Varsinkin kokoomus on monien edustajiensa suulla esittänyt, että työehtosopimusten yleissitovuus tulisi purkaa. Tässä on selvästi kokoomuksen sisälläkin eri edustajilla hieman eri koulukuntia, mutta varmastikin voimme hyvin todeta, että kokoomus ei puolueena yleisesti ole mitenkään ainakaan työehtosopimusten yleissitovuuden niitä vankimpia puolestapuhujia. Kovimmat puheet kokoomuksessa ennemminkin ehkä tahtoisivat, että Hakaniemen ammattiyhdistysten linnakkeet suljettaisiin ja asia varmistettaisiin kakkosnelosilla ja kuuden tuuman nauloilla oviin. Toivoisin kuitenkin ammattiliittojen alasajovaatimuksia esittävien esittävän tälle jotakin muita perusteluja kuin että ammattiyhdistysliikkeistä olisi työntekijälle itselleen haittaa.
Eräs yrittäjätuttavani kertoi, että hän pyysi työntekijäänsä jäämään 15 minuuttia pidempään, niin heti tämä työntekijä oli kuulemma uhannut soittaa liittoon. Tälle yrittäjälle neuvoin, että sano seuraavalla kerralla, että asia selvä. Soitetaanpa yhdessä sinne liittoon nyt heti. Ammattiliitot nimittäin neuvovat myöskin yrittäjiä ja työnantajia ja oikein mielellään neuvovatkin. Tässä nimenomaisessa tapauksessa luulenpa, että ammattiliiton neuvo olisi ollut osapuolille ottaa rauhallisesti kupilliset kahvia ja koittaa sopia asia paikallisesti.
Ikäviä ihmisiä valitettavasti on maailmassa aina, mutta eivät he ammattiliiton yksittäisinä jäseninä tai edes niiden valittuina luottamusmiehinä milloinkaan edusta koko ammattiliittoa. Niin kuin yksi huono työnantaja ei myöskään edusta kaikkia työnantajia. Tällaisessa ajattelussa on mielestäni hieman samaa kun siinä, että kun Päivi Räsänen yksittäisenä ev.lut. kirkon jäsenenä sanoo vähemmistöistä jotain tyhmää, niin saman tien tuhat ihmistä eroaa kirkosta.
Minulla on ollut onni ja etuoikeus saada aina työskennellä yrityksissä, jotka eivät ole millään tavoin polkeneet minun työehtojani. Joskus on pyydetty venymään ja silloin on venytty. Asia on minulle myöskin aina kompensoitu. Valitettavasti tiedän, että aina ja kaikkialla näin ei ole. Sen olen tässä varsin pitkän työurani varrella huomannut kumminkin, että ammattiliitot eivät kiusaa reiluja työnantajia.
Kyseessä on symbioosi. Työntekijät tarvitsevat yrityksiä ja päinvastoin. Ehkäpä ainoastaan jollain formulakuskeilla ja nhl-tähdillä on itsellään niin vahva oma henkilökohtainen neuvotteluasema omiin palkkoihinsa ja työehtoihinsa ja ne eivät liittoja tarvitse. Harva ehkä tiedostaa, että heilläkin kuitenkin on omat kuljettaja- ja pelaajayhdistyksensä, eli ammattiliitot ja erittäin vahvat liitot ovatkin. Nämä yhdistykset ovat parantaneet lajien turvallisuutta, rakentaneet eläkeohjelmia ja puolustaneet jäsentensä eli kuljettajien ja pelaajien etuja. Heillekään nämä asiat eivät ole tulleet annettuina, vaan esimerkiksi nhl-pelaajat ovat usein myös joutuneet lakkoilemaan näiden tavoitteidensa saavuttamiseksi. En kyllä muista ikinä, että esimerkiksi Teemu Selännettä olisi yleisesti moitittu siitä, että hän lakkoillessaan esimerkiksi nhl:n palkkakattoa vastaan olisi ollut tuhoamassa koko alansa ja kaikkien pelaajien työllisyyttä.
Valitettavasti on totta, että työntekijöiden järjestäytymisaste on laskenut ja hassua kyllä juuri ensiksi sieltä tuotannollisesta työstä alkaen, missä työntekijän oma henkilökohtainen neuvotteluasema on kaikkein heikoin. Mistä tämä johtuu, en itsekkään tiedä vastausta. Mikäli jäsenmäärä laskee tarpeeksi alas, se ei mitenkään paranna myöskään kaltaiseni asiantuntijatyössä työskentelevän asemaa, jolla neuvotteluasema on tuotannollista työtä hieman parempi.
Mikäli ammattiliittoja ei olisi, ennemminkin kysyisin, mitä tulisi tilalle? Alkaisimmeko me kenties seuraavaksi omien palkkojemme lisäksi neuvottelemaan henkilökohtaisesti myös omien kesälomiemme pituuksista, lomarahoistamme, sairausajan palkoista, sairaan lapsen hoitamisen palkallisista vapaista? Äitiys- ja isyysvapaistamme? Näitä nimittäin ei ole turvattu missään laissa vaan ammattiyhdistysliike on neuvotellut ne tähän saakka puolestamme tykkäsimmepä sellaisista meidän omaa etuamme puolustavista järjestöistä, mitä ammattiliitot ovat tai emme. Jos ammattiyhdistyksiä ei olisi, olisimmeko valmiit neuvottelemaan näistä asioista henkilökohtaisesti myös aina silloin kun työnantajallamme on vaikeammat ajat ja hän haluaisi neuvotella niitä alaspäin?
Tulisiko näiden yllä mainittujen asioiden sitten olla ennemmin laissa, kuin että niistä sovittaisiin työmarkkinapöydissä työnantaja- ja työntekijäyhdistysten kesken alakohtaisesti kuten tänä päivänä? Miksipä ei. Asiassa on kyllä valtava ristiriita sen kanssa, että yksi työehtosopimusten yleissitovuuden purkamisen vahvimmista perusteista on ollut nimenomaan se, että varsinkin työnantajapuoli on sanonut, että one size fits-all tyyppiset sopimukset eivät sovellu kaikille yrityksille. Mikäli työehtosopimuksista ei enää sovittaisi alakohtaisesti työmarkkinaosapuolten kesken, vaan ne kirjattaisiin lakiin, niin silloinhan ne vasta olisivatkin kaikille samat ja niistä ei päätettäisi yrityksissä eikä heidän työnantajayhdistyksissä pätkääkään vaan niistä päättäisivät sen jälkeen poliitikot.
Ammattiyhdistysliike ei ole koskaan ollut este sille, että sinä tai minä emme saisi neuvotella itsellemme oman työnantajamme kanssa paremman palkan ja työehdot. Vai oletko kuullut, että ammattiyhdistys olisi laittanut jossakin työmaalla perseet penkkiin ja lakon pystyyn sen tähden, että siellä olisi maksettu jollekin liikaa palkkaa tai myönnetty liian paljon lomia?
En ole koskaan ollut ammattiyhdistysaktiivi. Olen ollut aina oman ammattiliittoni perusjäsen. Tulen olemaan sitä yhä jatkossakin siksi, että kun siellä Etelärannan neuvottelupöydissä ollaan taas seuraavaksi yrittämässä heikentää minun työehtojani, ne penteleet eivät uskalla, sillä se minun jäsennumeronikin on siellä yhtenä muiden joukossa.
