Leikkaaminen itsessään ei ole mitään kovinkaan vaativaa. Leikkaaminen on itseasiassa helppoa. Se ei vaadi mitään erityistä osaamista tai viisautta. Kunhan…
Kuukausi: lokakuu 2022
Ruotsin vai Englannin tiellä?
Viime vuosien kehitys on ollut se, että oikeistohallitus leikkaa ensin kaksi ja seuraava, vasemmistohallitus palauttaa yhden. Jokainen voi omassa tykönään…
Kuka uskaltaa sanoa, miten asiat ovat?
Itse käsitän rohkeuden olevan sitä, että on uskallus toimia ja tehdä asioita, silloinkin vaikka pelottaisi tai sanoa, vaikka muut olisivat…
Ansiosidonnaisen porrastaminen on huono idea
Kukaan ei ole ehdottanutkaan, että meiltä palkansaajilta perittäisiin jatkossa vähemmän työttömyysvakuutusmaksua, vaan ehdotukset ovat olleet tähän saakka täysin yksipuolisia. Eli…
Missä se kunta viipyy?
Koronakriisin aikana muistan ajatelleeni, että jos jotain hyötyä tästä viheliäisestä koronasta on, on ainakin se, että ihmiset ovat heränneet todellisuuteen,…