Kuka muu muka?

kallemikkolainen.fi

Kuka muu muka?

Näin lauloi noin kymmenen vuotta sitten Cheek suosionsa huipulla.

Joku muu on valitettavan usein kotona ja työpaikoilla se henkilö, ketä kysytään silloin kun pitäisi alkaa tekemään jotain. Se on myös paikka ja suosittu paikka onkin. Ainakin silloin kun esimerkiksi Helsingissä pitäisi rakentaa jotakin. Nykyään se on myös asia, josta pitäisi säästää silloin kun poliitikot puhuvat, että valtion taloutta tulisi kohentaa.

Oppositio on koko tämän hallituskauden ajan tehnyt välikysymyksiä, jossa he vuorovedoin ovat vaatineet lisää panostuksia esimerkiksi terveydenhoitoon, ja vuoroin välikysymys on taas koskenut valtion velkaantumista, jota he pitävät holtittomana.

Mitä valtion velkaan tulee, sitä Suomi on lähes kaikkien maailman maiden tapaan joutunut ottamaan, mutta sitä on otettu suurella parlamentaarisella yksimielisyydellä. Tämän hallituskauden aikana otetusta valtion velasta kymmenestä eurosta kokoomus on hyväksynyt noin yhdeksän ja perussuomalaiset yhdeksän euroa yhdeksänkymmentä senttiä.

Tosiasiassa Kokoomus olisi halunnut pandemian aikana velkaantua vielä hallitustakin enemmän. Ette ehkä muista, että kun kokoomus etunenässä vaati valtiota hätiin ja tukemaan yrityksiä koronassa, heidän mukaansa toimet olivat oikean suuntaisia, mutta riittämättömiä. Ainoastaan kaikkein vähäosaisimmille toteutettua toimeentulotuen tilapäistä, neljän kuukauden 75 euron lisää kokoomus piti niin holtittomana taloudenpitona, että siitäkin piti ihan välikysymys tehdä. Tämän hinta oli noin promillen luokkaa siinä kokonaisuudessa, missä korona-aikana tuettiin yrityksiä ja ihmisiä.

Varsinkin kokoomus on sittemmin esittänyt, että läheskään kaikki valtion velka ei ole johtunut koronasta. Tämähän on sinänsä ihan totta, eikä hallitus ole pyrkinytkään sitä kiistämään. Se mitä, kokoomus taas eivät ole kertoneet on, että mitä valtion menoja he itse eivät olisi korottaneet?

Olisiko panostukset koulutukseen varhaiskasvatuksesta yliopistoon pitänyt jättää tekemättä? Olisiko sotiemme veteraanien rintamalisän korotus pitänyt jättää tekemättä? Olisiko poliisin määrärahoja pitänyt jättää korottamatta? Olisiko maailman poliittisen tilanteen muuttuessa puolustusmenoja pitänyt jättää korottamatta? Ei. Kokoomus on itse yhdessä perussuomalaisten kanssa painaneet jaa-nappulaa kaikille näille menolisäyksille.

Kun toimittajat ovat kysyneet, mitä sitten olisi heidän mielestään pitänyt tehdä, vastaus on ollut: olisi pitänyt säästää jostain muusta, vähemmän tärkeästä.

Valtion velkaan ei pidä suhtautua kevytmielisesti, eikä niin Suomessa ole kukaan tekemässäkään. Vaikka jonkinlainen kansallisharrastuksemme tuntuu joskus olevan itsemme ruoskiminen, kannattanee kuitenkin muistaa, että Suomi on näiden kriisien aikana ollut maa, joka on velkaantunut yhtenä vähiten Euroopassa. Työllisyysasteemme on tällä hetkellä ennätyksellisen korkea. Kilpailukykymme on noussut kohti maailman kärkeä. Itse nukun yöni hyvin niin kauan, kun Suomen valtion velka on eurooppalaista keskitasoa ja soisin myös porvarinkin nukkuvan yönsä hyvin.

Meidän ei tarvitse alkaa määrittelemään Suomen hyvinvointivaltiota mitenkään uudelleen. Saatikka antaa kokoomuksen ja perussuomalaisten määritellä sitä. Me suurin osa suomalaista olemme aivan tyytyväisiä nykyiseen pohjoismaiseen tapaamme elää, olla ja järjestää yhteiskuntamme. Mikäli annamme kokoomuksen ja perussuomalaisten määritellä se uudelleen, se saattaisi toki näin tapahtua, mutta myös se voisi olla sen jälkeen hyvinkin toisen näköinen.

Silloin minä vuorostaan kysyisin kuka tästä hyötyisi? Vastaan itse: Joku muu.

Jaa somessa

Sinua saattaa kiinnostaa myös:

Politiikka on arvovalintoja. Oluen veroa aiotaan laskea 25 miljoonalla. Veronmaksajien keskusliiton mukaan verotason alennus laskisi 33 senttilitran, 4.5 prosenttisen kaljapurkin hintaa 3 sentillä. Asumistukeen kohdistettaisiin 15 miljoonan leikkaukset. Viime hallituskaudella kokoomus ja Petteri Orpo peräänkuuluttivat priorisointia. Jos asuminen kallistuukin, ehkä se ei harmita tavallista suomalaista niin paljoa kun on kaljaa. #KalleMikkolainen
Työttömyysturva
Kalle Mikkolainen

Taas huudatetaan kansaa

Aika ajoin meitä muistutetaan työttömien lähtökohtaisesta laiskuudesta ja tämän laiskuuden mahdollistavista ylisuurista tuista. Niin tänäänkin ja tänäänkin virheellisesti.

LUE LISÄÄ »
Politiikka on arvovalintoja. Oluen veroa aiotaan laskea 25 miljoonalla. Veronmaksajien keskusliiton mukaan verotason alennus laskisi 33 senttilitran, 4.5 prosenttisen kaljapurkin hintaa 3 sentillä. Asumistukeen kohdistettaisiin 15 miljoonan leikkaukset. Viime hallituskaudella kokoomus ja Petteri Orpo peräänkuuluttivat priorisointia. Jos asuminen kallistuukin, ehkä se ei harmita tavallista suomalaista niin paljoa kun on kaljaa. #KalleMikkolainen
Työehtosopimukset
Kalle Mikkolainen

Ehjää särkemässä

Sen minä olen tässä kuitenkin oppinut, että mikä kerran on rikki särjetty, sitä ei koskaan täysin ennalleen saada. #KalleMikkolainen

LUE LISÄÄ »
Politiikka on arvovalintoja. Oluen veroa aiotaan laskea 25 miljoonalla. Veronmaksajien keskusliiton mukaan verotason alennus laskisi 33 senttilitran, 4.5 prosenttisen kaljapurkin hintaa 3 sentillä. Asumistukeen kohdistettaisiin 15 miljoonan leikkaukset. Viime hallituskaudella kokoomus ja Petteri Orpo peräänkuuluttivat priorisointia. Jos asuminen kallistuukin, ehkä se ei harmita tavallista suomalaista niin paljoa kun on kaljaa. #KalleMikkolainen
Rasismi
Kalle Mikkolainen

En ole rasisti mutta

Hallituksen rasismitiedonanto sisälsi ihan hyviäkin elementtejä. Kokonaisuutena tiedonanto oli kuiteinkin kuin tiedonanto aidasta, joka sisälsi kattavasti tietoa aidan seipäästä. #KalleMikkolainen

LUE LISÄÄ »
kallemikkolainen.fi