni vaan Helsingin kaupungin, eli veronmaksajien hiiri, on aamulla, niin lupaatko soittaa puolestani työterveyteen? Sinä päivänä nimittäin Kallella ei ole enää niin sanotusti kaikki kynät penaalissa. Arvostan työkaverini rohkeutta soittaa tästä asiasta minulle, sillä emme silloin vielä tunteneet toisiamme kovin hyvin. Varmasti juuri tämän jälkeen meistä tuli tosi hyvät työkaverit. Minusta sillä, joka oli rollinut hiirestään esihenkilölleen ei ollut rohkeutta lainkaan, mutta työkaverillani taas oli, soittaa minulle, vaikka hän ehkä ajattelikin minun olleen vasenkätisenä se valittaja.
