Aku Ankalla ei ole vieläkään housuja

kallemikkolainen.fi

Aku Ankalla ei ole vieläkään housuja

”Itsensä saa tuntea vaikka taisteluhelikopteriksi kunhan kustantaa propellit itse etteivät ne tule yhteiskunnan kustannettavaksi”… ”Ajatelkaapa, että tämä sarjakuristaja Penttilä vuonna 2009 kertoi olevansa normaalijärkinen nainen ja seksuaaliselta identiteetiltänsä lesbo. Olisinko halunnut hänet kanssani samaan pukuhuoneeseen…”

Nämä puheet eivät ole viime viikonloppuna kuultuja juttuja Itä-Helsingin Kontulan lähiöbaarista, vaan eduskunnan lokakuun 2022 lähetekeskustelusta, jossa eduskunta otti käsittelyyn kohutun translain. Äänessä yllä olevissa viittauksissa olivat edustajat Mauri Peltokangas (ps) ja Mari Rantanen (ps).

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Mia Laiho (kok.) totesi, että sukupuolensa korjanneiden asevelvollisuus ja kertausharjoituksiin osallistuminen ovat puhututtaneet valiokunnan jäseniä. Laihon mukaan muitakin täsmennettäviä kohtia on.

Translaissa ei ole kysymys taisteluhelikoptereista tai sarjakuristajista. Siinä ei ole kysymys myöskään porsaanreiästä väistää asepalvelus tai siitä, että translaki avaisi kaikille ovet hekumoimaan uimahallien naisten pukuhuoneisiin. Translaissa ei ole myöskään kysymys siitä, että se antaisi alaikäisille lapsille mahdollisuuden vaihtaa piparin prinssinakkiin ja takaisin kerran kuukaudessa.

Translaissa on kyse oikeastaan siitä, että ihmiselle tulisi olla mahdollista korjata sukupuolensa juridinen osa, eli papereissa henkilötunnuksen sukupuolta merkitsevä merkki toiseksi. Tähän korjaukseen on aiemmin tarvittu mm. lääkärien ja psykiatrien lausunnot ja lääketieteellinen vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä.

Kuva: Miten translaki uudistuu? Lähde Seta: https://seta.fi/ihmisoikeudet/tasa-arvo-ja-yhdenvertaisuus/translaki/

Moni meistä tavallisista sukankuluttajista ei edes tiedä, miten suomalainen henkilötunnus tai varsinkaan sen syntymäajan jälkeinen loppuosa tarkoittaa ja mitä se kertoo. Kun seuraavan kerran istut uimahallin saunassa, mieti monenko kanssasaunojan henkilötunnuksen toiseksi viimeisen merkin sinä tiedät? Minä en muista edes omien perheenjäsenteni sosiaaliturvatunnuksien loppuosia. Hyvä, että välillä muistan edes omani.

Jos taas haluaa tirkistellä alastomia naisvartaloita, uskon vakaasti, että siihen löytyy kyllä ihan pirun paljon helpompiakin tapoja kun lähteä korjaamaan omaa sukupuoltaan juridisesti taikka fyysisesti. Lisäksi jäin pohtimaan, että ainakaan minulta ei ole yhdessäkään uimahallissa koskaan kysytty passia, papereita tai mitään muutakaan henkilötunnusta sitten kultaisen 80-luvun kun menimme kaverini kanssa uimahalliin 13 vuotiaana yli-ikäisenä lastenlipun hinnalla. Kotoa olimme saaneet uimahallirahat täyden lipun hintaan, mutta tällä vääryydellä saimme ostettua puolta halvemmat lastenliput ja säästyneillä loppurahoilla Hervannan Rillingiltä karkkia. Rikoksemme lienee jo vanhentunut.

Mikäli armeijakutsun saava nuori tuntee itsensä naiseksi, mutta ei alaikäisenä ole voinut vielä sukupuoltaan korjata, hänet on tähänkin saakka otettu viimeistään kutsuntojen yhteydessä asevelvollisuudesta pois. Käsittääkseni myös aseellisesta palveluksesta on huomattavasti paljon helpompiakin tapoja välttyä kuin alkamalla vekslaamaan sukupuoltaan. Mikäli ette usko, kysykääpä perussuomalaiset vaikka ensiksi sieltä omasta ryhmästänne Jussi Halla-aholta tai Sebastian Tynkkyseltä. Tietääkseni heidän ei tarvinnut mitenkään vaihtaa sukupuoltaan välttyäkseen armeijan harmailta, vaan se onnistui heiltä ihan muutenkin.

