Kun uudehko liberaalipuolue alkoi syksyllä nousta kansan tietoisuuteen hästäg leikattavaalöytyy kampanjoinnillaan, tervehdin sitä ilolla. Valtion budjettikirjassa on aivan varmasti myös toisarvoisia asioita, joista löytyy leikattavaa. En pidä lainkaan pahana asiana sitä, että joku jaksaa sitä tutkia ja myös osoittaa ja kyseenalaistaa joidenkin verovaroilla kustannettavien asioiden tarpeellisuutta. Tällaista toimintaa saisi olla lisääkin, sillä se pitää päättäjämme hereillä. Itseasiassa toivoisin, että liberaalipuolue saisi nostettua eduskuntaan yhden kansanedustajan. Realiteetithan tälle liberaalille eduskunnassa tulisivat vastaan välittömästi, mutta ei hän silti siellä hyödytön olisi. Kyllä valtion budjettikirjasta löytyy aivan varmasti sen verran karsittavaa, että hän hintansa haukkuisi.
En oikein mitenkään voi välttyä ajatukselta, että kun liberaalipuolueen asia sai hiukan julkisuutta, heiltä lähti niin sanotusti mopo käsistä leikkauslistansa kanssa. Heidän suurimmat leikkaukset kohdistuisivat erilaisiin yritys-, maatalous-, alue- ja järjestötukiin. Esimerkiksi ministeriön alaisuudessa toimivan innovaatiorahoituskeskus Business Finlandin puolue lakkauttaisi kokonaan. Harrastuksia ei heidän mielestään saisi tukea lainkaan verovaroista.
Kaikkien pienpuolueiden tapaan liberaalit leikkaisivat tietysti puoluetukea. Me hieman vanhemmat ehkä muistamme, miten puoluetuista vaahtosi aikanaan jo Veikko Vennamokin ja sittemmin perussuomalaisten Timo Soini. Kunnes tuli jytky ja nosti perussuomalaiset suurten puolueiden ja samalla eniten puoluetukea saavien puolueiden joukkoon. Sittemmin perussuomalaisten vaatimukset puoluetukien lakkauttamisesta ovatkin kuuluneet huomattavasti hiljaisemmalla äänenpainolla. Ainakaan minun korviini niitä ei enää juuri ole kantautunut. Tällä hetkellä viime vaalien kakkonen perussuomalaiset saavat puoluetukea puolueista toiseksi eniten. Lähes saman summan kuin viime vaalien ykköseksi tullut sdp.
Olen seurannut Twitterissä keskusteluja, jossa esitetään, että valtion tulisi priorisoida ja hoitaa verovaroista vain ehdottoman välttämätön ja tärkeä, mutta karsia kaikki muu ja vähemmän tärkeä. Kysyin kenen sitten tulisi olla se taho, jonka tulisi saada määrittää, mikä on tärkeää? En ole saanut tähän vastausta. Olen saanut toki vastauksia, että koulutus on tärkeää, samoin terveydenhoito, maanpuolustus, hallinto ja oikeuslaitos, pelastuslaitos, rajavartio, tulli ja poliisi, vesi, infra ja liikenne jne. Siispä esitin jatkokysymyksen: Entäpä varhaiskasvatus, vanhus- ja vammaispalvelut, nuorisotyö, liikunta ja kulttuuri? Jos oopperaa ei saisi tukea, niin saisiko tai pitäisikö sitten ylipäätään mitään kulttuuria tukea? Jos mäkihyppyä ei, pitäisikö mitään urheilua tukea? Pitäisikö ainoastaan huippu-urheilua tukea, mutta lasten ja nuorten liikuntaa ei, vai olisiko asia kenties juuri päinvastoin?
Väistämättä palataankin alkuperäiseen kysymykseeni. Kuka tai mikä tulisi olla se taho, jonka tulisi määrittää, mikä on tärkeätä? Kenellä tulisi olla se valta ja voima määritellä hyvinvointivaltio uudelleen? En itsekään tiedä tähän vastausta, mutta sen tiedän varmasti, että itse en ainakaan haluaisi sen tahon olevan uusi liberaalipuolue tai kokoomuksen mainostoimisto.
Olisiko sellainen maailma hyvä, missä mitään tulonsiirtoja ei tarvittaisi, eikä ketään tarvitsisi koskaan tukea valtion verovaroista? Tietysti olisi. Mikäpäs sen hienompaa. Todellinen maailma vaan ei valitettavasti toimi niin.
Totta kai on niin, että valtio rahoittaa myös asioita, joita sinä tai minä emme ainakaan jokaisessa elämän kaaremme vaiheessa tarvitse. Vaikka mitenkä päin kauniiksi koittaisi katsoa, esimerkiksi lapsilisät ovat tulonsiirto lapsettomilta lapsiperheille. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö lapsilisistä olisi myös lapsettomille hyötyä. Ainakin he, tai vähintään heidän vanhempansa ovat aikanaan saaneet sitä joskus itse.
On varmasti ihan totta, että esimerkiksi lapsilisiä ei varmasti kaikkein varakkaimmat tarvitsisi. Minusta on silti hyvä ja myös oikein, että yhteiskunta tarjoaa tukea ja hyötyjä ihan kaikille. Myös kaikkein varakkaimmille. Me voimme kutsua sitä vaikka yhteiskunnan suojelurahaksi. Harva ehkä tiedostaa, että yksi eniten keski- ja hyvätuloisia hyödyttävä tuki on ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha. Kaikkein pienituloisimmat eivät sitä juuri saa, tai jos saavatkin se ei heidän tuloillaan juurikaan tee eroa Kelan peruspäivärahoista. Keski- ja hyvätuloiset saavat ja heillä on pelissä eniten menetettävääkin. Jouduttuaan työttömäksi, heillä on usein suuremmat asuntolainat.
Vasemmistolaisesti ajattelevat ystäväni. Älkää hyvät ihmiset vaatiko hyvätuloisilta yhteiskunnan tarjoamia etuja alas. Jos keski- ja hyvätuloisten saamia etuuksia aletaan karsimaan, saatetaan koko hyvinvointiyhteiskuntamme pohja menettää tai vähintään sen mielekkyyttä aletaan kyseenalaistamaan. Keskituloisia on nimittäin paljon ja jos he alkavat kyseenalaistamaan verovaroin ylläpidetyn yhteiskunnan mielekkyyden, siitä ei hyvä seuraa. Heidän äänensä kuuluu kauas. He myös pitkälti maksavat tämän koko homman.
Jakolinja politiikassa kulkee tällä hetkellä siinä, että toinen puoli haluaisi mahdollisimman pientä verotusta ja toinen säilyttää ja kehittää nykyistä pohjoismaista mallia. Niin kauan kun kukaan ei keksi keinoa, miten verot saataisiin valtion maksettavaksi, voidaan ehkä jopa sanoa, että minä rakastan veroja. Minulle on selvää, että meidän yhteinen, mutta samalla myös omakin menestykseni on pitkälti hyvin voivan yhteiskunnan, julkisin verovaroin rahoitetun laadukkaan koulutuksen ja hyvinvointipalveluiden mahdollistamien asioiden ansiota.
Sulje silmäsi ihan pieneksi hetkeksi. Mieti, jos saisit nyt valita, mikä olisi se maa, jossa haluaisit syntyä? Minulle se maa on Suomi ja se maa ei ole menossa kohti tuhoaan, vaikka joku jatkuvasti osoittaa sinulle valtion velkakäppyrää tai OECD –maiden kokonaisveroastetta.
