Tällä viikolla EVA julkisti kyselytutkimuksen, jotka he otsikoivat: Suomalaiset haluavat julkisen velkaantumisen kuriin leikkaamalla menoja, ei korottamalla veroja. Tätä samaa viestiä ovat iltapäivälehdet toistaneet jo kuukausia ja pidempäänkin. Jotkut aloittivat tämän jo nykyisen hallituksen päivästä numero 1 saakka.
Jos joku viitsii mennä otsikkoa pidemmälle ja ihan oikeasti lukea EVA:n tutkimuksen, menee hyvä tarina pilalle. Siitä käy nimittäin ilmi, että kansan enemmistö nimenomaan ei tahdo leikkauksia. Ei ainakaan sosiaaliturvaan, terveydenhuoltoon, puolustusvoimiin, opintotukeen, asumistukeen, varhaiskasvatukseen, poliisin ja rajavartiolaitokseen rahoitukseen, eikä peruskouluun ja toisen asteen opetukseen.
Sen sijaan kyselytutkimuksen mukaan kansa tahtoo leikattavan puoluetuesta, ”turhista virkamiehistä”, ministerien avustajista ja Yleisradiosta. Muistatteko, miten Sipilän hallituksen aikaan ministeri Anne Berneriä oikein ihailtiin mediassa, kun hän hoiti ministerin hommansa ihan siinä yritysjohtajuuden ohella tuosta noin vaan ilman yhtään avustajaa? No sehän meni hyvin sitten?
EVA:n kyselyn tuloksen olisi voinut aivan hyvin otsikoida siten, että kansa haluaa leikata menoja, mutta ei ymmärrä menojen mittakaavasta. Säästöjä halutaan, mutta eniten aivan marginaalisista asioista, kuten puoluetuesta ja vähiten sieltä, missä liikkuvat todella suuret rahat, kuten terveydenhuollosta, sosiaaliturvasta, puolustusmenoista ja koulutuksesta. Mikäli valtiontaloutta oikeasti aiottaisiin tasapainottaa vain leikkauksin, se tarkoittaisi väistämättä leikkauksia meille kaikille välttämättömiin ja tärkeisiin asioihin. Siinä ei silloin riittäisi, että Yleisradion toimintaa vähän leikattaisiin tai vaikka koko pulju lakkautettaisiin tykkänään.
Tulevista vaaleista ollaan ihan tekemällä tekemässä velkavaaleja, jossa kaikilta puolueilta tunnutaan vaadittavan leikkauslistoja. Valtion tulovirroista kukaan ei tunnu olevan kiinnostunut lainkaan kuten ei myöskään talouden positiivisista uutisista. Tuntuu, että se nyt vaan ei mitenkään istu tarinaan, sillä Sanna Marinin (sd.) vasemmistohallituksenhan piti viedä maa konkurssiin ja mukanaan mutakuoppaan. Mitä on oikeasti käynyt? Kriiseistä huolimatta Suomen työllisyys on ennätyksellisen korkealla tasolla, Suomessa on nyt 100 000 työllistä enemmän kuin hallituskauden alussa ja Suomi on kokoaikatyöllisten määrässä Pohjoismaiden ykkönen. Velkaa Suomi on toki joutunut ottamaan, kuten lähes kaikki maat maailmassa, mutta sitäkin Suomi on joutunut koronakriisissä ottamaan yhtenä vähiten Euroopassa. Velkavaaleja kuitenkin haetaan nyt kuin käärmettä pyssyyn. Ehkä tuleviin television vaalipaneelien taustalle kaivetaan jostain kauppakamarin naftaliinista vielä vuoden 2015 vaalien velkakellokin.
Mikäli suurimmat leikkaukset pöytään lupaava olisi vaalien voittaja, kuka olisi häviäjä? Suurin häviäjä ei olisi yksikään puolue, ei asuntosijoitusyhtiö Kojamo tai sen enempää jotkut ammattiyhdistysliikkeen mystiset pamput, vaan ihan me tavallinen Suomen kansa. Mukaan lukien myös he, jotka kannattavat leikkauksia ilmeisesti ymmärtämättä itsekään mistä pitäisi leikata ja erityisesti, mitä leikkaukset oikeasti merkitsisivät.
Itseasiassa, mikäli en tietäisi sen olevan vähäosaisimmille ja meille kaikille muillekin niin vahingollista, kuin se olisi, sanoisin, että voitaisiin kokeilla. Joku pieni osa minusta toivoo, että tälle ”leikkauksia tahtovalle” kansalle tulisi kerran antaa, mitä se tahtoo. Kaikki turha punaviher-hempeily pois ja kunnon porvarihallitus peliin. Ei mitään näpertelyä ja asioiden puoliväliin jättämistä vaan pöytään sellaiset leikkaukset ja superkikyt, että ei ole ennen nähty. Sen jälkeen voisimme aidosti vertailla, maistuisiko tämä nykyinen pohjoismainen malli sittenkin paremmin.
Jos joku vielä ajattelee, että tuohan on taas tuollaista äärimmäistä puhetta, koska kyllä vähän pitää kuitenkin leikata. Pakko tuottaa ehkä pettymys. Meillä on juuri nyt vallassa hallitus, joka ei vedä sen enempää äärioikealle kuin vasemmallekaan, vaan hakee kompromisseja lähes kaikessa. Joskus asian arvon kuitenkin ymmärtää vasta jälkikäteen kun sen on menettänyt.
Velalla pelottelusta huolimatta suomalaisten suuri enemmistö ei kannata leikkauksia. Puoluekannatuskyselyiden mukaan nykyisen hallituspohjan puolueita kannattavat edelleen historiallisesti yli 50 prosenttia suomalaisista. Vertailun vuoksi esimerkiksi Juha Sipilän erittäin kovia leikkauksia toteuttaneen hallituspohjan kannatus vastaavalla ajan hetkellä oli enää rapiat 30 prosenttia.
Kansa kyllä Suomessa monesti saa mitä tilaa, mutta eriasia on, ymmärtääköhän se aina ihan varmasti, mitä se on tilaamassa? Kokoomus on kuitenkin kannatuskyselyiden ykkönen, joten leikkaukset pohjoismaiseen mallin alas ajamiseksi ja edellä mainittu porvarihallitus ovat aivan mahdollisia. Velalla pelottelijat ovat ennustaneet, että pian IMF tulee ja laittaa talousvaikeuksiin vajonneen Suomen talouden kuntoon. Itse ennustan, että seuraavassa kriisissä tai ihan vaan markkinatalouden lainalaisuuksiin kuuluvassa taloudellisessa taantumassa Suomen velkaantumisaste on edelleen EU-maiden keskitason alapuolella. Ennustan myös, että työttömyys- ja sosiaaliturvan leikkausten puolesta äänestäneiden ensimmäinen huolenaihe ei tule silloin olemaan valtion velan suhde bruttokansan tuotteeseen, vaan ihan se oma toimeentulo. Silloin saattaakin olla oikeistolainen identiteetti se ainoa asia, mihin tukeutua.
