Jos joku on pitänyt nykyisen Sanna Marinin monipuoluehallituksen aikana keskustan ja vihreiden hallitusyhteistyötä hankalana, niin Kokoomuksen ja perussuomalaisten hallitusyhteistyö se…
Kuukausi: joulukuu 2022
Samassa paketissa
Suomen kilpailukyky on noussut kohisten, Suomen työllisyysaste on korkeammalla kuin koskaan sitten 90-luvun laman, Suomen kokoaikaisten työllisten määrä on noussut…
Vapaaehtoinen pakko
Vastikkeellista sosiaaliturvaa on vaadittu pitkään. Vastikkeellisuuden käsite on vain näissä vaatimuksissa onnistuttu muuttamaan niin, että tukien saamisen tulisi tarkoittaa velvollisuutta…
Yleinen ansiosidonnainen kaikille
Olisiko siis hyvä, että kaikki kuuluisivat ansiosidonnaisen piiriin? Kyllä. Pitäisikö järjestelmää muuttaa? Ei. Juuri nyt ollaan tilanteessa, että tässä ollaan…
Oppi pitää pois ojasta
Nykyinen hallitus palautti koulutuksen määrärahoja. Ne ovat juuri niitä pysyviä menoja, joiden kasvattamisesta hallitusta on syytetty siinä, että ne eivät…
Suomen maaseutu tarvitsisi puolestapuhujansa
Toivon, että Keskusta löytää vielä jostain sisäisen Alkiolaisuutensa tai mitä ikinä asia vaatiikaan ja palaa takaisin entistä vahvempana sillä maaseutu…
Tuhannen ja yhden tarinan taikahylly
Vasemmistopuolueita on joskus moitittu siitä, että he näkevät jossain olevan taikaseinän, josta voi tarvittaessa nostaa rahaa valtion velkaantumisesta piittaamatta. Kokoomus…