En ole rasisti mutta

Politiikka on arvovalintoja. Oluen veroa aiotaan laskea 25 miljoonalla. Veronmaksajien keskusliiton mukaan verotason alennus laskisi 33 senttilitran, 4.5 prosenttisen kaljapurkin hintaa 3 sentillä. Asumistukeen kohdistettaisiin 15 miljoonan leikkaukset. Viime hallituskaudella kokoomus ja Petteri Orpo peräänkuuluttivat priorisointia. Jos asuminen kallistuukin, ehkä se ei harmita tavallista suomalaista niin paljoa kun on kaljaa. #KalleMikkolainen

En ole rasisti mutta

Koskaan aikaisemmin Suomen poliittisessa historiassa Suomen hallitus ei ole antanut kansalaisilleen rasismista tiedonantoa. Onko meillä nyt siis historian kaikkein aikojen parhaiten ihmisarvoa ja tasa-arvoa puolustava hallitus uskonnosta, ihonväristä, alkuperästä tai seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta? No ei tietenkään ole.

Kysymys hallituksen sisällä ja ympärillä vellovissa ongelmissa on paljon muustakin, kun perussuomaisten puolueen rasistisista mielipiteistä toisten hallituksessa istuvien puolueiden hiljaisella hyväksynnällä. Itseasiassa luulen, että olisi helpompaa työntää neliön muotoinen palikka pyöreään reikään, kun saada aikaan toimiva hallitusyhteistyö seuraavista elementeistä:

  • Uusliberalismi ja kansainvälisyys
  • Maahanmuutto- ja EU-vastaisuus sekä yksikielisyyden edistäminen
  • Kristillisyys ja konservatiivisuus
  • Liberaalisuus ja kaksikielisyyden edistäminen

Ratkaisuksi Suomen hallitus päätti viime viikolla antaa rasismitiedonannon, jossa ainoana konkreettisena toimenpiteenä oli, että hallitus aikoo kriminalisoida holokaustin kieltämisen. Lisäksi natsi- ja kommunistisymbolien kieltämistä selvitetään.

Holokaustin kieltämisen kriminalisointi on varmasti ihan hyvä asia. Tässä asiassa ei olla kuin vähän myöhässä. Noin 80 vuotta. Ainakaan minun käsitykseni mukaan holokaustin kieltämäinen ja juutalaisvainot eivät ole tämän päivän Suomessa suuri ongelma tai rasismia ylläpitävä kärkiteema. Ei siitäkään huolimatta, että mm. Jussi Halla-aho on vuosia sitten omassa Scripta-blogissaan kutsunut holokaustia käsittelevää historian tutkimusta ja puheita holohölinäksi. Hallituksen rasismitiedonanto sisälsi siis ihan hyviäkin elementtejä. Kokonaisuutena tiedonanto oli kuiteinkin kuin tiedonanto aidasta, joka sisälsi kattavasti tietoa aidan seipäästä.

Koko kesän vellonut rasismikeskustelu ei ainakaan minun käsitykseni mukaan koskenut lainkaan natsien keskitysleirejä tai kommunismia. Se on koskenut sitä, että meidän hallituksemme ja maan korkein johto koostuvat tällä hetkellä ihmisistä, jotka ovat kunnostautuneet, eivät vain vuosia sitten, vaan aivan viime vuosiin saakka rasistisilla mielipiteillään ja nettikirjoituksillaan. Koko kesän he ovat perussuomalaisten puheenjohtajansa Riikka Purran suulla vuoroin pyydelleet nettikirjoituksiaan anteeksi ja saman tien kiiruhtaneet kertomaan, että mitään anteeksi pyydettävää ei ole. Välillä perussuomalaisten taholta on saivarreltu siitäkin, onko Riikka Purra itse sosiaalisessa mediassa kutsunut maahanmuuttajia Turkkilaisapinaksi vai -apinoiksi monikkomuodossa.