Translain ei luulisi olevan myöskään uskonnon kysymys. Tämä on tietenkin hieman hankalampi asia. Jokaisella kun saa olla oma uskonsa ja he saavat sen pitää. Sehän ei silloin voi olla kuin oikea, sillä se on heidän omansa. Itse tunnustavana kristittynä koen, että minun uskoani ei horjuta pätkääkään henkilötunnukseni toiseksi viimeinen merkki, puhumattakaan, että sitä horjuttaisi kenenkään toisen kanssaihmisen henkilötunnus. Mikäli horjuttaisi, miettisin kyllä ihan tosissani, onko uskoni kovin järkevä tai ainakaan mitenkään erityisen vakaalla pohjalla.

Väitettä, että translakia olisi valmisteltu jotenkin kiireellisenä pidän vähintäänkin naurettavana. Tätä lakia on tehty ja valmisteltu eduskunnassa lähes 20 vuotta eri hallituskokoonpanojen voimalla. Valmistelussa on vuosien varrella ollut mukana jokainen eduskuntapuolue. Sitä ihmettelen, että miten ihmeessä tällainen asia on ylipäätään mitenkään poliittinen.

Translain nykytilan Suomessa kiteyttää ehkä parhaiten tämä kuva. Vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä, eli toisinsanoen sukupuoltansa korjaamaan haluaville pakkosterilisaatio on kaukana länsimaisesta ajattelutavasta, viitekehyksestä ja sen valtavirrasta. Sitä harrastetaan lähinnä syvällä itäblokissa. Haluammeko kuulua viiteryhmään Romania, Bulgaria, Turkki jne. ?

Tänään minä sanon jokaiselle transtaustaiselle tai vielä oman identiteettinsä kanssa kamppailevalle nuorelle: Sinussa ei ole mitään vikaa. Valitettavasti Suomen eduskunnassa on päättäjiä, joissa on ja se vika ei välttämättä ole alapäässä.


Loppuun nippelitietoa, jos ei muuta niin tulevia Trivialpursuit-koitoksia varten kun pelaatte ystävienne kanssa.

Vuonna 1962 Eläketurvakeskus perusti oman rekisterin, jossa kaikille työeläkettä saaville annettiin henkilökohtainen työeläkenumero, joka koostui syntymäajasta ja sen tarkistusosasta.

Nykyinen henkilötunnus otettiin käyttöön vuonna 1964, kun Kansaneläkelaitokselle tuli hoidettavaksi sairausvakuutusjärjestelmä. Jokaiselle Suomessa vakituisesti asuvalle – myös ulkomaan kansalaisille – annettiin sosiaaliturvatunnus ja heidän tietonsa tallennettiin Kansaneläkelaitoksen rekisteriin. Eläketurvakeskus luopui muutaman vuoden kuluttua omasta tunnuksestaan ja otti käyttöön Kansaneläkelaitoksen käyttämän sosiaaliturvatunnuksen.

1970-luvun alussa henkilötunnuksen antaminen syntyneille ja Suomeen vakituisesti muuttaneille siirtyi Väestörekisterikeskuksen tehtäväksi. Vaikka vielä monissa yhteyksissä nähdään käytettävän nimitystä sosiaaliturvatunnus, tunnuksen virallinen nimi on henkilötunnus ja siitä on säädetty laki väestötietojärjestelmästä ja Digi- ja väestötietoviraston varmennepalveluista 661/2009.

Miten henkilötunnus muodostuu ja mitä siitä käy ilmi?

Olen työskennellyt IT-alalla noin 30 vuotta. Tuona aikana olen koodannut ainakin muutamalla eri ohjelmointikielellä ja scripteillä henkilötunnuksen tarkistuksen. Kun henkilötunnus kirjoitetaan johonkin tietojärjestelmään, se tarkistetaan lähes aina. Jos henkilötunnus on väärä, ohjelman jakotulos antaa virheilmoituksen. Tällöin joko syntymäaikaan, juoksevaan numeroon tai tarkistusmerkkiin on tullut virhe. Tarkistus takaa melko hyvin, että ainakaan vahingossa kukaan ei ole syöttämässä virheellistä henkilötunnusta. Tämä ei estä esimerkiksi identiteettivarkautta eli sitä, että joku ei voisi käyttää sinun henkilötunnustasi pahaan, mutta näppäilyvirheet ja vahingot se estää lähes sataprosenttisesti.

Otetaan esimerkki: Henkilötunnus 131052-308T

Henkilötunnus koostuu 11 merkistä, joista ensimmäinen 6 merkkinen alkuosa kertoo syntymäpäivän (13), kuukauden (10) ja vuoden (52).

