Sen minä olen tässä kuitenkin oppinut, että mikä kerran on rikki särjetty, sitä ei koskaan täysin ennalleen saada. #KalleMikkolainen
Tekijä: Kalle Mikkolainen
Olen Itä-Helsingin SDP:n jäsen. Arvojani ja tavoitteitani kuvaa parhaiten oikeudenmukaisuus, joka syntyy oikeuksien ja vastuun tasapainosta. Unelmat ja tahto muuttavat maailmaa, jos toimimme jokainen kykyjemme mukaan oman ja yhteisen hyvinvoinnin puolesta. Lue lisää kuka on Kalle Mikkolainen »En ole rasisti mutta
Hallituksen rasismitiedonanto sisälsi ihan hyviäkin elementtejä. Kokonaisuutena tiedonanto oli kuiteinkin kuin tiedonanto aidasta, joka sisälsi kattavasti tietoa aidan seipäästä. #KalleMikkolainen
Olispa kaljaa
Politiikka on arvovalintoja. Oluen veroa aiotaan laskea 25 miljoonalla. Veronmaksajien keskusliiton mukaan verotason alennus laskisi 33 senttilitran, 4.5 prosenttisen kaljapurkin…
Alokas Virtasen pyynnöstä
Kollektiiviset rangaistukset eivät toimi yhteiskunnallisissa kysymyksissä. Ne eivät ohjaa yksilöä toimimaan oikein tai työllistymään. #KalleMikkolainen
Yleisradio on demokratian kulmakivi
Näen huolestuttavana kehityksenä , että vallassa olevan hallituspuolueen edustajat kohtaavat itseään kohtaavan siten, että he uhkaavat ensimmäiseksi ylen rahoituksen leikkauksilla.
Joko saa sanoa sinimusta?
Miksi perussuomalaisten maahanmuuttokriittisyydeksi huonosti verhotusta äärioikeistolaisista kytkennöistä, ajattelusta ja rasismista on Suomessa vaiettu vuosia? #KalleMikkolainen
Minkä taakseen jättää
Perussuomalaiset eivät enää edusta ainoastaan ja vain omaa puoluettaan, kuten oppositiossa. Sen ministerit ja eduskunnan puhemies edustavat koko Suomea. Meitä…
Älä ajattele sinimustaa elefanttia
Hallituksella alkaa olla nyt niin monta elefanttia olohuoneessaan, että siellä ei syksyyn mennessä löydy istumapaikkoja tai edes tyhjää kohtaa, minne…
Sanoista tekoihin
Valtaosa suomalaisista eivät halua rasisteja ministereiksi. Ministeri ei edusta vain omia äänestäjiään. Hän edustaa koko Suomea. Perussuomalaisia äänesti yli 600…