Loppujen lopuksi siitä ei ole niin kovin kauan aikaa, kun vielä kaipasimme politiikkaa takaisin politiikkaan. Elimme oikeastaan koko Kekkosen jälkeisen ajan aikaa, jolloin Suomen politiikkaa hallitsivat kolme suurta puoluetta: sdp, keskusta ja kokoomus. Vuorovedoin näistä kaksi olivat hallituksessa tekemässä uudistuksia ja yksi oppositiossa toppuuttelemassa, että ei nyt uudistettaisi aivan kaikkea kerralla ja harkitsemattomasti. Sitten tuli vaalit, joissa ei juuri muuta tapahtunut, kuin kolmikko vaihtoi paikkoja.
Puolueet alkoivat pikkuhiljaa muistuttaa toisiaan niin, että kansalaiset eivät enää niitä juuri edes erottaneet toisistaan. Näin muistan silloin ajatelleeni minäkin. Tietysti silloin ei ollut olemassakaan sosiaalista mediaa, mutta mielestäni poliittinen kilpailu oli muutenkin siistimpää ja varsinkin rehdimpää.
Puolueet eivät tämän päivän tapaan yrittäneet tolkuttomuuksiin saakka, ja joka välissä vähätellä, lytätä ja kampittaa toisiaan, jopa valheellisin väittämin. Tämä ei johtunut mielestäni ainakaan pelkästään siitä, että silloin ei ollut sosiaalista mediaa. Suurin syy olikin ehkäpä siinä, että puolueessa ymmärrettiin, että oli jopa todennäköistä seuraavassa hallituksessa joutua tekemään ihan kaikkien kanssa yhteistyötä. Vaikka poliittisia kiistakysymyksiä on tietysti ollut aina, ajassa ei ollut kovin mielekästä, eikä edes puolueen oman edun mukaista ajautua toisten kanssa mihinkään ylitsepääsemättömiin riitoihin ainakaan turhan päiten.
Tähän saumaan iski Timo Soinin perussuomalaiset. Oli Timo Soinista henkilönä tai hänen ideologioistaan sitten mitä mieltä tahansa, niin kaikki meistä varmasti voimme tunnustaa sen, että hän on aina ollut erittäin taitava populisti. Muistatteko Timo Soinin letkautukset tv:ssä, kun hän nerokkaasti pilkkasi vanhoja puolueita kutsumalla niiden johtajia Tupuksi, Hupuksi ja Lupuksi, joita ei enää erota toisistaan kuin lippalakin väristä? Timo Soini oli aivan oikeassa. Perussuomalaisten jytkyyn 2011 oli toki muitakin syitä kun ainoastaan Timo Soinin letkautukset, mutta vanhojen puolueiden heidän itse itselleen avaama iskun paikka oli syistä yksi merkittävimmistä. Kun jossain oli paikka, Timo Soini sen kyllä näki ja myös käytti.
Tänään toden totta politiikka on palannut politiikkaan. Tänään puolueissa on eroja. Politiikassa ei ole vain oikeistovasemmisto- tai maaseutu-kaupunki-akselit, vaan akseleita ja poliittisia napoja on useita. Sen sijaan suuria puolueita ei ole enää yhtään. On vain joukko keskisuuria ja pieniä puolueita. Keskisuuria puolueita on tilanteesta riippuen neljästä kuuteen.
Varsinkin poliittinen oikeisto on pyrkinyt omalla identiteettipolitiikallaan esittämään, että politiikassa olisi edelleen kaksi napaa. Punavihreät, jossa liikutaan demareiden, vihreiden ja vasureiden välillä ja keskustaoikeistolainen, jossa liikutaan keskustan, kokoomuksen, persujen välillä. Mielestäni nuo kummatkaan eivät ole oikein todellisia poliittisia napoja tai jos ovatkin, ne eivät ole ainakaan kovinkaan suuria.