Seuraavaksi tulee erotinmerkki, joka 1800-luvulla syntyneillä on (+), 1900-luvulla syntyneillä (-) ja 2000-luvulla syntyneillä (A).

Sitten tulee kolmen merkin mittainen (308) juokseva yksilönumero, jolla erotetaan henkilöt, joilla on sama syntymäaika. Yksilönumero on miehillä pariton ja naisilla parillinen. Eli tällä hetkellä henkilötunnuksen toiseksi viimeinen merkki kertoo kantajansa sukupuolen.

Viimeinen merkki on tarkistusmerkki (T). Tämä voi olla joko numero tai kirjain. Se saadaan jakamalla syntymäajan ja yksilönumeron muodostama yhdeksännumeroinen luku 31:llä. Tarkistusmerkki määräytyy tuloksena olevasta jakojäännöksestä. Tässä tapauksessa T=25. Tuloksena saatua lukua verrataan taulukkoon ja algoritmin, jonka kehitti suomalainen matemaatikko ja vakuutusjohtaja Erkki Pale, joka oli toiminut toisessa maailmansodassa salakieliasiantuntijana.

Aluksi henkilötunnuksissa ei ollut miinusta eikä plussaa vaan kaikissa oli yhdysmerkki ja 1800-luvulla syntyneet erotettiin 1900-luvulla syntyneistä tunnuksen alussa olevalla asteriskilla eli tähdellä.

Esimerkin henkilötunnus kertoo siis, että henkilötunnus kuuluu tätä tekstiä kirjottaessani 70 vuoden, 3 kuukauden ja 6 päivän ikäiselle naisoletetulle.

Jaa somessa

Sinua saattaa kiinnostaa myös:

Politiikka on arvovalintoja. Oluen veroa aiotaan laskea 25 miljoonalla. Veronmaksajien keskusliiton mukaan verotason alennus laskisi 33 senttilitran, 4.5 prosenttisen kaljapurkin hintaa 3 sentillä. Asumistukeen kohdistettaisiin 15 miljoonan leikkaukset. Viime hallituskaudella kokoomus ja Petteri Orpo peräänkuuluttivat priorisointia. Jos asuminen kallistuukin, ehkä se ei harmita tavallista suomalaista niin paljoa kun on kaljaa. #KalleMikkolainen
Työttömyysturva
Kalle Mikkolainen

Taas huudatetaan kansaa

Aika ajoin meitä muistutetaan työttömien lähtökohtaisesta laiskuudesta ja tämän laiskuuden mahdollistavista ylisuurista tuista. Niin tänäänkin ja tänäänkin virheellisesti.

LUE LISÄÄ »
Politiikka on arvovalintoja. Oluen veroa aiotaan laskea 25 miljoonalla. Veronmaksajien keskusliiton mukaan verotason alennus laskisi 33 senttilitran, 4.5 prosenttisen kaljapurkin hintaa 3 sentillä. Asumistukeen kohdistettaisiin 15 miljoonan leikkaukset. Viime hallituskaudella kokoomus ja Petteri Orpo peräänkuuluttivat priorisointia. Jos asuminen kallistuukin, ehkä se ei harmita tavallista suomalaista niin paljoa kun on kaljaa. #KalleMikkolainen
Työehtosopimukset
Kalle Mikkolainen

Ehjää särkemässä

Sen minä olen tässä kuitenkin oppinut, että mikä kerran on rikki särjetty, sitä ei koskaan täysin ennalleen saada. #KalleMikkolainen

LUE LISÄÄ »
Politiikka on arvovalintoja. Oluen veroa aiotaan laskea 25 miljoonalla. Veronmaksajien keskusliiton mukaan verotason alennus laskisi 33 senttilitran, 4.5 prosenttisen kaljapurkin hintaa 3 sentillä. Asumistukeen kohdistettaisiin 15 miljoonan leikkaukset. Viime hallituskaudella kokoomus ja Petteri Orpo peräänkuuluttivat priorisointia. Jos asuminen kallistuukin, ehkä se ei harmita tavallista suomalaista niin paljoa kun on kaljaa. #KalleMikkolainen
Rasismi
Kalle Mikkolainen

En ole rasisti mutta

Hallituksen rasismitiedonanto sisälsi ihan hyviäkin elementtejä. Kokonaisuutena tiedonanto oli kuiteinkin kuin tiedonanto aidasta, joka sisälsi kattavasti tietoa aidan seipäästä. #KalleMikkolainen

LUE LISÄÄ »
kallemikkolainen.fi