Natsi- ja kommunismitunnusten kieltämistä minulla ei ole myöskään asiana henkilökohtaisesti mitään vastaan. Natsisymbolien käyttäminen on jo kauan ollut kiellettyä monissa länsimaissa. Saksassa koko äärioikeisto natsisymbolien lisäksi, myös sen aatteineen otetaan vakavasti. Toisin kuin meillä Suomessa. Valitettavasti.

Minusta sen pohtiminen kumpi ideologia, natsisaksan kansallissosialismi vai Neuvostoliiton kommunismi oli toistaan pahempi, on lähes yhtä kiinnostavaa kuin tutkia helsinkiläisen merenrannan valkohanhen paskaa. Se on toisesta päästä musta ja toisesta valkoinen ja lähes yhtä mielenkiintoinen.

Mikäli aidosti näitä asioita haluttaisiin verrata ei-poliittisesti, pitäisi ottaa huomioon se, että natsisaksa ja sen symbolit liittyvät nimenomaan vain ja ainoastaan Adolf Hitlerin ajan natsisaksaan. Kommunismi sinänsä on paljon laajempi käsite. Kun puhutaan kommunismin tunnusten kieltämisestä, pitäisi ehkäpä puhua Neuvostoliiton kommunistisien tunnuksien kieltämisestä. Vai ovatko tätä vaativat edelleenkin niin suomettuneita, että sitä ei osata sanoa ääneen?

Tunnusten käyttämisen kieltämisellä lailla näen kuitenkin hiukan näpertelynä, ellei  myös sen takana olevia aatteita oteta vakavasti. Sen verran olen näissä poliittisissa ympyröissä ollut, että olen huomannut miten kekseliäitä ja luovia ääriajattelijat ovat. Mikäli hakaristi tai sirppi ja vasara kiellettäisiin, ei varmasti kestäisi kovinkaan kauaa, kun nämä omasta mielestään luovat nerot käyttäisivät luovuuttaan siihen, että lipuissa liehuisi paljon kiellettyä symbolia muistuttavia, mutta kuitenkin kiellot ja asetukset näppärästi väistävä versioita. Heidän kohdallaan olen pohtinut sitäkin, mitä maailma onkaan menettänyt näissä luovissa neroissa. Millainen tämä maailma olisi, jos nämä tunnuksia ja niiden eri versioita, värejä ynnä muita pesukarhukravatteja ja Mustanaamio-kerhon tasoisia koodeja käyttävät ihmiset käyttäisivät sinänsä aivan luovaa nerouttaan johonkin hyödylliseen.

Kautta historian maailmassa on tehty hirveyksiä eri aatteiden ja ismien nimissä. Käsittääkseni tässä maailmassa on tapettu ihmisiä kaikkien ismien, niin kapitalismin, kommunismin kun kansallissosialisminkin nimissä, joiden mikään hirmuteko ei tee toinen toistaan parempia, vaikka jonkun hirmuteon nimissä olisi tapettu vähemmän miljoonia ihmisiä, kun jonkun toisen. Mieleeni ei tule oikeastaan kuin nudismi ainoana isminä maailmassa, jonka nimissä kukaan ei ole ainakaan minun tietääkseni tähän päivään mennessä keksinyt vielä tappaa ihmisiä. Sen haitta onkin ollut lähinnä esteettinen. Riippuen siitä mistä se roikkuu, jos näin leikkisästi sallitaan asia ilmaista.

Ismien ulkopuolella uskonto taitaa olla myös ideologia, jonka nimissä on tässä maailmassa tapettu ja sorrettu kaikkein eniten ihmisiä. Ei meidän oman valtauskontomme, kristinuskokaan ole ristiretkineen puhdas. Suljettujen uskonyhteisöjen suojissa on tehty mitä iljettävämpiä pedofiilitekoja. Se ei mielestäni silti tarkoita sitä, että ristiä tulisi alkaa symbolina kieltämään. Risti kuvaa kristinuskon pohjana olevaa Jeesuksen sovitustyötä. Elementtinä se on entisaikojen yksi historian julmimmista teloitusvälineistä, missä siihen naulittu ihminen kokee tukehtumiskuoleman.

