Reilu viikko sitten Kokoomus teki välikysymyksen hallituksen kehysriihestä, jossa he syyttivät hallitusta holtittomasta taloudenpidosta ja vaativat sitä pikaisesti palaamaan koronakriisin aikaisten elvytysten jälkeen tiukan talouskurin linjalle. Kokoomus vaati hallitusta toteuttamaan miljardin leikkaukset ja arvosteli kunnille suunnattua tukea.
Joskus käy niin, että politiikassa asiat tapahtuvat nopeasti ja puolue ei aina ehdi valmistautumaan sille yllättäen eteen tulleeseen tilanteeseen. Näin kävi Kokoomukselle tämän välikysymyksen kohdalla. Hallituksesta vastattiin urheilutermein vastapalloon, että hyvä on. Mistä, keneltä ja kuinka paljon Kokoomus nyt sitten tahtoisi leikata, jotta asiasta voidaan keskustella? Tähän ei yllättäen löytynytkään mitään vastausta.
Välikysymyskäsittely eduskunnassa kestää yleensä kaksi päivää. Usein hankalaan tilanteeseen itsensä ajanut puolue onnistuu viimeistään nyt toisena päivänä kasaamaan oman pakkansa. Iltamyöhällä pidetään pari sisäistä kriisipalaveria ja seuraavaan päivään tullaan jo suoristetuilla riveillä ja valmiimmilla vastauksilla. Näin ei käynyt tällä kertaa, sillä Kokoomuksella ei vielä seuraavana päivänäkään ollut ehdotusta, mistä, kuinka paljon ja keneltä nyt sitten heidän mielestään tulisi leikata.
Milloin kokoomus aikoo kertoa, kohdistuvatko heidän leikkaukset esimerkiksi kuntiin ja siten varhaiskasvatukseen, koulutukseen, vanhuksiin tai kenties terveyspalveluihin? Kokoomus teki tämän välikysymyksensä ehkäpä nyt hieman huonoon aikaan, koska eivät varautuneet esittämään, mistä he nyt sitten leikkaisivat. Omilleen heidän tällä asialla ei tarvitse mitään todistella. He uskovat kyllä ihan ilman mitään perustelujakin, että he ovat vastuullisia taloudessa, mutta päätöstään vielä empivä äänestäjä saattaa vielä pohtiakin ja häntä kiinnostaa tietää, lähteekö minun asuinalueeni lähiterveysasema, koulu, päiväkoti vai kenties myydäänkö äitini vanhainkoti Esperi Carelle vai Mehiläiselle.
Petteri Orpo on luvannut, että Kokoomus kyllä tekee tällaisen listan. Minusta saattaisi olla reilua, että puolue kertoisi listansa äänestäjille ennen kuntavaaleja.
Eilen Itäkeskuksen sosialidemokraattien livetilaisuudessa Eero Heinäluoma kertoi, että tällä hetkellä kaikki maat, jotka vain kynnelle kykenevät, elvyttävät omaa talouttaan. Monien maiden elvytystoimet ja sen myötä velanotto onkin ollut massiivisesti Suomen vastaavaa suurempaa. Kaikissa maissa ajatellaan, että leikkausten toteuttamisen aika ei ole vielä, jotta alkavaa talouskasvua ei vaarannettaisi. Tätä mieltä ovat olleet myöskin kaikki Eero Heinäluoman Kokoomuksen meppikollegat ja Petteri Orpon puolueveljet Brysselissä.