Suomi on viidettä (5) kertaa peräkkäin maailman onnellisin kansa uutisoi YLE. Ei viisveisata siitä, sillä kaikki viisi pohjoismaata löytyvät kärkikymmeniköstä. Taas. Niin ne olivat siellä viimeksikin ja sitä edellisellä kerralla. Vaikka kyselytutkimus ei tietenkään kerro kaikkea maiden hyvinvoinnista ja on totta, että varsinkin eri maita vertaillessa hyvinvointi on hyvin suhteellista. On varmasti syynsä, miksi kaikki viisi pohjoismaata löytyvät aina kaikkien tämän kaltaisten kyselyiden kärjestä.
Suomen ja muiden pohjoismaiden vahvuuksina pidetään erityisesti ihmisten keskinäistä luottamusta sekä luottamusta yhteiskunnan instituutioihin. Luottamuksen merkitys korostuu erityisesti kriisien ja epävakauden aikana. Raportissa todettiin, ettei luottamus ja onnellisuuden kokemus ole Pohjoismaissa syntynyt itsestään, vaan se on seurausta historiallisista päätöksistä.
Harva tietää sitä, että Suomi on ainoa maa maailmassa, joka on kyennyt vähentämään asunnottomuutta. Asiasta voit halutessasi lukea lisää tästä linkistä. Uskon, että ihan kaikki eivät kyllä tiedä edes sitä, että Suomessa ylipäätään vielä on asunnottomuutta, mutta kyllä sitäkin edelleen on. Tuhansia ihmisiä. Onneksi Suomesta puuttuvat lähes kokonaan muualta maailmalta tutut taivasalla, metroasemilla ja jopa viemäreissä elävät kodittomat. Vaikka myös Suomen yömajoissakin riittää edelleen asiakkaita, ylivoimainen suuri osa Suomen tuhansista asunnottomista elää sukulaisten ja kavereiden nurkissa.
Viime kesän kynnyksellä, kesäkuun alussa 2021 oman kuntavaalikampanjani aikana kiersin melkein kaikki Helsingin ostarit. Se oli avartava kokemus. Helsinkiläinen lähiöostari näyttäytyy nimittäin hyvin erilaiselta, kun sinne menee pihalle kävelemään arkipäivänä päiväsaikaan sen sijaan, että sinne menee töiden jälkeen autolla suoraan parkkihalliin, tekee ostokset ja palaa hissillä autolle ja ajaa kotiin.
Joku tuli siihen ostarin torille krapulapäissään huutelemaan, että ”mamut” vie meidän rahat ja tekevät rikoksia. Kaikki tuet alas! perkele! Kysyin, että eikö siinä kävisi niin, että ne tuet poistettaisiin sitten sinultakin? Tätä huutelija ei tietenkään ymmärtänyt, sillä hänelle oli kerrottu, että jos maahanmuuttajia ei olisi, niin sitten kyllä suomalaisille riittäisi rahaa yllin kyllin. Ne vievät meidän Kelan rahat! Huokaisin syvään. Mietin hetken, että onko tässä minun hommassani mitään järkeä? Minulle nimittäin ei olisi mitään sitä vastaan, että tältä tyypiltä laskettaisiin tuet alas tai vaikka poistettaisiin kokonaan. Kukapa tietää, vaikka hän siitä hieman reipastuisi. Poistin ajatuksen mielestäni, sillä tiedän, että suomalaisen yhteiskunnan tukea tarvitsevia ihmisiä on edelleen ylivoimainen suuri osa heitä, jotka eivät huutele toreilla krapulapäissään, vaan yrittävät ja sinnittelevät. He ovat ehkä menettänet työnsä koronan vuoksi, jonkun sairauden vuoksi tai elämä on jostain muusta syystä ja elämänkaaren kohdasta riippuen heitä kolhaissut, joko tilapäisesti tai pidempikestoisesti. Ne tuet poistuisivat sitten heiltäkin, joten menen jatkossakin sinne torille ja kannatan sitä, että Suomessa on hyvä olla turvaverkoja.
Koronapandemian aikana moni joutui ehkä elämänsä ensimmäistä kertaa työttömäksi tai lomautetuksi. Olisi voinut kuvitella, että tämä aika olisi herättänyt meitä ajattelemaan siihen, että vahvat yhteiskunnan rakenteet, turvaverkot ja jopa ne mahdollistavat kirotut verotkin ovat kuitenkin ihan hyvä juttu, sillä myös minä, aina omillani toimeen tullut saatan niitä joskus tarvita. Näin ei valitettavasti käynyt. Eipä tarvinnut, kun hieman koronapandemian hieman hellittää, niin palasivat myös puheet turvaverkkojen purkamisesta ja työttömyysturvan heikennyksistä. Ne palautuivat osin jopa koventuneina.
Sinulle on ehkä kerrottu Suomen sosiaaliturvan kustannusten olevan niin hirmuisia, että luvut ovat suorastaan pysäyttävät. Kokoomuksen äänenkannattaja Verkkouutiset uutisoi esimerkiksi syksyllä 2021, että Kelan etuuksia sai vuonna 2020 jopa 80 prosenttia kansasta. Jutun tarkoitus oli kertoa, että Suomesta on tullut tulonsiirtojen maa, jossa kaikki rahoitetaan velaksi. Prosenttilukua hätäisimmät tulkitsivat jopa siten, että 80 prosenttia suomalaisista eläisi tulonsiirtojen varassa, vaikka edes verkkouutisten juttu ehkä antoikin näin ymmärtää, ei sellaista väittänyt. Selvää kuitenkin on, että juttua levitettiin kokoomusvaikuttajien toimesta sosiaalisessa mediassa nimenomaan tässä tarkoituksessa.
Juttu ei kertonut sitä, että suurin osa Kelan menoista ja etuisuuksista on eläkkeitä, jotka useimmista muista maista poiketen lasketaan Suomessa sosiaaliturvaan kuuluviksi. Menoista iso osa on myös Kelan lääkekorvauksia ja lapsilisiä. Tiesitkö sitä, että joka kerta kun ostat apteekista lääkärin määräämän lääkkeen, se laskustasi vähennetty Kelakorvaus, jota et maksa, on tulonsiirto? Jos tilasto jonain vuonna kertoisi, että Kelan tulonsiirtoja sai 100 % Suomen kansasta, olisin iloinen, sillä sehän kertoisi meille konkreettisesti vain sen, että me kaikki hyödymme suomalaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta.
Suomalainen hyvinvointi ei ole minulle itsestäänselvyys. Se säilyy ainoastaan sillä, että osaamme paitsi arvostaa sitä, sitä pitää pyrkiä jatkossakin kehittämään ja tarvittaessa myös suojelemaan. Uhka suomalaisen hyvinvointijärjestelmän purkamisvaatimuksista ei valitettavasti ole poistunut mihinkään.
Heille, jotka kertovat, että maailman onnellisin kansa -tutkimus on täyttä humpuukia, joka ei voi pitää paikkaansa, sillä meillä on asiat niin ja niin huonosti, sanon, että huomenna sunnuntaina on kevätpäiväntasaus ja päivä on taas yötä pidempi. Jos saisin nyt valita, mikä olisi se maa, jossa haluaisin syntyä, minulle se maa on Suomi ja se maa ei ole menossa kohti tuhoaan, vaikka joku jatkuvasti osoittaa minulle OECD –maiden kokonaisveroastetta.