Minä tunnen henkilökohtaisesti jonkin verran politiikassa vaikuttavia tyyppejä yli puoluerajojen. En tunnista oikeastaan ketään talouskysymyksissä vasemmistolaisesti ajattelevia, jotka olisivat samaan aikaan ympäristökysymyksissä kovinkaan intohimoisesti vihreästi ajattelevia. En tunnista myöskään sen puoleen yhtään vihreitä, jotka ajattelisivat talouskysymyksissä kovinkaan vasemmistolaisittain. Olenkin siksi ihmetellyt, keitä nämä niin kutsutut punavihreät edes ovat?
Jos ajatellaan keskustaoikeistolaista puolta, en tunnista ainoatakaan persua, joka ajattelisi kovinkaan samanmielisesti kokoomuksen kanssa esimerkiksi Euroopan unioniin, maahanmuuttoon tai ympäristötoimiin liittyvissä kysymyksissä. Talouskysymyksissä monikaan persu ei varakkaampien kokoomuslaisten kanssa ole oikeastaan kuin korkeintaan ollut joskus samassa sateessa.
Keskustan asemoitumista en tällä hetkellä hahmota oikein mihinkään lokeroon. Mahtavatkohan he hahmottaa itsekään? Yhtäältä he istuvat demarien, vihreiden ja vasemmistolaisten kanssa samassa hallituksessa. Toisaalta he yrittävät edelleen kertoa meille, kuin hallituksen sisäisen opposition äänenä, että Sipilän hallituksen politiikka oli kyllä parhautta, mutta me tyhmät äänestäjät vain emme ymmärtäneet vanhuspalveluiden leikkausten, koulutusleikkausten, kikyjen ja taksiuudistusten edessä omaa parastamme.
Sitten on vielä nämä täysin absurdit ja olemattomat navat. Poliittiseen keskusteluun on tuotu jo jonkin aikaa asioita sukupuolineutraaleista liikennemerkeistä ja karkkipatukoiden nimistä lähtien. Asioita, joista ei päätetä eduskunnassa eikä yhdessäkään kunnan valtuustossa. Sukupuolineutraliudella ei ollut liikennemerkkiuudistuksen kanssa mitään tekemistä. Asiasta voi lukea halutessasi lisää vaikka tästä linkistä. Toivoisin, että yhä jatkossakin yritykset saisivat ihan itse päättää, millä nimellä he omia tuotteitaan haluavat kutsua. Vaikka kieltämättä esimerkiksi Kälviän kunnan valtuusto keskustelemassa ja äänestämässä jäätelöpatukan nimestä saattaisi olla kyllä aivan huippuviihdettä. Ei. Emme me oikeasti mitään sellaista halua. Mikäli yritykset itse haluavat muuttaa omaa brändiään, heillä tulee olla jatkossakin siihen oikeus, senkin uhalla, että jollekin ei lakupötkö maistu, mikäli siinä ei ole mausteena hitunen rasismia edes nimessä.
Muistan itsekin aikanani liikkuvana äänestäjänä ajatelleeni, että on aivan sama ketä sitä äänestää, sillä sitä samaa ne kaikki siellä kuitenkin vain ajavat. Jotain eroja puolueissa kyllä pitäisi olla.
No nyt on eroja ja vaihtoehtoja. On jopa sellaisiakin vaihtoehtoja, missä ei ole mitään järkeä ja niissä ajetaan asioita, joista ei edes päätetä politiikassa. Yhtäläistä näille uusille vaihtoehdoille on lähinnä se, että ne saavat vain kaikki riitelemään keskenään ja oikeat asiat eivät etene.
Tänään ajattelen, että kannattaa jatkossa varoa, mitä toivoo, sillä se saattaa toteutua.
Tekstiä on muokattu 22.8.2022 klo 8:00. Sen kieliasua on paranneltu, asiaa oleellisesti muuttamatta.