Hallitus käytti rasismitiedonantoonsa viikkoja ja A-studiossa perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan, Jani Mäkelän mukaan noin sataa asiantuntijaa. Hyvä sinänsä, että asiassa tehtiin huolellista työtä.

Olisivat käyneet kysymässä neuvoa Suomen jalkapallomaajoukkueelta. Miehiltä tai naisilta. He eivät tarvinneet lainkaan mitään julkilausumia, ei ainoatakaan tiedonantoa tai nollatoleranssia. Suomen historiallinen EM-turnaukseen päässyt jalkapallojoukkue koostui nimistä kuten Hradecky, Ivanov, Pohjanpalo, Kamara, O’Shaughnessy, Taylor, Sparv. Joukkue on ollut jo pitkään monikulttuurinen kuin mikä. He totesivat, että emme me pärjää sisäänpäin sulkeutuneilla ankeuttajilla. Me tarvitaan tässä joukkueessa aivan kaikkia. Naisten jalkapallojoukkue Helmarit totesi omassa kampanjassaan, että rasismi on rumaa. He ovatkin olleet arvoturnauksessa jo kauan ennen miehiä.

Joka kerta kun keskustelija aloittaa lauseen en ole rasisti, mutta… poistan itseltäni henkisen varmistimen. Minulle tasa-arvo ja jakamaton ihmisarvo ei ole mikään neuvoteltavissa oleva asia. Se ei ole vastakkainasettelua, sillä en oikein edes ymmärrä, miten minun pitäisi tulla asiassa vastaan. Pitäisikö minun jotenkin vähän v***lla maahanmuuttajille, tai pikkasen pilkata seksuaalivähemmistöjä?

Jos ihmisarvon ja tasa-arvon puolustaminen ja kunnioittaminen olisi vastakkainasettelua tai peräti kommunismia, niin eipä tässä sitten varmaan muu auttaisi kun mennä punalipun alle laulamaan käsi sydämellä ”internationaalia”.

Jaa somessa

Sinua saattaa kiinnostaa myös:

Politiikka on arvovalintoja. Oluen veroa aiotaan laskea 25 miljoonalla. Veronmaksajien keskusliiton mukaan verotason alennus laskisi 33 senttilitran, 4.5 prosenttisen kaljapurkin hintaa 3 sentillä. Asumistukeen kohdistettaisiin 15 miljoonan leikkaukset. Viime hallituskaudella kokoomus ja Petteri Orpo peräänkuuluttivat priorisointia. Jos asuminen kallistuukin, ehkä se ei harmita tavallista suomalaista niin paljoa kun on kaljaa. #KalleMikkolainen
Työehtosopimukset
Kalle Mikkolainen

Ehjää särkemässä

Sen minä olen tässä kuitenkin oppinut, että mikä kerran on rikki särjetty, sitä ei koskaan täysin ennalleen saada. #KalleMikkolainen

LUE LISÄÄ »
Politiikka on arvovalintoja. Oluen veroa aiotaan laskea 25 miljoonalla. Veronmaksajien keskusliiton mukaan verotason alennus laskisi 33 senttilitran, 4.5 prosenttisen kaljapurkin hintaa 3 sentillä. Asumistukeen kohdistettaisiin 15 miljoonan leikkaukset. Viime hallituskaudella kokoomus ja Petteri Orpo peräänkuuluttivat priorisointia. Jos asuminen kallistuukin, ehkä se ei harmita tavallista suomalaista niin paljoa kun on kaljaa. #KalleMikkolainen
Arvovalinta
Kalle Mikkolainen

Olispa kaljaa

Työttömyys
Kalle Mikkolainen

Alokas Virtasen pyynnöstä

Kollektiiviset rangaistukset eivät toimi yhteiskunnallisissa kysymyksissä. Ne eivät ohjaa yksilöä toimimaan oikein tai työllistymään. #KalleMikkolainen

LUE LISÄÄ »
kallemikkolainen.fi